|
|
Jäsentiedote 1/2012 13.3.2011
Hyvät Heinola-Seuran jäsenet!
UUTEEN VUOTEEN NÄYTTÄVIN JOULUPUUKAUPUNGIN VALOIN
Jotain uutta
koettiin vuoden 2011 jouluna. Heinolan kaupunki, keskustan yrittäjät ja
Heinolan KaupunkiSydän -yhdistys yhteistyössä tekivät ihmetyön,
Heinolasta kehkeytyi valtakunnallisesti Suomen Joulupuukaupunki.
Tervetuloa
aloittamaan Heinola-Seuran 27. toimintavuotta! Kotiseututyö
parhaimmillaan on paikallisen elinvoimaisuuden vahvistamista.
TAMMIKUUN VIIMEINEN – EI VAIN ALLIN PÄIVÄ
Heinolan
Kotiseutupäivän vietto tammikuun viimeisenä päivänä on saanut oman
vakiintuneen asemansa, nyt jo viidennen kerran. Päivä tarjosi
monenlaista heinolalaiseen juhlapäivään istuvaa, perinteistä ja vähän
uuttakin, jollainen kuuluu ajassa elävän kotiseutupäivän luonteeseen.
Allin päivän kahvikutsuille seurakuntasaliin osallistui sata
nimipäivävierasta. Jouko Juurikkala kertoi mm. isovanhempiensa
kolmipäiväisistä häistä Onkiniemellä vuonna 1913. Kotiseututyön
ansiomitalit myönnettiin Olavi Rainiolle ja Leevi Lyytikäiselle.
Yleisömenestys oli hyvä myös muissakin päivän tilaisuuksissa.
KOTIKAUPUNKI TUTUKSI -KOULUTUS ALKANUT
Mielenkiintoinen
kotiseudullinen koulutus alkoi kansalaisopistossa kaikille
kotikaupungistaan kiinnostuneille 5.3. ja jatkuu maanantai-iltaisin
koko kevään. Koulutuksen tarkoituksena on lisätä tietoa
Heinolasta. Koulutukseen voi vielä ilmoittautua mukaan Jyränkölän
toimistoon. Heinola-Seuran lisäksi koulutuksen järjestäjinä ovat
Itä-Hämeen matkailuyhdistys, Heinolan KaupunkiSydän -yhdistys ja
Heinolan kansalaisopisto.
MILLAINEN OLI 1960-LUKU HEINOLASSA?
Tervetuloa
muistojen kera viettämään nostalgista 1960-luvun iltaa WPK-talossa
keskiviikkona 28. maaliskuuta alkaen klo 18. Mielenkiintoisia
alustuksia eri elämän aloilta keskustelun virittämiseksi. Muistelijoita
jo kymmenkunta.
HEINOLA-SEURAN KEVÄTKOKOUS SYRJÄLÄN SALISSA
Heinola-Seuran
sääntömääräinen kevätkokous on Jyränkölän Syrjälän salissa lauantaina
31.3. klo 14. Kahvitarjoilu alkaa puolta tuntia aikaisemmin.
Kevätkokouksen jälkeen Olavi Rainio kertoo kuvaesityksin matkoistaan
Afrikkaan ja siellä tekemästään vapaaehtoistyöstä. Tervetuloa!
KYLÄ- JA ASUKASYHDISTYSILTA HUHTIKUUSSA
Kotiseututyötä
tehdään myös ulkopuolella ruutukaavan. Siinä työssä tärkeässä osassa
ovat kylä- ja asukasyhdistykset. Seura kutsuu yhdistyksien edustajia
eri puolelta Heinolaa Nordean kokoustilaan torstaina 19.4. klo 18.
Vierumäellä menee lujaa. Kokemuksistaan siellä tulee kertomaan
Kristiina Mattila. Pekka Rusila puolestaan haastaa yhdistykset myös
mukaan Heinolan KaupunkiSydän ry:n toimintaan.
SYDÄNSUVEN RETKI TAMPEREELLE
Perinteinen Sydänsuven retki suunnataan tällä kertaa nääs Tampereelle keskiviikkona 13.6. – Pirkanmaan pääkaupunkiin.
LAIVARISTEILY LAHTI–HEINOLA HEINÄKUUSSA
Kesäinen
laivaristeily Lahdesta Heinolaan järjestetään heinäkuussa.
Linja-autokuljetus ensin Lahteen ja paluu Heinolaan laivalla. Risteilyn
aikana lounastarjoilu, joka sisältyy lipun hintaan. Seuratkaa
seuratoimintapalstaa!
HEINÄKUUSSA 18. UNIKEKO HAUSSA
Viime vuoden
unikeko Matti Nieminen saa seuraajan Unikeonpäivänä, perjantaina 27.
heinäkuuta Kylpylän rannassa klo 8. Etsi ja tee ehdotus kesän alussa
vuoden unikeoksi. Kylpylän rannassa taas mukavaa yhdessäoloa.
KALAMARKKINAT ELOKUUSSA
Kalamarkkinat
järjestetään 14. kerran sataman alueella 11.-12.8. Heinola-Seura
lohikeittoineen on ollut markkinoilla mukana joka kerta. Seuralle
tapahtuma on talouden kannalta vuoden tärkein markkinatapahtuma.
JÄSENASIOITA - JÄSENMAKSULOMAKE KIRJEESSÄ
Seuraan voi
liittyä ja ottaa yhteyttä osoitteella heinolaseura@phnet.fi.
Jäsenhankinta on parasta henkilökohtaista kotiseututyötä. Jäsenmaksun
suorittamisella tuet puolestasi seuran tärkeää työtä jokaisen
heinolalaisen hyväksi.
HEINOLA-SEURAN KOTISIVUT NETISSÄ
Miten seura
toimii? Seuraa Heinola-Seuran kotisivuja! Niitä päivitetään jatkuvasti.
Googleta ja avaa sivut! Myös Itä-Hämeen seuratoimintapalsta kertoo
seuran tapahtumista, samoin Heinolan kaupungin kotisivut.
Heinola-Seuran puheenjohtaja
kalevi.peltola@phnet.fi
Heinola-Seuran varapuheenjohtaja
pekka.saarela@phnet.fi.
|
|