|
|
2009
|
Heinolan kaupunginmuseo on kattanut joulupöytänsä Käkisalmessa 184292 toimineen Suotniemen tehtaan valmistamalla astiastolla.
Joulunäyttelyssä on esillä neljä ruokapöytää sekä kuusi kahvi- ja teepöytää eri aikakausilta.
Museon on saanut uusia lahjoituksia, ja ne ovat nyt näytillä loppiaiseen asti.
|
|
Kivalterin talon joulussa tunnelmoidaan talon tyylin mukaisesti 1700-luvun joululla tuoksuineen, kynttilöineen ja sen ajan joulukattauksilla.
Kuvat: Kalevi Peltola
|
|
Joulukuu? On se uskottava, kun allakassa niin seisoo.
|
|
13-metrinen siperianpihtakuusi Myllyojalta antoi jouluisen taustan torin kuukausimarkkinoille.
Kuvat: Kalevi Peltola
|
|
Kuukauden alussa ei vielä näkynyt lunta...
|
|
...mutta auringonlasku Räävelillä ennusti kylmenevää...
|
|
...ja ennustus toteutui!
|
Kalevi Peltola
|
Kesän jatkuessa Paimenkallion puiston kukat kukoistavat jo almanakan mukaisesti syksyn kukkaloistossa.
|
Kuva:Kalevi Peltola
|
Suomalaista kansanperinnettä maailmanmestaruustasolta
Vihdan eli vastan tekeminen oikeaoppisesti ei ole ainakaan vielä kadonnutta kansanperinnettä.
Sysmäläinen Oiva Salonen voitti vihdanteon maailmamestaruuden 2009 18. heinäkuuta Ikaalisten kylpylässä. Sylvinpäivänä 8. elokuuta Salonen kävi näyttämässä heinolalaisille vihdanteon mallia torilla.
"Vihdanteon paras aika on Pekan ja Laurin päivien välinen aika", kertoo Oiva Salonen. "Kansanperinteen mukaan Lauri kusoo lehteen ja sen jälkeen koivun lehti tulee pilkulliseksi."
|
Heinäkuu ja heinät seipäällä – tämän perinteellisen, katoamaisillaan olevan maalaismaiseman tarjoaa yhä joka kesä ihasteltavaksi Rautkosken tila Paason kylässä, Alaräävelin rannalla. Napsauttamalla kuvaa saat esiin lisää Paason näkymiä!
"Digitaalista" kotiseututyötä Heinolassa
Heinolan kansalaisopiston viime syksynä alkaneella kurssilla on syvennytty kaupungin juhlaan ja arkeen uudesta näkövinkkelistä.
Teemana Itse tehty DigiHeinola lähdettiin kamera kaverina tutkimusretkille niin Heinolan nykypäivään kuin historiaankin sekä opittiin muokkaamaan ja rakentelemaan tietokoneella omien näkemysten mukaisia kuvateoksia.
Napsauta kuvaa, lue lisää ja katsele näytekuvia!
|
Heinolan kirkko vielä lumivaipassa huhtikuun alussa
Heinolan kirkko täyttää kahden vuoden kuluttua 200 vuotta. Juhlavuotta ennakoiden seurakunta julisti Kirkkopuiston suunnittelukilpailun viime syksyn lokakuussa. Kilpailu oli osoitettu Hämeen ammattikorkeakoulun maisemasuunnittelun opiskelijoille ja päättyi 4.3.2009.
Kilpailun haasteellisena tavoitteena oli luoda puistosta, kunnioittaen alueen arvokasta historiaa ja kulttuuriympäristöä, viihtyisä virkistyspaikka sekä kirkkovieraille että muille ympäristössä liikkujille.
Kilpailuun jätettiin 16 kilpailun kriteerit täyttävää kilpailuehdotusta. Paikallinen asiantuntijaraati kiitti töiden tasoa ja tuoreutta. Hämeen ympäristökeskus oli myöntänyt kilpailun palkintoihin stipendit. Stipendeillä palkittiin seitsemän työtä seurakuntakeskuksessa 30.03.2009. Jaetun ensimmäisen sijan sai Inari Jansson kilpailutyöllä Sidos. Time Frames –työn olivat suunnitelleet Armi Laukia ja Petri Turunen.
Kilpailutyöt ovat esillä kirjaston näyttelyssä kevään aikana.
Kilpailutöistä kootaan kirkonseutuun parhaiten soveltuva yleissuunnitelma ja siitä osa toteutetaan jo juhlavuodeksi.
J.K.
Heinolan kirkko täyttää 2011 täydet 200 vuotta. Porvoon tuomiokapituli antoi luvan Heinolan residenssin kirkon rakentamiselle vielä Ruotsin vallan alla 1807. Kirkon rakentaminen keskeytyi Suomen sodan ajaksi ja valmistui 1811, jolloin Suomi oli jo Venäjän alamaisuudessa. Kellotapuli rakennettiin kirkon viereen 1842.
Kirkkopuisto on Heinolan toiseksi vanhin puisto Maaherranpuiston jälkeen. Sen perusti pastori J.F. Svinhufvud 1852.
Kuva ja teksti: Kalevi Peltola
|
Avantouimari vai talviuimari?
Heinolassa on vaikeaa olla avantouimari, mutta helppoa olla talviuimari. Pari sataa henkilöä hakee päivittäin Heinolassa potkua päivälleen maailman suurimmasta avannosta. Tästä suuresta avannosta pitävät huolen nykyinen ilmasto ja Heinolan läpi soljuva Kymen virta Jyrängön koskineen. Ne eivät salli veden jäätyä.
Heinolan Talviuimarit voivat ylpeillä maailman suurimmalla avannolla, jonka pohjoisreuna on näillä talvikeleillä Jyväskylän paikkeilla ja eteläreuna Loviisassa.
Kuva: Kalevi Peltola
|
Heinolan kaupungintalo
Kuvien editointi: Arto Sakari Korpinen
|
|