Etusivu Ajankohtaista Aloitteet Galleria Hakemisto Hallinto Historia Juhlat Julkaisut Linkkisivu Tarinatupa Tietovakka Toiminta

SKL-tunnus   HS-logo HEINOLA-SEURA
Siltojen kaupungin kotiseutuyhdistys itäisessä Hämeessä
Heinolan vaakuna




Kesäasukkaat – tärkeä osa Heinolan kesää

Monen muun paikkakunnan tapaan kesäasukkaat ovat suuri ilon aihe Heinolalle. Tori muuttuu jo varhain keväällä myös kesäkaupunkilaisten tapaamispaikaksi. Kesäteatterin näyttelijät ja tutut jokavuotiset kesäasukkaat tunnistetaan jo heti ensimmäisen käynnin jälkeen myös torin myyjien keskuudessa. Vaikka puheet torin ja keskustan kehittämisestä pikapuoliin ovat olleet matkassa jo vuosia, kesäasukkaita ei se haittaa. Rauhallinen, maalaistorin tapainen kesäkauppa torilla sujuu näissäkin raameissa. Tuotteet ja hyvä tuttu palvelu ilahduttaa kesäasukkaita eniten torilla. Torin kunnostus ja sen uusi maisemointi ilahduttaisi eniten kaupungin asukkaita ja torin uskollisia myyjiä. Odotus palkitaan muutaman ajan kuluttua.

     Jokavuotinen kesäasukastapahtuma oli jälleen kesän makuinen, lämminhenkinen tunti yhdessäoloa paikallisten ja vieraiden kanssa. Tori oli täyttynyt kesän viettäjistä. Oli tultu perheittäin kuulostelemaan, minkälaista mukavaa ohjelmaa Heinolan Kaupunkisydän ja Heinolan kaupunki tarjoavat torille tulijoille. Ohjelman tärkeässä osassa olivat myös runsaat lahjoitetut arpapalkinnot ohjelmanumeroiden välissä. Oli mansikkakoreja isommissa ja pienemmissä erissä. Keltaiset runsaat kukkakassit olivat monen voittajan kotiin viemisinä. Tunnin pituinen juhlahetki oli kesää parhaimmillaan, vaikka sadetta ja myrskyäkin oli povattu.
     Juhla-asuihin sonnustautunut Kuulapäät-vaskiyhtye astui juhlakansan eteen ja töräytti Ankkurit ylös tilaisuuden alkuun Tommi Suutarisen johdolla. Soitto letkautti tilaisuuden hyvään alkuun ja meininkiin. Soiton ohella Heinolan Musiikinystävät tarjosivat omilla toripöydillään oman varastonsa ylimääräisiä soittimia. Kuhinaa pöytien äärellä oli jo ennen toritilaisuutta.
     Heinolan Kaupunkissydän ry:n puheenjohtaja Irja Mällönen-Valkeinen nousi tilaisuuden emäntänä ensimmäiseksi lavalle ja toivotti runsaan vierasjoukon lämpimästi tervetulleeksi vuorovaikutustapahtumaan, vakituiset asukkaat ja kesäasukkaat. Hän pahoitteli aluksi vähän viimeaikaisia remontteja kaupungin keskustassa, mutta ilman sitä emme voi saada mitään parempaa aikaan tänne Heinolan sydämeen.
     Kesken ”Runoa ja räsyraitaa” -taidetyöpajasta paikalle saapui myös kaupunginhallituksen rouva puheenjohtaja Kirsi Lehtimäki. Hän iloitsi siitä, että kesä on viipynyt jo pitkään Heinolassa ja olemme saaneet nauttia lämmöstä ja auringosta. Hän jatkoi puheenvuorossaan myös keskustan ja torin kehittämiskeskustelua. Asia on toteutumassa, haluamme toteuttaa ne toiveet, jotka on esitetty keskustan palvelujen parantamiseksi ympäristöä parantamalla. Tori on paras kokoontumispaikka Heinolassa, siksi sitä on yhdessä kehitettävä toimivammaksi. Heinola ansaitsee sen.
     Kuuluttajana toiminut moniosaaja Ville Matti Kuusela oli parhaimmillaan, leppoisaa jutustelua riitti ja kaupungin ja yrittäjien palvelut saivat hyvän esittelijän ja osoitteen.
     Ennen Markku Johanssonin kutsumista lavalle, viritti Kuulapäät suositun kapellimestarin juttutuulelle.
     Koko valtakunnan musiikkiansioistaan tuttu Markku Johansson, kertoi vuoden 2003 paluustaan kotikaupunkiinsa Heinolaan. Ville Matti Kuusela haastatteli muusikkoa pitkästä urasta ja saavutuksista. Oli ilo kuunnella arvostettua ”miestä ja torvea” ja kuulla paluun syistä; ihmiset, vapautunut tunnelma, ei Heinolaa parempaa ole. Totta!
     Torivieraille oli tarjolla mansikka- ja omenamehua. Juontaja kutsui aluksi maistelijaksi Hannele-rouvan, joka pikamaistelun jälkeen totesi mehut erinomaisiksi. Näin oli mehubaari avattu ja palvelu pelasi. Kahdenlaisia arpalippuja jaettiin koko ajan ja kohta ensimmäinen mansikkakori ja kukkapuketti olivat valmiit arvottaviksi. Onnetarta etsittiin ja sitten asia sujuikin ensimmäisten voittajien löytämiseksi.
    Toisena haastateltavana oli varsinainen torilainen, Annikki Voutilainen. Hän on toiminut Heinolan torilla 19 vuotta. Jokunen kuukauden paussi on ollut vuodesta riippuen. Heinolan torin tunnelma on hänen mielestään parasta torilla sekä ihanat asiakkaat. Jotta tori tuntuisi täydemmältä ja monipuolisemmalta, hän toivoi lisää myyjiä. Annikki Voutilainen toivotti kesäasukkaat tervetulleiksi kokemaan Heinolan tori omasta tunnelmastaan, tuotteistaan ja palveluistaan.
     Joka välissä Ville Matti Kuusela esitteli kaupunkia ja sen monipuolisia tapahtumia, kesäteatteria, unikeonpäivää, Jyrää -tapahtumaa, unohtamatta yrittäjiä ja heidän kivijalkamyymälöitään. Yksi tärkeä ja pitkään yleisöä kiinnostanut lavalla ollut mainostaulu Spotti oli myös esittelyssä. Spotti on kaupungin tarjoamana avoin työskentelytila ja yritysneuvontapiste kaikkine palveluineen yrittäjille ja yrittämistä harkitseville. Siellä voi työaseman lisäksi hyödyntää sen tarjoamaa uusinta digitaalista tekniikkaa, kertoi juontaja.
     Lavalla piipahti myös ajankohtaisesta asiasta kertova taksiyrittäjä Ville Rovio. Sunnuntaina voimaan tuleva uusi taksilaki tuo normaaliin taksielämään virkistäviä uudistuksia. Asioita ei ainakaan Heinolassa tarvitse pelätä. Kun tilaa kuljetukset oikeasta numerosta, palvelut pelaavat entistäkin paremmin.
     Kuulapäiden rennon musiikin jälkeen vielä ehdittiin arpoa toinenkin ja suurempi erä mansikoita ja kukkia. Kaikkia arpaonnen saavuttaneita ei löytynyt, joten annettiin mahdollisuus arpoa uuden onnellisen.
   Kello oli puoli kaksitoista, tunti oli hurahtanut mukavassa seurassa hyvän ja viihdyttävän ohjelman kera. Juontaja kiitti kaikkia torilla olleita ja erikoisesti kesäasukkaita. Heinolalaiset toivovat, että kesäasukkaat viihtyvät Heinolan kesäisissä kauniissa maisemissa ja että Heinola voisi tarjota hyviä palveluja ja viihdyttäviä kesätapahtumia koko kesän ajaksi. Heinola on kesäkulttuurikaupunki.
Kuulapäiden Muistoja Pohjolasta koreografioineen kiitteli myös yleisöä hyvästä hetkestä Heinolan torilla. Torin varsinainen arki jatkui juhlahetken jälkeen.

Kalevi Peltola



































































Kuvat: Kalevi Peltola
Kuvien editointi ja sivunvalmistus: Arto Sakari Korpinen