|
|
|
HEINOLA-SEURAN JUHLAKULTTUURIA
HEINOLA LÖNNROTIN SILMIN
Elias Lönnrotin syntymän 200-vuotisjuhla 15.5.2002
RUNEBERGIN JALANJÄLJISSÄ HEINOLASSA
J. L. Runebergin syntymän 200-vuotisjuhla 5.2.2004
YHTEINEN HEINOLAMME
Heinola-Seura juhli 20-vuotista toimintaansa 23.10.2005
SNELLMANILAINEN USKO SIVISTYKSEN VOIMAAN:
TOIMIVA PERINTÖ TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ
J.V. Snellmanin syntymän 200-vuotisjuhla 13.5.2006
JOULUN ILOSANOMA MONIN MURREVIVAHTEIN
Kuusijuhla 19.12.2007
KIRJAILIJAMESTARI ITÄHÄMÄLÄISELLÄ MAAPERÄLLÄ
Mika Waltari -ilta 17.11.2008
HEINOLA LÖNNROTIN SILMIN
Elias Lönnrotin syntymän 200-vuotisjuhla 15.5.2002
Satapäinen ja kansallispukuasuinen heinolalaisyleisö täytti WPK:n juhlasalin keskiviikkoiltana, kun kaupungissa juhlittiin suurmiehemme Elias Lönnrotin 200-vuotissyntymän juhlavuotta. Heinolalaisilla oli erityinen syy osallistua juhlavuoden viettoon, koska Lönnrot viivähti päivän Heinolassa aloittaessaan nuorena maisterina ensimmäistä runonkeräysmatkaansa. Juhlan ajankohta osui juuri tälle päivälle, toukokuun 15.päivälle, jolloin Lönnrot 174 vuotta sitten aisti nuoren miehen terävin mielin pikku paikkakunnan elämää.
Juhlan sankaria juhlittiin sanoin, sävelin ja monipuolisin ohjelmin sekä ajanhenkeen kuuluvin alku- ja lopputarjoiluin. Juhlaillan olivat järjestäneet Heinola-Seura ja Heinolan Kalevalaiset naiset, jotka toimintansa luonteen mukaisesti olivat itseoikeutettuja juhlan järjestäjiä. Järjestelyissä oli mukana myös Heinolan kulttuuritoimi.
Juhla oli rakenteeltaan lämpimän kotikutoinen, Lönnrot -aihetta ajatellen sopiva ja yleisölle mieleinen. Kaikki esiintyjät olivat heinolalaisia. Poikkeuksen teki juhlapuhuja, kirjailija Inkeri Kilpinen, hänkin kuitenkin Heinolassa syntynyt ja täällä useinkin vieraillut ja juhlapuhujana esiintynyt.
Muhkea puusilta ihastutti ...
Kirjailija Kilpinen käsitteli aihettaan "Lönnrot Heinolassa" Lönnrotin Vaeltajat -teoksen pohjalta, sieltä hakien yksityiskohtia aiheeseen ja runonkeruumatkojen taustoille. Lönnrot tahtoi omien sanojensa mukaan nähdä laajemmin omaa maata, oppia tuntemaan sen kieltä eri murteiden mukaan, mutta varsinkin koota sen merkillisen ja kauniin kansallisrunouden tuotteita.
Miltä tämä pieni paikkakunta, Heinola, näytti ulkoisesti vieraan silmin, kun hän tarkasteli sitä päivälleen 174 vuotta sitten, kyseli juhlapuhuja. Ensimmäinen ihastuksen kohde Lönnrotille oli muhkea puusilta joka johdatti kulkijan Heinolaan. Kaupungin asemakaava oli sama kuin nytkin, vain katujen nimet olivat toiset. Mutta esimerkiksi sittemmin uhkeaksi istutettu harju oli suurelta osalta perunapeltoa, hoitamatonta pusikkoa ja sekametsää. Sen kunnostaminen aloitettiin vasta v. 1864 eli 40 vuotta Lönnrotin käynnin jälkeen.
Myös nykyinen Maaherranpuisto oli osin kaupunkilaisten lehmien tarvitsemaa heinäpeltoa, osin muuta viljelystä.
Kaupunki oli rakennettu kohtalaisen hyvin. Maaherran virkatalo, sairashuone ym. yleiset rakennukset eivät missään suhteessa olleet huomattavia. Kaupungissa ei ollut ainuttakaan kivirakennusta, kirkkokin oli puusta rakennettu.
... mutta eivät kivettömät kadut
Vierailupäivänään, helatorstaina, Lönnrot oli Heinolan kirkossa läsnä jumalanpalveluksessa. Saarnastuolin sijoittaminen sakariston seinään kiinnosti erikoisuutena Lönnrotia, samoin kirkon kahdeksankulmaisuus. Lönnrot piti kirkkoa pienenä, mutta sievänä. Ulkomaalausta kirkossakävijä ehdotti kirkolle.
Suuret puutarhat, kaupungin ulkopuolella virtaava joki ja vastapäätä lähellä oleva havumetsä tekivät Lönnrotiin vaikutuksen. Ne tekevät varmaan Heinolan miellyttäväksi kesänviettopaikaksi. Mutta kivettömistä kaduista Lönnrot ei pitänyt. Ne olivat vaivanloiset kävelijöille.
Puhuja kysyi, mitähän Lönnrot sanoisi, jos hän nyt tulisi Heinolaan. Hän näkisi uljaan harjun, tosin keskeltä katkaistuna, mutta upeiden puuistutusten ja hyvin hoidettujen kävelyteiden koristamana. Mitä hän mahtaisi sanoa harjun vieressä puhdistetusta Kirkkolammesta, jossa joutsenet uivat, suihkulähteet solisevat ja aivan äärellä on maankuulu lintutarha, jossa vahingoittuneita lintuja hoidetaan.
Mitä hän mahtaisi sanoa uljaasta Rantapuistosta nyt? Vierailun aikana ei Rantapuisto saanut kiitosta. Varmaan hän ihastelisi Maaherranpuistoa, josta heinäpellot on nyt poistettu ja tilalla huolellisesti vaalittu puistokokonaisuus. Puhdas ja valkea sairaala ilahduttaisi varmaan lääkärimiehen silmää. Hänen taiteellista silmäänsä hivelisi Tulenkantajat-patsaan ihme: melkein näkee pronssin liikkuvan.
"Oma omituinen hauskuutensa"
Puheensa lopussa Kilpinen palasi keväiseen päivään Heinolassa 174 vuotta sitten. Lönnrot kirjoitti siitä Vaeltajassa:
"Täytyy ylipäänsä tunnustaa, että pienehköillä kaupungeilla kuten Heinolalla on oma omituinen hauskuutensa, jota kaipaa suuremmista. Niissä on merkillisyyksiä, joista on kuullut puhuttavan ja joiden näkeminen nyt tuottaa iloa. Se vaikuttaa että aluksi olet mielissäsi, mutta kun olet ehtinyt katsella näitä merkillisyyksiä ja kun olet kyllästynyt niiden katselemiseen, tulet kortteeriisi. Kokematta kenenkään taholta sanottavaa tuttavallisuutta tai erityistä ystävällisyyttä ja osanottoa kävelet ympäri kaupunkia. Olet yksin ja koska kaipaat seuraa ja varsinaista puuhaa, käy aika pitkäksi, valmistaudut matkalle ja matkustat pois - kylmänä ja välinpitämättömänä.
Pienemmissä kaupungeissa on asia aivan päinvastoin. Pian olet tämänkin pikkukaupungin merkillisyydet nähnyt. Käveltyäsi muutaman tunnin tunnet ainakin nimeltä joka kadun, joka kulman, huomattavimmat talot. Kuljet kuin kotiseudullasi. Kaikkialla sinua kohdellaan ystävällisesti ja tuttavallisesti ikään kuin olisit kauankin oleskellut paikkakunnalla. Jopa unohdat olevasi vieraalla seudulla, ja kun vihdoin matkustat pois, on vaikea jättää uudet ystävät, joiden hyvyyttä, suopeutta ja kohteliaisuutta saat kiittää paljosta."
Salin juhlaohjelman jälkeen yleisö siirtyi WPK:n talon lasiverannalle nauttimaan illan emäntien tarjoilusta. Juhlan alussa oli nautittu lähdeveteen sekoitettua puolukkamehua, koska puolukka oli Lönnrotin mielimarja. Päätöstarjoilu koostui iltakahvista ja yrttiteestä. Leivonnaisina olivat emäntien päivällä leipomat vesirinkilät, Lönnrotin kakut ja Euran rinkilät. Illan herkut olivat kauniisti ja juhlan hengen mukaisesti pantu esille, pöydät kauniisti katettu ja mustikan varvuin koristellut.
Ilta jatkui pitkään terassilla seurustelun merkeissä, juhlasta ja Lönnrotista jutellen, kymmeniä kansallispukuja ihastellen. Kansallispuvuille pitäisi löytää suurempaa käyttöä aikanamme. Ne olivat Lönnrot -illassa tärkeässä juhlaroolissa.
RUNEBERGIN JALANJÄLJISSÄ HEINOLASSA
J. L. Runebergin syntymän 200-vuotisjuhla 5.2.2004
Runokuningas Runeberg – Sinikka Larsen pitämässä juhlapuhetta – kuva: Asko Alho
J. L. Runebergin koko elämäntyön ja runouden punainen lanka oli sama kuin hänen runonsa joutsenella: hän lauloi Suomelle!
Runeberg jalustalla seppele kutreillaan, suuriruhtinaskunnan komea vaakuna taustalla, kukkameri näyttämöllä, ajankuvan mukainen huoliteltu kahvipöytä Runebergin herkkuineen loivat näyttävät puitteet Heinolan Runeberg-juhlalle WPK:talossa. Autenttinen, sinetillä varustettu Runebergin allekirjoittama Porvoon tuomiokapitulin Memorial-asiakirja 1840-vuodelta esillä, toi lisää historian todellisuutta juhlapaikalle.
Salintäyteinen, kansallispukuihin pukeutunut juhlayleisö koki nostalgisen illan suuren runoilijan jalanjäljissä. Heinola-Seura, Heinolan Kalevalaiset naiset ja Heinolan kulttuuritoimi olivat tällä juhlalla valtakunnallisen teeman Runeberg sanoin ja sävelin toteuttamisessa. Oman kaupungin esiintyjät ja toteuttajat antoivat hyvän juhlamallin tulevillekin WPK:n talon juhlille.
Viel elää isäin henki
Sinikka Larsen pohti juhlapuheessaan Runonkuningas Runebergia ajan perspektiivistä.
Ei mikään yksityinen teos, ei edes Kalevala, ole siinä määrin lujittanut isänmaanrakkautta kuin Vänrikki Stoolin tarinat. Vaikeina kohtalonhetkinä on vedottu vänrikkeihin. Toisen maailmansodan aikana; talvisodan kynnyksellä 1939 oli teos meillä eniten myyty kirja. Uskomaton asia: lähes 80 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Vänrikkejä on tähän mennessä myyty yli miljoona kappaletta.
Tuntematon Sotilas ja Vänrikki Stoolin tarinat asetettiin 1950-luvun lopulla vastakkain ja Runebergia syytettiin sodan ihannoinnista ja romantisoinnista. Äidit ovat kauhistelleet Sotilaspojan kuolinintoa; "kun viisitoista vuotta vaan ma kerran täyttää saan ". Ja naiset ja monet miehetkin ovat nostaneet esille Fredrikan alisteisen roolin ja kysyneet, mitä Fredrika joutui miehensä laakereille itsestään uhraamaan ja minkä hinnan hän siitä elämässään maksoi.
Juhlapuhuja muistutti myös siitä, miten Runebergin runoista monet ajatukset, joita emme edes tiedä kansallisrunoilijamme ajatuksiksi, ovat jääneet elämään sananlaskumaisiksi mietelauseiksi ja joista meille on tullut elävää kansanperinnettä. "Jotakin ehkä tietäisin, olinhan siellä minäkin. Viel elää isäin henki. Tasan ei käy onnen lahjat. Pää huono oli, arveltiin, mut sydän paikallaan. Viel uusi päivä kaiken muuttaa voi. Sana riitti sattuvainen. Lausui: olit suomalainen! "
Kai se niin on, että me kaikki olemme tänä päivänäkin runebergiläisempiä kuin itse tiedostammekaan. Runebergin runot ovat asettuneet pysyvästi suomalaisen kulttuurin pohjavirtaan ja runojen sankarihahmot ovat muokanneet sukupolvesta toiseen ja yhä muokkaavat kansallisen alitajunnan syvyyksissä käsitystämme siitä, mitä on olla suomalainen, sanoi Sinikka Larsen tämän pitävän totuuden juhlapuheenvuoronsa lopussa.
Runeberg elää vielä vahvana ajassamme
Tänä iltana olemme kulkeneet pienen matkan Runebergin jalanjäljissä. Olemme muiden suomalaisten mukana olleet kunnioittamassa päivän juhlittua sankaria. Itse tykönämme voimme jatkaa matkaa ja Runebergin tutkistelua ja miettiä mitä Runebergillä on annettavaa ajallemme, sanoi illan juontaja Kalevi Peltola lopuksi.
YHTEINEN HEINOLAMME
Heinola-Seura juhli 20-vuotista toimintaansa 23.10.2005
"Tiä teitin juhliva Heinola-seuranne on oivalliin esmerkki aktiivisest kotosetuyhlsityksest. Vuasien varrell teitill on ollu monensorttiist toimintaa. Punasena lankana kaikess toiminnass on ollu kotoseutuhenken yläpitämiin ja kohottamiin…"
Näin lausui Heinola-Seuran 20-vuotisjuhlahetkessä toimittaja Heikki Mantere värikkäässä Hollolan murteella pidetyssä puheenvuorossaan.
Heinola-Seura perustettiin 1985. Tätä myöhäistä ajankohtaa peräsi Mantere näin:
"Sivulliist ihmetyttiä, että minkäs takia Heinolass oltiin näin hitait kotoseutuyhlistysasijass, vaikka kaupunkiss ol jo silloinkin paljon kotoseutuaattiest innosttunutta väkeä, joka touhus kotoseutulautakunnas ja sittemmin sen seuraajan museolautakunnan toiminnass."
Juhlapuheen pitäjälle selvisi asia, kun seuran ensimmäinen puheenjohtaja Mauno Laakso kertoi, että jo sota-ajan ankeissa oloissa joulukuussa 1943 Heinolan kaupunginvaltuusto perusti 13-jäsenisen kotiseutulautakunnan, jonka tehtävänä oli kunnallisena lautakuntana tehdä kokonaisvaltaisesti kotiseututyötä Heinolassa. Työ jatkui vuoden 1984 loppuun, jolloin kotiseutulautakunta lakkautettiin.
Omenapuu-kvartetti, Heli Heikkilä, Kirsi Mäkilä, Heikki Mäkilä ja Ari Koivulahti, virittivät juhlavieraat kotiseutujuhlaan Harjulta katselen -levyn tunnelmin. Anna Tiainen esitti juhlaan kirjoittamansa runopukuiset ajatukset Heinolan neljästä vuodenajasta. Henri Hersta jatkoi taidokkailla Merikanto - Englund -tulkinnoilla heinolalaisosaajien näyttöä. Myös seuran emännät saivat kiitokset kauniin juhlapöydän antimista.
Juhlahetken juontaja, seuran varapuheenjohtaja Kalevi Peltola, lainasi loppusanoissaan presidentti Martti Ahtisaaren kotiseututyön 100 -vuotisjuhlassa Lohjalla vuonna 1994 pitämää juhlapuhetta:
"Kotiseututyö on kansallisen kulttuurin ja identiteetin perusrakentamista. Aikakautemme on monenlaisen muutoksen ja murroksen aikaa. Meidän on sopeuduttava tulevaisuuden haasteisiin. Onnistumme sitä paremmin, mitä selkeämmin ymmärrämme juuriemme merkityksen. Kotiseutu muodostaa useimmille meistä erään tärkeimmistä elämän kiinnekohdista, juurista. Kotiseudun muistaminen ja sen hyväksi tehtävä työ on työtä oman maailmankuvamme selkiinnyttämiseksi. Se on lopulta työtä isänmaan hyväksi sanan parhaimmassa merkityksessä."
Näillä tulevaisuuden ajatuksilla Heikki Mantere kehotti Heinola-Seuraa jatkamaan hyvin alkanutta työtään:
"Arvosat Heinola-seuralaiset, pitäkäi jatkossakin hualta, että kotoseutuaattien lippu liehuu korkeall tiäl kotokaupunkissanne. Huolehtikai myös uusien asukkaitten kotouttamisest. Tässä tehtäväss teitill on tulevaisuuless entiist suurempi rooli. Parhaiten kotouttamiin tapahtuu tekemäll uusille asukkaille tutuks Heinolaa, sen nähätvyyksiä ja historiaa… Pitäkäi jatkossakin hualta kluttuuripualest ja asukkaitten henkisest hyvinvoinnist. Kehittäkäi jo nykysin olevia toimintoja ja vahvuuksianne parhaall mahlollisell tavall älkäikä lähtekö suimpäin ryntiämiän uusien villitysten periän. Vanha kansanviisauskin sanuo: Vanhas vara paremp."
Mietteitä Heinolasta, Anna Tiaisen runo
SNELLMANILAINEN USKO SIVISTYKSEN VOIMAAN
ON TOIMIVA PERINTÖ TÄNÄKIN PÄIVÄNÄ
J.V. Snellmanin syntymän 200-vuotisjuhla 13.5.2006
Juhlapuheenvuoron käytti professori Laura Kolbe – kuva: Asko Alho
Heinolassa on juhlittu kahden vuoden välein suurmiestemme syntymän 200-vuotisjuhlia, Elias Lönnrotia vuonna 2002, J. L. Runebergiä vuonna 2004. Sarja päättyi J. V. Snellmanin juhlaan 2006 teemalla Snellman – tulevaisuuden tekijä.
Heinola-Seura on kotiseutuyhdistyksenä tuntenut velvollisuudekseen yhdessä kulttuuritoimen kanssa järjestää nämä tilaisuudet ja muistuttaa siitä, että me nykysuomalaiset saamme olla kiitollisia näille ja monille muille suurmiehillemme asioista, jotka ovat vielä koko ajan läsnä yhteiskunnassamme ja toivottavasti tulevaisuudessakin.
Juhlapuheenvuoron tilaisuudessa käytti professori Laura Kolbe. Vuoden 2006 alussa hänet nimitettiin Helsingin yliopiston Euroopan historian professorin virkaan. Hän on historian laitoksen ensimmäinen virkaan nimitetty naisprofessori.
Kun Snellmanin juhlavuosi alkoi tammikuussa, Helsingin Sanomien kulttuurisivujen otsikossa kysyttiin: "Ketä Jii Vee tänään kiinnostaa?" Professori Kolbe antoi Snellman-esitelmässään omia vastauksiaan tuohon kysymykseen.
"Jos Snellman eläisi tänään, hän tekisi aktiivista EU-politiikkaa. Hän suuntautui aina tulevaisuuteen, vaikka olikin konservatiivi."
Nuoret heinolaismuusikot Camilla Sundberg, sello, ja Henri Hersta, piano, soittivat juhlassa suomalaiskansallista musiikkia.
Ilta päättyi Heinola-Seuran emäntien juhlatarjoiluun.
|
|
