|
|
TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011
YLEISTÄ
Vuosi 2011 oli Heinola-Seuran 26. toimintavuosi. Seura jatkoi edellisten vuosien tapaan monipuolista toimintaansa.
Heinola-Seura perustettiin keväällä 1985 jatkamaan kaupungin lopettaman
ko-tiseutulautakunnan työtä. Kotiseutuyhdistys on joustavana
toimintaympäristönä kotiseutuaatteen kannalta parempi ratkaisu kuin
poliittisesti valittu kotiseutu-lautakunta.
Toiminnallaan Heinola-Seura on 26 vuoden ajan pitänyt yllä hyväksi
koettua myönteistä Heinolan henkeä, vaalinut ja kunnioittanut
172-vuotiaan kaupunkimme omia perinteitä sekä ollut vaikuttajana
keskustelussa ajankohtaisista kaupunkikuvaa koskevissa asioissa.
Erisisältöisiä aloitteitakin on syntynyt vuo-sien varrella
parisenkymmentä.
VARSINAISET KOKOUKSET
Kevätkokous pidettiin kirkonkylän Heinolatalossa 30.03.2011.
Kokouspaikka oli Heinolan maalaiskunnan entinen virastotalo,
kunnantupa. Kaupungin ja maalaiskunnan yhdistyessä vuonna 1997,
virastotalo jäi käyttöä vaille. Heinolataloksi nimetty kunnantupa sai
15 vuoden etsinnän jälkeen uudet omistajat. Lahtelainen yrittäjäperhe
Merja ja Pekka Vahter hankkivat tilat Heinolan kaupungilta vuoden 2011
alussa. Yrittäjäpariskunta on viritellyt talon tiloihin soveltuvaa
toimintaa.
Kevätkokouksen puheenjohtajana toimi Asko Alho ja sihteerinä Kalevi
Peltola. Kokouksen tärkeimpinä asioina olivat vuoden 2010
toimintakertomuksen ja ti-lien käsitteleminen, jotka molemmat
hyväksyttiin kiitoksin.
Kokouksen jälkeen Pekka Saarinen, entisen maalaiskunnan viimeinen
kunnan-johtaja, kertoi mielenkiintoisen historiakokonaisuuden
Heinolasta reenjalaksen löytymisestä 9000 vuotta sitten, kunnan
perustamisesta ja päätyen Heinolan maalaiskunnan liittymiseen Heinolan
kaupunkiin 1997.
Syyskokous järjestettiin seurakunnan Mahiksella, Festénin talossa 12.11.2011.
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Harri Antinranta ja hän kutsui
kokouksen sihteeriksi Kalevi Peltolan. Kokouksessa hyväksyttiin
toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2012. Seuran
puheenjohtajaksi valittiin edelleen vuodesta 2006 seuraa johtanut
Kalevi Peltola. Johtokunnan jäsenistä erovuorossa olivat: Olavi Rainio,
Pentti Juurikkala, Matti Lunkka ja Pekka Saarela. Olavi Rainio ja Pekka
Saarela valittiin uudelleen ja uusiksi johtokunnan jäseniksi valittiin
Pentti Juurikkalan tilalle Sari Volanen ja Maisa Jokipii Matti Lunkan
tilalle. Johtokunnassa jatkavat: Timo Ihamäki, Anja
Vahteristo-Järvinen, Helena Rissanen ja Pekka Pipatti. Kokouksen
lopuksi seura kutsui viidenneksi kunniajä-senekseen seuran
perustajäsenen ja entisen johtokunnan jäsenen Esko Aallon. Muut seuran
kunniajäsenet ovat: Mailis Hänninen, Kaija Multamäki, Maija Kippola ja
Toini Laitinen.
Virallisten kokousasioiden jälkeen kokouksessa kunniajäseneksi kutsuttu
Esko Aalto muisteli lapsuutensa Heinolaa, sen aikaisia
kaupunkirakennuksia ja niiden pihapiirien erilaisia käyttörakennuksia:
kellareita, kaivoja, käymälöitä. Aallon lapsuuden Heinolaan kuului
parisen sataa rakennusta, joista on jäljellä vielä viitisenkymmentä.
Heinolan kirkon 200-vuotisjuhlallisuuksista kertoi seurakunnan
talouspäällikkö Matti Halme ja kutsui kokousväkeä osallistumaan oman
kotikirkon juhlallisuuksiin 1. adventtina.
HALLINTO
Seuran puheenjohtajana ja sihteerinä on toiminut Kalevi Peltola,
varapuheen-johtajana Pekka Saarela. Muina johtokunnan jäseninä: Timo
Ihamäki, Pentti Juurikkala, Matti Lunkka, Pekka Pipatti, Olavi Rainio,
Helena Rissanen ja Anja Vahteristo-Järvinen. Rahaliikenteen on hoitanut
Tilitoimisto Pretax / Kirsti Tammikallio. Toiminnantarkastajina ovat
olleet Pertti Saleva ja Tuomo Orasmaa, varatoiminnantarkastajana
Mauno Laakso. Johtokunta on kokoontunut 4 kertaa ja pöytäkirjoissa on
61 pykälää.
TALOUS
Seuran talous on pysynyt vakaalla pohjalla jäsenmaksutuloista, kirjojen
myynnistä ja erilaisten tapahtumien myyntiaktiviteeteistä saaduilla
tuloilla. Koska vuoden lopuksi suunniteltu uusi kirja ei ilmestynyt,
kirjamyynnin tulos jäi saavuttamatta.
VARSINAINEN TOIMINTA
Heinolan IV Kotiseutupäivää vietettiin 31.01.2011. Allinpäivästä on
muo-dostunut suosittu alkuvuoden juhlapäivä. Sen tarkoituksena on
kohottaa heino-lalaisten kiinnostusta kotiseututyöhön ja omaa
kotikaupunkiansa kohtaan. Kotiseutupäivän päätapahtumaksi on
muodostunut Allin päivän ohjelmalliset kahvikutsut Vanhassa Pappilassa.
Kutsuilla julkistettiin mm. seuran vuonna 2010 järjestämän Heinolan
kotiseutulaulun -kirjoituskilpailun tulokset. Kilpailu tuotti 22 runoa,
kirjoittajia oli 14. Runoraati ei löytänyt sitä "Heinolan helmeä"
runojen joukosta, mutta suuri runomäärä antoi hyvän kuvan siitä, mitä
Heinola meille monille merkitsee. Kilpailun kauneimmaksi runoksi
valittiin Tuulikki Ihalaisen "Heinolan maa". Vuoden kotiseututyön
ansiomerkit luovutettiin Pertti Salevalle ja Sirpa Juutille. Pertti
Saleva on toiminut seuran tilintarkastajana koko toiminnan ajan. Sirpa
Juuti sai ansiomerkin ansiokkasta työstään Heinolan kaupungimuseossa.
Aikaisemmin ansiomerkin ovat saaneet: Kari-Paavo Kokki, Asko Alho,
Mailis Hänninen, Kaija Multamäki, Maija Kippola, Toini Laitinen, Esko
Aalto ja Pekka Saarinen. Tutkija Leena Voutilainen kertoi kesän 2011
Heinolan museoiden Mattisen mainiot suurnäyttelystä, joka esittelee
Mattisen teollisuuden James-farkkuteollisuuden kultakautta Heinolassa
teemalla James päällä joka säällä.
Kotiseutupäivään liittyi lisäksi Jorma Judénin valokuvanäyttely
Marraskuun kuvia, Heinolan Kameraseuran kuvakilpailu Tunnetko Heinolaa?
Jyränkölän Mediapajassa esiteltiin Yhteinenheinola.fi-nettisivuja ja
Kaarina Karjalaisen ateljee oli avoinna. Seurakuntakeskuksessa Jorma
Judén kertoi Suomen kirkkojen lasimaalauksista teemalla Hiljainen
sanoma. Jyränkölä-teatterissa oli päivän päätteeksi ensi-iltanäytös
Normipäivä.
Allin päivän rääppiäisiä vietettiin neljännen kerran Kristiinakodin asukkaiden kanssa Ystävänpäivänä 14.2.
Heinola-Seura liittyi syksyllä 2007 Kristiinakodin ns. "kammarityöhön",
jonka päämääränä on tuoda piristystä ja vaihtelua vanhainkodin
asukkaitten arkiseen elämään, muitten ihmisten läsnäoloa ja kuuntelua,
keskusteluyhteyttä kodin ulkopuolelle. Leppoisan yhdessäolon lomassa
nautittiin Allin päivän rääppiäistarjoilusta ja ystävänpäiväaiheisesta
ohjelmasta.
Heinolan kylä- ja asukasyhdistykset olivat koolla 22.3. Nordean
kokousti-lassa. Heinola-Seura järjestää vuosittain kaupungin asukas- ja
kyläyhdistyksille mahdollisuuden kokoontua yhteisten asioiden
ympärille. Tämän kertaisen yhdessäolon teemana oli "Tekemällä se
onnistuu". Illan vieraana oli Vuolenkosken kyläyhdistyksen
kyläpäällikkö Janne Koukonen, joka kertoi oman kylänsä vireästä
toiminnasta ja tuloksista. Esityksen jälkeen keskustelussa kyseltiin:
Voitaisiinko Heinolankin kyläyhteisöissä tehdä jotain vastaavaa? Illan
päätteeksi Heinolan Kaupunkisydänyhdistyksen toiminnanjohtaja Pekka
Rusila kertoi 10.03. perustetun yhdistyksen tulevista tehtävistä ja
haastoi kyläyhdis-tykset toimintaan mukaan.
Kylvön siunaus 18.05. Paavalin hoivakodin pellolla Lusin koulun
vieressä. Lusin kyläyhdistys on järjestänyt Kylvön siunauksen
yhteistyössä Lusin koulun opettajien ja oppilaiden sekä seurakunnan
kanssa jo keväästä 2001 lähtien. Rovasti Ahti Peltonen on siunannut
kylvön joka vuosi. Myös Heinola-Seuran edustajat ovat vuosittain
osallistuneet Kylvön siunaukseen.
Sydänsuven retki tehtiin perinteisesti juhannusviikolla 22.06.
kansainväliseen Lappeenrantaan. Sydänsuven retkelle osallistui
bussillinen innokkaita retkeläisiä. Retken kohokohta oli tutustuminen
Saimaan kanavaan ja sen histo-riaan.
Vuoden unikeko sai kasteen Kylpylän rannassa Unikeonpäivän aamuna
27.07. Unikeoksi valittiin liikunnan monitoimimies Matti Nieminen.
Unikeon aamutapahtumaan osallistui useita satoja heinolalaisia ja
kesäasukkaita.
Kalamarkkinoita vietettiin 13. kerran 13.–14.8. Heinolan
satamassa. Heinola-Seura on ollut joka vuosi mukana markkinoilla.
Lohikeitto lisukkeineen on ollut seuran myyntiartikkelina joka vuosi.
Markkinoiden aikana keitettiin 300 litraa maan kuulua lohikeittoa,
keittiömestarina Olavi Rainio. Jokasyksyiset kahden päivän markkinat
antavat huomattavan taloudellisen lisän seuran kotiseututyön kassaan.
Markkinat järjestää Lions Club Heinola/Sillat.
Euroopan rakennusperintöpäivän vietto 9.10. Heinola-Seura ja Heinolan
seurakunta järjestivät avoimien ovien päivän Kirkonkylän
siunauskappelissa Euroopan rakennusperintöpäivän merkeissä sunnuntaina
9.10.2011. Tutustuttiin korjattuun siunauskappeliin ja sen vieressä
olevaan hautausmaahan, johon ensimmäiset vainajat siunattiin sata
vuotta sitten.
"Serenadi Heinolalle ja Heinolan seminaarille" -konsertti seminaarin
juhlasalissa 23.10. kolmannen kerran. Oopperalaulaja Jaakko Ryhänen
konsertoi kymmenen Eestin Lauluakatemiassa opiskelevan lauluoppilaansa
kanssa seminaarin täydelle salille. Hienon ja sydämellisen konsertin
jälkeen vieraat siirtyivät vesitorniin ihailemaan ruskaista Heinolaa.
Talkoolaisten tapaaminen pikkujoulun merkeissä 4.12. vesitornissa.
Talkootyö on ollut aina tärkeä osa seuran työtä. Talkoolaisten yhteinen
tapaaminen joulun alla on traditio, kiitostilaisuus vuoden aikana
tehdystä työstä ja innostaminen työn edelleen jatkamiseen.
Kokoontuminen vesitornissa oli ajankohtainen. Edellisenä iltana oli
sytytetty Heinolan Joulupuukaupungin valot. Talkoolaiset saivat ihailla
jouluvaloin koristettua kotikaupunkia parhaalta paikalta.
Wanhan Ajan Joulu -tapahtumaa vietettiin 10.12. Taidemuseon
pihapiirissä viidennen kerran. Wanhan Ajan Joulusta on muodostunut
heinolalaisten lempitapahtuma. Pääjär-jestelyvastuu on
Heinola-Seuralla. Tämän kertaista joulutapahtumaa varjosti epävakainen
talvisää räntäsateineen. Säästä huolimatta yleisöä oli runsaasti.
Vesitornissa 60-vuotisjuhlat 15.12. Heinola-Seura, Itä-Hämeen
matkailuyhdistys, Heinolan kaupunki ja Café Torni järjestivät
juhlapäivän Heinolan maamerkin kunniaksi. Juhlapäivänä muisteltiin
monenlaisin ohjelmin veitornin vaiheita ja sen merkitystä Heinolan
matkailulle ja kaupunkikuvalle. Vesitorni on avoinna ensimmäistä
kauttaan myös talvisaikaan.
Myyntityö
Toimintansa tukemiseksi seuralla on ollut myynnissä perinnekirjat
"Eletty on ennen meillä", Kaija Multamäen muistelmista koottu
"Heinola-kotiseutuni mun", "Heinolan kyliltä ja kaduilta", "Rakkaudesta
Heinolaan – postikorttien kertomaa" – Heinolan kaupungin
170-vuotisjuhlavuoden kuvateos sekä Esko Aallon "Menneitä muistellen",
Heinola-Seuran 25-vuotisjuhlaan ilmestynyt kirja. Kiitos myyntityöhön
osallistuneille!
MUU TOIMINTA
Kotisivut
Heinola-Seuran kotisivuja internetissä ovat ylläpitäneet seuran
puheenjohtaja Kalevi Peltola kirjoituksin ja kuvin ja Arto Sakari
Korpinen sivujen toimitussihteerinä ja verkkomestarina. Seura on saanut
näkyvyyttä ja huomiota runsaasti kotisivuillaan.
Matkat
Vuoden aikana Heinola-Seura on tehnyt yhdessä Itä-Hämeen matkailuyhdistyksen kanssa kolme matkaa.
ALOITTEET
Seura teki kymmenen vuotta sitten aloitteen Heinolan kotiseutuarkiston
perus-tamisesta. Vuonna 2011 uusitulla aloitteella toivottiin arkiston
perustamista ve-rovirastolta vapautuneisiin arkistotiloihin.
Aloite ei tuottanut tulosta. Kaupun-gissamme tuhoutuu vuosittain
turhaan Heinolan historiaan ja menneisyyteen liittyvää korvaamatonta
asiakirja-aineistoa siksi, että satojen heinolalaisyhdis-tysten ja
yhteisöjen vanhoille arkistoille ja asiakirjoille ei löydy yhteistä ja
sys-temaattisesti hoidettua säilytyspaikkaa Heinolasta.
TIEDOTTAMINEN
Jäsentiedotteet on lähetetty jäsenistölle maaliskuussa ja lokakuussa.
Kaupungin internetsivut ja Itä-Häme-lehti ovat kiitettävästi
tiedottaneet ja kertoneet seuran tapahtumista ja asioista.
Heinola-Seuran kotisivut ovat seuran tärkein tiedo-tuskanava.
Toimintakertomus on hyväksytty johtokunnan kokouksessa 20.3.2012 esitettäväksi yhdistyksen kevätkokoukselle.
Kevätkokous hyväksyi kiitoksin toimintakertomuksen 31.3.2012.
Heinola-Seura ry
Johtokunta
|
|