Siltojen kaupungin
kotiseutuyhdistys
itäisessä Hämeessä
HEINOLA-SEURA
Heinolan vaakuna
Etusivu
 
Ajankohtaista
 
Aloitteet
 
Galleria
 
Hakemisto
 
Hallinto
 
Historia
 
Juhlat
 
Julkaisut
 
Linkkisivu
 
Tarinatupa
 
Tietovakka
 
Toiminta
    

 
 
logo                              

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA  2008



YLEISTÄ

Heinola-Seura ry:n 23. toimintavuosi 2008 oli kasvavan toiminnan aikaa.  Seuran erilaiset tilaisuudet ja tapahtumat ovat kiinnostaneet kaupunkilaisia ja lisänneet seuran jäsenmäärää. Seuran jäsenmäärä oli vuoden lopussa 294 henkilöjäsentä ja 1 yhteisöjäsen.   

HALLINTO

Seuran puheenjohtajana on toiminut Kalevi Peltola, varapuheenjohtajana Marja Halme ja sihteerinä Marja Melfsen, erosi 21.10.2008. Muina johtokunnan jäseninä olivat Pentti Juurikkala, Hannu Koski, Tuula Palmu-Heikkilä, Pekka Rusila, Pekka Saarela ja Maria Vuorinen, joka erosi 7.02.2008.
Rahaliikenteen on hoitanut Tilitoimisto Pretax ja tilintarkastajina ovat olleet Pertti Saleva ja Mauno Laakso, varalla Tuomo Orasmaa. Seuran johtokunta on kokoontunut 6 kertaa ja pöytäkirjoissa on 92 pykälää.

TALOUS

Seuran talous on pysynyt vakaalla pohjalla jäsenmaksutuloista, kirjojen myynnistä ja erilaisten tapahtumien myyntiaktiviteeteistä saaduilla tuloilla. Jäseniä seurassa on 294. Jäsenmaksu on ollut 10 euroa jäseniltä ja yhteisöjäseniltä 100 euroa. Kirjamyynti tuotti 10 836,25 euroa, jäsenmaksu- ja tapahtumatuotot 5 782,68 euroa. Toimintakuluja seuralla on ollut 14 408,14 euroa. Kulujen kasvu johtuu uuden kirjan toimituskuluista, lisääntyneistä tapahtumista, kirjanpito- ja ilmoituskuluista. Tilikauden ylijäämä on 2 960,08 euroa.

SÄÄNTÖMÄÄRÄISET KOKOUKSET

Kevätkokous pidettiin 29.03.2008 klo 14.00–15.30 Heinolan kaupungin valtuustosalissa.
Syyskokous oli 16.11.2008 klo 14.00–16.00 Mahiksella, Festénin talossa.

VARSINAINEN TOIMINTA

Heinolan I Kotiseutupäivää vietettiin 31.01.2008. Heinola-Seuran aloite kaupunginhallitukselle Heinolan kotiseutupäivän viettämisestä Allin päivänä toteutui. Heinolan kotiseutupäivän tarkoituksena on kohottaa heinolalaisten kiinnostusta kotiseututyötä kohtaan sekä nostaa esiin erilaisissa seuroissa ja yhdistyksissä toimivien tuhansien ihmisten arvokkaan työn heinolaisten keskinäisen yhteenkuuluvuuden ja viihtyvyyden hyväksi. Vanhan Pappilan kahvitilaisuudessa jaettiin ensimmäisen kerran Kotiseututyön ansiomerkit museonjohtaja Kari-Paavo Kokille ja rehtori Asko Alholle.

Perinnetietoilta kylätoimikuntien kanssa oli ke helmikuun 6. päivänä klo 18.00 Nordea-pankin kokoustiloissa. johon osallistui 26 osanottajaa.

Allin päivän rääppiäiset 13.02. Heinola-Seura sai liittyä syksyllä 2007 Kristiinakodin ns. ”kammarityöhön”, jonka päämääränä on tuoda piristystä ja vaihtelua vanhainkodin asukkaitten arkisen elämään: muitten ihmisten läsnäoloa ja kuuntelua, keskusteluyhteyttä kodin ulkopuolelle.

Esko Aallon kirjan ”Menneitä muistellen” julkistaminen 13.02. kirjastossa. Heinola-Seuran jäsenet olivat runsaslukuisesti mukana onnittelemassa Esko Aaltoa, joka oli tehnyt suuren kotiseudullisen työn, saattaessaan Eskon tarinat kansien väliin.

Arkistot kuntoon – projekti käynnistyi 28.04. Heinola-Seura ja Heinolan museotoimi käynnistivät arkistoprojektin Heinolan yhdistyksien ja seurojen arkistovastaaville.

Kylvön siunaus 14.05. Lusin koululla. Lusin kyläyhdistys on järjestänyt Kylvön siunauksen yhteistyössä Lusin koulun opet-tajien ja oppilaiden sekä seurakunnan kanssa jo keväästä 2001 lähtien Myös Heinola-Seura sai kutsun tulla mukaan Lusin kyläyhdistyksen tapahtumaan.

Kesätorin avajaiset 24.05. Heinola-Seura oli kutsuttu mukaan kesätorin vauhdikkaisiin avajaisiin toivomuksena tarjota toriyleisölle ja Viron Sokeainliiton puhallinorkesterille lohikeittoa lisukkeineen.

Eino Leino ja rakkaus –pienoisnäytelmä Heinolassa 1.06. Heinola-Seura ja Heinolan museotoimi järjestivät heinolalaisille nautittavan kesän virityksen, pienoismusiikkinäytelmän Eino Leino ja rakkaus, jonka on kirjoittanut heinolalaissyntyinen kirjailija Inkeri Kilpinen.

Sydänsuven retki 18.06. Heinola-Seura ja Itä-Hämeen matkailuyhdistys tekivät perinteellisen Sydänsuven retken Hämeenlinnaan ja sen ympäristön kartanoihin. Teemana oli "Kartanoromantiikkaa Hämeessä".

Pihakilpailu käynnistyi 25.06. Silloin kilpailuraati suoritti ensimmäisen katselmuksen. Järjestelyissä oli mukana myös Heino-la-Seura.

Unikeonpäivän aamu 27.07. Heinola-Seura myöntää vuosittain Unikeon tittelin ansioituneelle heinolalaiselle Heinolan hy-väksi tehdystä työstä. Vuoden 2008 unikeoksi kastettiin paluumuuttaja  Pekka Rusila – joka tunnetaan myös Suomen Luomupekkana.

Kalamarkkinat 8.-9.08. järjestettiin satamassa kymmenennen kerran. Heinola-Seura on osallistunut tapahtumaan joka vuosi. Kalamarkkinat ovat seuralle tärkeä vuosittainen tulon lähde.

Konserttitanssiaiset - Sataman valot 18.10. WPK:n talossa järjestetty tilaisuus oli syksyn tapaus. Heinola-Seura, Heinolan Mieslaulajat ja Heinolan Musiikinystävien Puhallinorkesteri vastasivat illan onnistumisesta.

Heinolan kyliltä ja kaduilta –perinnekirjan julkistaminen 24.10. Seuran kolmannen kotiseutukirjan julkistaminen tapahtui WPK:n talolla ennen Mika Waltari-iltaa.

Mika Waltari –ilta 24.10.  Mika Waltari sai ansaitsemansa huomion syntymänsä 100-vuotisillassa Heinolan WPK:n talossa.

Talkoolaisten kiitosilta 1.12. klo 17.00. Talkoolaiset kokoontuivat perinteiseen joulunalusiltaan Itä-Häme-taloon.

Wanhan Ajan Joulu –tapahtuma taidemuseon pihapiirissä 13.12. klo 10-13. Wanhan Ajan Joulu onnistui viime vuotta paremmin. Tapahtuman suuri suosio kertoi siitä, että järjestäjien pieni taustaryhmä oli löytänyt sille oivan formaatin.

Kotiseutuväen kuusijuhla 15.12. klo 18.30  seurakuntakeskuksessa. Heinola-Seuran monipuolinen toimintavuosi päättyi lämminhenkiseen kuusijuhlaan seurakuntakeskuksessa.

Myyntityö

Toimintansa tukemiseksi seuralla on ollut myynnissä perinnekirjat ”Eletty on ennen meillä” sekä Kaija Multamäen muistelmista koottu ”Heinola-kotiseutuni mun”. Jouluksi ilmestyi kolmas perinnekirja ”Heinolan kyliltä ja kaduilta”. Joulumyynnissä kirjaa myytiin 500 kpl. Kirjoja on myyty seuran tapahtumissa ja seuraavissa myyntipisteissä: Maalaispuoti/Talastori, Kyläpirtti, Elämänkaaritalo, Käsityöpuoti, Kallen Antiikki, Kymenviiri ja kaupunginmuseo. Joulun alla myytiin myös Teuvo Salmisen toimittamaa Kuvankaunis Heinola 2008 kalenteria, jonka myyntituloista osan sai Heinola-Seura. Lisäksi on myyty seuran kirjanmerkkiä ja kortteja.
Kiitos talkoolaisille, jotka vuodesta vuoteen ovat olleet mukana tapahtumissa keräämässä varoja seuran monipuoliseen toimintaan.

MUU TOIMINTA

Kotiseutukirjojen toimittaminen

”Heinolan kyliltä ja kaduilta” –kirjan toimituskuntaan ovat kuuluneet Asko Alho, puheenjohtajana, jäseninä Matti Lunkka, Matti Malin, Pekka Rusila, Pekka Saarinen ja Kalevi Peltola. Ryhmä kokoontui 16 kertaa. Kirja ilmestyi jouluksi 2008 ja sitä myytiin n. 500 kpl.

”Rakkaudesta Heinolaan – postikorttien kertomaa” –kirjan toimituskuntaan kuuluivat Matti Aalto, Pauli Ihamäki, Kalevi Peltola,  Asko Alho, Jari Kovalainen ja Sinikka Rantasalo. Kirja on yhteistyöprojekti Heinolan Postimerkkikerhon kanssa. Kirja julkaistaan Heinolan kaupungin 170-vuotisjuhlavuoden juhlakirjana ja onnitteluna kotikaupungille.

Matkat

Vuoden aikana Heinola-Seura on tehnyt yhdessä Itä-Hämeen matkailuyhdistyksen kanssa viisi matkaa.

ALOITTEET

Heinola-Seura teki vuoden aikana seuraavat aloitteet:

1. Aloite kotiseutuarkistotilan vuokraamisesta ja mahdollisesta EU:n Leader-hankkeesta kaupunginhallitukselle. Kaupungin-hallituksen kielteinen päätös

2. Aloite Heinolan entisen kylpylärakennuksen/kirjaston korjaamiseksi heinolalaisten yhdistysten ja seurojen toimitiloiksi. Kaupunginhallituksen kielteinen päätös.

3. Aloite Heinolan kansalaisopistolle koulutuksen järjestämiseksi perinnetiedon keräämisestä. Koulutus alkaa 24.04.2009.

4. Ehdotus kaupunginhallitukselle Heinolan kaupungin 170-vuotisjuhlavuoden vieton järjestämisestä ohjelmaehdotuksin. Kaupunginhallitus antoi juhlavuoden vieton sivistystoimen tehtäväksi.  

TIEDOTTAMINEN

Jäsentiedotteet maaliskuussa ja syyskuussa kertoivat jäsenille seuran tulevasta toiminnasta.

Yhteistyö lehdistön kanssa. Seuran runsaista tapahtumista on kerrottu sekä Itä-Häme –lehdessä että Siltojen kaupungissa. Molemmat lehdet ovat antaneet runsaasti palstatilaa seuran tapahtumien ennakko- ja jälkikirjoituksille. Seura kiittää molempia lehtiä hyvästä yhteistyöstä. Kotiseututyöllä ja paikallisella sanomalehdistöllä on aina ollut sama lähtökohta ja ohjelmasisältö, paikallisuus.

Lahden radio on vieraillut kaksi kertaa Heinolassa kotiseutuasioiden merkeissä.

Seuran kotisivut internetissä ovat olleet selkeydellään ja ajankohtaisuudellaan suositut tiedon lähteet. Kävijöiden määrä seuran sivuilla on kasvanut koko ajan. Sivujen toimittamisesta vastaavat puheenjohtaja ja Arto Sakari Korpinen.

Toimintakertomus on hyväksytty johtokunnan kokouksessa 23.03.2009 ja vahvistettu kevätkokouksessa 29.03.2009.

Heinola- Seura ry
johtokunta

 
Heinola-Seura välittää heinolalaisuutta sukupolvelta toiselle