|
|
Heinola-Seuran toimintasuunnitelma vuodelle 2007
YLEISTÄ
Vuonna 1985 perustettu Heinola- Seura ry jatkaa sääntöjensä mukaan työtään kotiseutuhengen ylläpitäjänä ja perinteen vaalijana. Yhdistys osallistuu kaupungin kehittämisestä käytävään keskusteluun antamalla lausuntoja ja esittämällä kannanottoja kulloinkin ajankohtaisista asioista. Yhdistys ylläpitää yhteistoimintaa kaupungin eri yhteisöjen kanssa.
HALLINTO
Yhdistyksen toimintaa suunnittelee ja johtaa syyskokouksen valitsema johtokunta, johon kuuluu kalenterivuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kahdeksan kahdeksi vuodeksi valittua jäsentä, joista vuosittain puolet on erovuorossa. Seura järjestää sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset.
VARSINAINEN TOIMINTA
Seuran perinteiset toiminnat unikeonpäivänä, kalamarkkinoilla ja naistenmessuilla jatkuvat. Tapahtumien yhteydessä myydään seuran julkaisemaa perinne- ja kotiseutukirjaa "Eletty on ennen meillä", Kaija Multamäen kirjoituksista koottua kirjaa "Heinola- kotiseutuni mun", muita historiakirjoja, kirjanmerkkejä sekä joulumerkkejä ja - kortteja.
Vuonna 2006 aloitettua tehostettua jäsenhankintaa jatketaan erilaisin tapahtumin ja tiedottein. Sitä varten seuralle laaditaan yhdistyksen toiminnasta kertova esite.
Heinola-Seuran kotisivujen suunnittelua jatketaan ja toteutetaan kevään aikana yhteistyössä kaupungin ja Suomen Kotiseutuliiton kanssa.
Pyritään saamaan yhteyksiä ja yhteistoimintaa kaupungin kyläyhdistysten ja kaupunginosatiimien kanssa.
Etsitään tapoja uusien asukkaiden kotiutumisen edistämiseksi.
Yhdessä koulutoimen ja muiden järjestöjen kanssa viritellään joulumessut -tapahtumaa taidemuseon pihapiiriin joulun alla.
Järjestetään yhteislauluilta vanhojen koululaulujen merkeissä.
Seurataan Heinolan kotiseutuarkisto -aloitteen etenemistä kaupungissa.
Suunnitellaan uusia painotuotteita yhdistyksen rahavarojen lisäämiseksi. Myös uuden kotiseudullisen kirjan julkaisun suunnittelua edistetään.
Sydänsuven retki tehdään yhdessä Itä-Hämeen Matkailijayhdistyksen kanssa kesäkuussa. Samoin pyritään matkailijayhdistyksen kanssa järjestämään muutakin matkailutoimintaa.
TIEDOTTAMINEN
Seuran jäsenille lähetetään kerran vuodessa jäsenkirje. Kokouskutsut julkaistaan Itä-Häme ja Siltojen kaupunki- lehdissä. Lisäksi pyritään vaikuttamaan lehdistöön kotiseutuaiheisten artikkelien julkaisemiseksi.
Toimintasuunnitelma hyväksytty johtokunnan kokouksessa 31.10.2006 esitettäväksi syyskokoukselle.
Johtokunta
|
|