Siltojen kaupungin
kotiseutuyhdistys
itäisessä Hämeessä
HEINOLA-SEURA
Heinolan vaakuna
Etusivu
 
Ajankohtaista
 
Aloitteet
 
Galleria
 
Hakemisto
 
Hallinto
 
Historia
 
Juhlat
 
Julkaisut
 
Linkkisivu
 
Tarinatupa
 
Tietovakka
 
Toiminta
  

Ja kylväjä lähti kylvämään...



"Niin kauan kuin maa pysyy, ei lakkaa kylvö, ei korjuu..."

Harmaa ja tihkuinen aamu lupasi pilvipoutaista päivää. Kuitenkin kylvön siunauksen alettua klo 10 luonto kylpi auringossa ja antoi hyvät kylvöpuitteet tapahtumalle Lusin Paavalin hoivakodin pellolla.

Vanhastaan kylvön siunaus on tehty rukoussunnuntain ja helatorstain välissä. Tuolloin käytiin kulkueena papin johdolla paikkakunnan pelloilla ja rukoiltiin yhteisesti sadon puolesta ja siunattiin touko. Se ei ollut vain kunkin omien peltojen siunausta, vaan yhteinen toimitus, jossa kylän tai pitäjän kaikki pellot siunattiin yhteisesti. Lusin kylvön siunaus oli ajallisestikin ajoitettu vanhan tavan mukaan.

Vuoden kyläksi 2009 Päijät-Hämeessä valittu Lusi ja Lusin kyläyhdistys sekä koulu ja seurakunta ovat vuodesta 2001 järjestäneet keväisin Kylvön siunauksen Lusin koulun ympäristössä. Paavalin hoivakodin pelto koulun vieressä oli tämänkertaisen kylvön kohteena ja juhlapaikkana.

Aikaisempina vuosina kylväjinä ovat olleet eri vuosina "kylän vanhimmat" Veikko Mäkelä ja Aate Marttunen, nyt kylvövastuu oli siirtynyt seuraavalle sukupolvelle. Tänä vuonna kunniatehtävän suoritti kaupunginvaltuutettu Tauno Niemi avustajanaan eli sitkosten laittajana toimi hänen poikansa Kalle.





Aluksi rovasti Ahti Peltonen johdatteli Raamatun säkein kylvötapahtumaan, ja Heinola-Seuran puheenjohtaja Kalevi Peltola lähetti  kylväjän kylvämään runon säkein. (Runo  kokonaisuudessaan jäljempänä.)

Tämän jälkeen Tauno Niemi suoritti kylvökauden avauksena symbolisen kauran käsin kylvämisen, jonka Ahti Peltonen siunasi. Soi kunniaksi Luojan -virren jälkeen kokoonnuttiin koululle kyläyhdistyksen kahvitilaisuuteen.



Tilaisuuteen osallistui lähes satakunta vierasta. Mukana olivat päiväkotilaiset, koulun oppilaat ja opettajat, koululla viikottain kokoontuvan Kyllikki-palvelupäivän osanottajat, Paavali hoivakodin asukkaat sekä runsas muu yleisö.





Näin tapahtumassa oli ikäedustus parhaimmillaan. Juhlahetken tarkoituksena onkin siirtää tätä vanhaa suomalaista perinnettä tuleville polville päiväkotilaisten ja koululaisten kautta.


Touon kylväjä Tauno Niemi lupasi sadonkorjuujuhlan aikaan lahjoittaa pellon sato lyhteinä Paavalikodin asukkaille ja koululaisille.

Kalevi Peltola


Kylvöön lähettämisruno

Vakkasi jälleen kylväjä riemuiten täytä,
 maausko elää vielä, se toisille näytä.
 Siementä kultaista oottavi maa,
 auringonsäteet elämään mullan saa.

Kylväjä nosta rintaasi korkeammalle,
 olet sä päässyt paikalle parhaimmalle.
 Raha ei sellaista tunnetta aikaan saa,
minkä voi rintaan antaa tuoksuva maa.

Vaietkoon vaikerrus, nyt on kasvun aika,
 jokainen kevät yhä on ikuinen taika.
Aina se mieleen tenhoaa huumeen tavoin,
nyt heitä siemen, kun maaemon syli on avoin.

Kylväjä kuitenkin, muistathan sen aina,
 maa on sinulle hetkeksi annettu laina.
Uudet polvet, jokainen vuorollaan,
 siemenen kylvää ja maan saa kasvamaan.

Runon on kirjoittanut oman peltonsa kylvön siunaus -tilaisuuteen
maanviljelijä O.P. 30.3.2003 .


Kevään kylvö siunattiin Heinolan Lusissa 20. toukokuuta 2009