|
|
Heinolan kaupunginhallitus
Aloite Sanoitus- ja
sävellyskilpailun järjestämisestä kotiseutulaulun
saamiseksi Heinolaan vuoden 2010 aikana
Heinolan Seura viettää kuluvana vuonna 2010 toimintansa 25-vuotisjuhlavuotta.
Juhlavuoden merkeissä seura on
päättänyt järjestää alkuvuodesta
sanoituskilpailun tulevalle Heinolan kotiseutulaululle. Syksyllä
julistetaan jatkoksi sävellyskilpailu kilpailutoimikunnan
sopivaksi katsomalle runotekstille.
Alkukevään kilpailun tarkoituksena
on saada nykyaikaan ja yhteislauluksi soveltuva,
useampisäkeistöinen runoteksti Heinolan henkeä
kohottavalle ja kaupunkilaisia yhdistävälle omalle
kotiseutulaululle.
Kilpailu laulutekstin löytämiseksi
julistetaan kuluvan kuun 31.päivänä, Allin
päivänä, Heinolan III Kotiseutupäivänä
Pappilan nimipäivätilaisuudessa.
Koska järjestettävät kilpailut
ovat yhteistä koko Heinolalle ja sen juhlakulttuurille,
Heinola-Seura tiedustelee kunnioittaen kaupunginhallitukselta kaupungin
mahdollista mukaantuloa tähän yhteistyöprojektiin.
Sanomalehti Itä-Häme on esittänyt halukkuutta tulla mukaan tähän hankkeeseen.
Järjestettävästä runon
kirjoituskilpailusta on laadittu aloitteen mukana oleva kutsukirje
kilpailuun.
Heinola-Seura toivoisi kaupungilta
myötämielistä suhtautumista aloitteessa esitettyyn
ideaan, mahdollista myöhemmin nimettävää edustajaa
kilpailulautakuntaan, kopiointimahdollisuuksia tekstien ja
sävellysten saattamiseksi kilpailuraadille sekä mahdollisia
palkintokustannuksia kilpailun loppuvaiheessa.
Kilpailujen järjestelyt hoitaa Heinola-Seura yhdessä Itä-Häme -lehden kanssa.
Jos kilpailut tuottavat Heinolan
kotiseutulauluksi soveltuvan yhteislaulun, palkinnot kilpailusta
jaettaisiin mahdollisesti kaupungin järjestämässä
itsenäisyyspäivän juhlassa. Samassa juhlassa tuleva
laulu voitaisiin esittää ensimmäisen kerran.
"Heinola-Seura on jokaisen heinolalaisen asialla."
Kalevi Peltola
Heinola-Seuran puheenjohtaja Heinola 25.01.2010
LIITTEET
- Kutsu sanoituskilpailuun
- Allin päivän ohjelma
|
|