Siltojen kaupungin
kotiseutuyhdistys
itäisessä Hämeessä
2019
JOULUKUU
2019
Joulu asuu Heinolassa
Napsauta!
MARRASKUU
2019
Upea vinoköysisilta Heinolan Tähti valittiin 25 vuotta sitten
vuoden 1994 rakennusinsinöörityöksi.
Silta avattiin liikenteelle 18.11.1993.
Näin poistui Suomen päätieverkostosta sen ahtain pullonkaula,
Heinolan keskustan Siltakatu.
Lue lisää!
LOKAKUU
2019
Syksyn
väriloisto ympäröi Kivalterintaloa, joka vietti Heinolan kaupungin
180-vuotistapahtuman yhteydessä 30-vuotisjuhlaansa
virkamieskotimuseona. Keskisen Suomen vanhinta puurakennusta korjattiin
kolmisen vuotta 1,3 miljoonalla ja vihittiin museokäyttöön kaupungin
150-vuotisjuhlien yhteydessä 1989. Talon on rakennuttanut 1780-luvulla
Kymenkartanon läänin korkein poliisipäällikkö Lars Adolf Aschan
kodikseen.
Avajaisjuhla
17.5.1989 oli tyyliltään kivalteriaiheinen. Itsekin sain olla mukana
juhlassa kauniissa kesäsäässä.
Juhlapuheen pitänyt opetusministeriön kansliapäällikkö Jaakko Numminen
luonnehti tapahtumaa merkittäväksi paitsi Heinolassa myös yleiseltä
museopoliittiselta kannalta. Numminen totesi Kivalterin talon kuuluvan
nyt arvokkaaseen sarjaan museoksi muutettuja 1700-luvun porvaristaloja.
Niitä on Helsingin Sederholmin talon entisöinnin valmistuttua yhteensä
kuusi.
Maaherra Uki Voutilaiselle tilaisuus oli viimeinen virkamatka
Heinolaan. Vilpitön ylpeys oli kaupunginjohtaja Jarkko Parosen,
valtuuston puheenjohtajan Timo Ihamäen ja museonjohtaja Kari-Paavo
Kokin puheenvuoroissa. Tyytyväinen oli myös silloisen museolautakunnan
puheenjohtaja Mailis Hänninen.
Juhlaohjelmaa täydensivät Bellmanin laulut ja näytelmäryhmän esittämä
kuvaelma kuningas Kustaa III:n kunniaksi. Myös juhlan tarjoilu
noudatteli 1700-luvun tapoja: kahvileipänä sahramipullaa ja juomana
punssiboolia. Kiitoksien ympäröiminä olivat museonjohtajan lisäksi
konservaattori Jorma Lyytikäinen ja tietysti koko museon henkilökunta.
Kivalteritalon
korjaaminen 30 vuotta sitten avasi heinolalaisille portit auki
1700-luvulle!
Kalevi
Peltola
SYYSKUU
2019
1800-luku mielessäin
Heinola juhli elokuun 24. päivänä
180-vuotisjuhlavuottaan Maaherranpuistossa
koko päivän jatkuneena tapahtumana 1800-luvun hengessä.
Tapahtumapäivän aloitti kansanjuhla,
jossa muun muassa saatiin esimakua
lokakuun 10. päivänä ensi-iltaan tulevasta
Salla Aas Company -ryhmän seminaariaiheisesta näytelmästä ”Semskat eli Seminaarin tytöt”.
Näytelmä liittyy sekä seminaarin aloittamisen 120-vuotis-
että kaupungin juhlavuoteen.
”Legendat lavalla” Juhlavuoden tapahtumiin kuuluu myös
Jorma Hynnisen ja Jaakko Ryhäsen konsertti
WPK-talossa lokakuun 6. päivänä.
ELOKUU
2019
Myös Kivalterilla on nyt juhlavuosi
Lääninkivalteri Lars Adolf Aschanin talo
tunnelmallisine pihapiireineen
on kaunis pala Heinolan historiaa 1700-luvulta: hieno esimerkki tuon aikakauden säilyttämisestä. Talon kunnostus museokäyttöön 30 vuotta sitten Heinolan kaupungin 150-vuotisjuhlavuonna
oli kiitettävä kulttuuriteko päättäjiltä.
Aschanin talo sijaitsee Maaherranpuiston laidalla aivan lähellä toria.
Ei ollut ilta, yö, ei aamukaan.
Niin oli ihmeen valkeata vaan.
V.A. Koskenniemi
TOUKOKUU
2019
Tänään syntyi kevät. Meri
suuteli rantansa jäättömiksi.
Lokit ovat siipensä pesseet kaukaisten
karien keskellä.
Taivaan telttakatto oli vielä eilen harmaa.
Joku on
vetäissyt sinistä verkaa sijaan. Lähetä
tunteesi kultakiharaiset lapset tervehtimään kevättä,
joka tänään
syntyi luonnon sydämessä, auringon säteissä ja ihmisessä. Uuno Kailas
HUHTIKUU
2019
M/S Pyhäjärvi on talven totutellut
itä-hämäläiseen järvimaisemaan alatorin uudessa laiturissa.
Kesän tullen Heinolasta pääsee taas risteilylle.
Kohta lähdetään – olkaa valmiit!
MAALISKUU
2019
Talven valta taittui Jään ja valon juhlassa.
Nyt Rantapuisto valmistautuu uuteen vuodenaikaan. ”Hymyyn käy jo päivän suu, onhan tullut maaliskuu.”
HELMIKUU
2019
Valoa
näkyvissä – kevättä kohti ollaan lähdössä!
TAMMIKUU 2019
Vuosi 2019 alkoi rakettien räiskeessä myrskyllä ja lumipyryllä. Sitä seurasi kirpeä ja
aurinkoinen pakkassää. Valoa kohti ollaan menossa. Kotikaupunkimme Heinolan
180-vuotisjuhlavuosi on alkanut. Sitä vietettäköön arvoisellaan tavalla juhlien ja
yhteistyössä rakentaen vieläkin parempaa paikkaa asua ja viihtyä Itä-Hämeen helmessä.