Etusivu Ajankohtaista Aloitteet Galleria Hakemisto Hallinto Historia Juhlat Julkaisut Linkkisivu Tarinatupa Tietovakka Toiminta

SKL-tunnus   HS-logo HEINOLA-SEURA
Siltojen kaupungin kotiseutuyhdistys itäisessä Hämeessä
Heinolan vaakuna



Heinola-Seura ollut mukana joka kerta
Heinolan Kalamarkkinat
järjestettiin jo 20. kerran


Aurinko oli pääosassa lauantaipäivän kalamarkkinoilla, kun Heinolan Lions Club / Sillat juhli runsaan markkinaväen kanssa tapahtuman pyöreitä vuosia. Yleisö tungeksi jo aamuvarhaisella Heinolan satamaan. Kaikki halusivat kokea viikon vaihteen kalamarkkinat jo ensi hetkistä lähtien.

Kalamarkkinat järjestettiin ensimmäisen kerran klubin jäsenen Mikko Ruskealan aloitteesta syksyllä 1999. Ensimmäisten kalamarkkinoiden avaajana oli kesäheinolalainen Kalevi Sorsa. Joka vuosi on markkinoihin osallistunut yli 2500 kävijää.

Heinolan satamassa, veden äärellä markkinoita on järjestetty onnistuneesti kaikki nämä vuodet. Myyjiä on saatu ympäri Suomea, useat ovat olleet mukana useita kertoja, jotkut melkein joka kerta. Hyvät järjestelyt, monipuolinen oheisohjelma, hieno ympäristö, kalasta pitävä yleisö on pitänyt yllä myyjien kiinnostusta Heinolan kalamarkkinoista.



Klubin nykyinen presidentti Risto Lök avasi tilaisuuden ja toivotti markkinavieraat tervetulleiksi. Hän kertoi, että klubi on jakanut joka vuosi saadun tuoton hyväntekeväisyyteen, erikoisesti nuoriso- ja veteraanityöhön.


 
20. kalamarkkinat avasi virallisesti kauppias Mikko Hallikas. Keväällä kesän avauksen yhteydessä hänet valittiin positiivisimmaksi heinolalaiseksi. Hallikas muistutti markkinaväkeä siitä, miten hienojen kalavesien äärellä Heinolassa eletään ja toivoi, että kaikki olisivat mukana säilyttämässä ympäristön puhtaita vesiä. Toisena puheen aiheena oli monen kokemat roskakalat. Yhtenä esimerkkinä hän toi esille särjen hyvät ominaisuudet, antoi jopa reseptin niiden onnistuneesta käytöstä.



Virallisen avajaisseremonian jälkeen yleisö siirtyi kojujen kala-apajille, joita yrityksiä oli noin puolet markkinamyyjistä.

Rento oheisohjelma tekee tapahtumasta yleisöystävällisen. Yksi tapahtuman kestosuosikeista on Jouko Keskinen, joka päivien aikana antoi moneen kertaan tunnelmapaloja vieraille.



Heinola-Seura on ollut mukana kalamarkkinoilla joka kerta. Lohikeitto lisukkeineen on ollut tärkeä osa markkinoiden ruokahuollosta. Vaikka markkinoilla on moninaisia muitakin ruokamahdollisuuksia, Olavi Rainion valmistama lohikeitto on ollut suosittu vuodesta toiseen. Seuran talkoolaiset kokevat markkinapäivät vuoden tärkeimmäksi tapahtumaksi. Se on tärkeä seuran talouden kannalta, mutta myös talkoolaisten yhteishengen kokeminen on tärkeä osa tapahtumaa.





Kuusamon Kalajalosteen loimulohi on myös ollut kymmenen vuoden aikana suosittu myyntiartikkeli. Tällä kertaa kauppias Arto Määtällä (kuvassa vasemmalla) oli esittelyssä uusi keksintö mukanaan. Loimutuslaudat ovat kuusikulmaisessa muodossa, laudat muodostavat suojaavan kehän. Uusi tapa tuo helpotusta ja säästää aikaa lohen valmistumiseen.



Markkinoiden myyntikirjo on moninainen. Se tuo päiviin vaihtelua ja mielenkiintoa, lisää myös myyjien määrää ja tuo paikkamaksuja klubille.

Koska oli juhlavuosi, markkinoilla jaettiin kolme kunniakirjaa tunnustukseksi vuosien työstä markkinoiden hyväksi. Ensimmäiseksi kutsuttiin lavalle Heinola-Seuran edustajat, koska seura on osallistunut kaikkina näinä vuosina markkinoihin. Kunniakirjan vastaanottivat seuran puolesta kiitoksin sen puheenjohtaja Kalevi Peltola ja varapuheenjohtaja Olavi Rainio.



”Tämä kunniakirja annetaan Heinola-Seura ry:lle 20-vuoden sitkeästä ja pitkäjänteisestä työstä Heinolan Kalamarkkinoiden hyväksi. Lion´s Club Heinola/Sillat.”

Toisen kunniakirjan sai klubin jäsen Mikko Ruskeala markkinoiden järjestämisideasta. Kolmas kunniakirja ojennetaan klubikokouksessa ulkomailla olleelle markkinoiden markkinamiehelle.



Muutama vuosi sitten Heinolan Vetouistelijat tulivat markkinatalkoisiin piristävillä ongintakilpailuilla. Niitä oli tänäkin vuonna molempina päivinä sekä aikuisille että lapsille. Pyhäpäivänä järjestettiin lasten ongintakilpailu. Se on ollut joka vuosi erittäin suosittu. Nytkin Rantapuiston rantaviiva täyttyi onkijoista ja heidän huoltajistaan.



Erään pikkupojan onkeen tarttui hetimiten kiloinen lahna, kohta viereinen onkija sai melkein samanlaisen vonkaleen.



Sunnuntaipäivä olikin sitten toisenlainen markkinapäivä. Ennustettu vesisade saapuikin Heinolaan odotettua aikaisemmin. Sade pilasi hetkeksi aikaa markkinatunnelmaa. Seijan solistien konsertinkin aikana oli vielä sateinen tunnelma, mutta konsertti oli entisten vuosien tapaan yleisön mieleen.



Aurinkoisessa säässä kuitenkin markkinat lopeteltiin. Kiiteltiin järjestäjiä, yleisöä ja eri puolelta Suomea tulleita myyjiä.

Kiitos Heinolan LC Sillat Clubille näistä monipuolisista kalamarkkinoista 20 vuoden aikana ja luontevasta yhteistyöstä. Joka syksyn alku olemme me heinolalaiset saaneet herkutella monipuolisilla kalatuotteilla ja nauttia päivien markkinatunnelmasta. Ensi syksynä jatketaan. Kala tarttuu onkeen silloinkin.


Teksti ja kuvat: Kalevi Peltola
Kuvien editointi ja sivunvalmistus: Arto Sakari Korpinen