Siltojen kaupungin
kotiseutuyhdistys
itäisessä Hämeessä
HEINOLA-SEURA
Heinolan vaakuna
Etusivu
 
Ajankohtaista
 
Aloitteet
 
Galleria
 
Hakemisto
 
Hallinto
 
Historia
 
Juhlat
 
Julkaisut
 
Linkkisivu
 
Tarinatupa
 
Tietovakka
 
Toiminta
  
 

Heinola-Seura ry
Toimintasuunnitelma vuodelle 2018


YLEISTÄ
Vuonna 1985 perustettu Heinola-Seura ry jatkaa sääntöjensä mukaan työtään kotiseutuhengen ylläpitäjänä ja perinteen vaalijana Heinolassa. Vuosi 2018 on yhdistyksen 33. toimintavuosi.
Yhdistys osallistuu kaupungin kehittämisestä käytävään keskusteluun antamalla lausuntoja ja esittämällä kannanottoja kulloinkin ajankohtaisista asioista. Yhdistys ylläpitää yhteistoimintaa kaupungin eri järjestöjen, yhdistysten ja seurojen kanssa.

HALLINTO
Seura järjestää sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset maalis- ja marraskuussa. Yhdistyksen toimintaa suunnittelee ja johtaa syyskokouksen valitsema johtokunta, johon kuuluu kalenterivuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kahdeksan kahdeksi vuodeksi valittua jäsentä, joista vuosittain puolet on erovuorossa.
VARSINAINEN TOIMINTA
Tapahtumat
- Tammikuussa Allin päivänä keskiviikkona 31.01.2018 vietetään Heinolan Kotiseutupäivää kymmenennen kerran yhdessä kaupungin, seurakunnan ja eri yhdistysten sekä yrittäjien kanssa. Päivä alkaa Allin päivän nimipäiväkahveilla ja kotiseutujuhlalla Vanhassa Pappilassa. Päivän ohjelma suunnitellaan yhdessä kaupunginmuseon, kulttuuritoimen ja seurakunnan kanssa. Tilaisuudessa jaetaan perinteisesti kaksi kotiseututyön ansiomitalia. Kadonnutta Heinolaa -näyttely avautuu myös kotiseutupäivänä kaupunginmuseossa.
- Helmikuussa kutsutaan Kristiinakodin asukkaat Allin päivän rääppiäisille.
- Maaliskuussa on myös kylä- ja asukasyhdistyksien yhteistyön ilta.
- Kesäkuun alussa koulujen päättäjäispäivänä järjestetään viidennen kerran Suvivirsilaulajaiset Kirkkopuistossa yhdessä Heinolan musiikinystävien Puhallinorkesterin ja Heinolan seurakunnan kanssa.
- Seura osallistuu Lusin kyläyhdistyksen järjestämään Kylvön siunaus -tapahtumaan.
- Kesäkuussa järjestetään Sydänsuven retki lähiseudun kotiseutukohteisiin.
- Kesäkuun lopussa osallistutaan kolmannen kerran Kesäasukkaiden toritapaamisen järjestämiseen.
- Heinäkuussa järjestetään 27.7. yhdessä kulttuuritoimen kanssa Unikeonpäivän aamutapahtuma Kylpylän rannassa, jolloin valitaan 24. Heinolan unikeko.
- Heinäkuussa järjestetään perinteinen risteily Lahti – Heinola.
- Elokuussa 4.-5.8. osallistutaan 20. kerran kaksipäiväisiin Heinolan kalamarkkinoihin satamassa.
- Elokuussa 25.8. järjestetään Alatorin toripäivä Vanhan pumppukaivon ympäristössä.
- Elokuussa osallistutaan Sadonkorjuumarkkinoihin Rantapuistossa.
- Syyskuussa kutsutaan yhdessä muiden yhdistyksien kanssa uudet heinolalaiset tutustumaan kotouttamisen merkeissä kaupungin yhdistystoimintaan.
- Lokakuussa herätellään henkiin suomalaista kekri-perinnettä järjestettävällä tapahtumalla.
- Marraskuun lopussa osallistutaan Joulupuukaupungin joulun avauksen järjestelyihin, jouluikkunakilpailun järjestämiseen ”Joulu asuu Heinolassa” sekä Joulutuvan toteuttamiseen, jossa on tunnettujen heinolalaisten koristelemia joulukuusia.
- Joulukuussa järjestetään kaupungin kulttuuritoimiston, Heinolan Taidemuseon Ystävien ja eräiden muiden yhdistyksien kanssa taidemuseon, WPK-talon ja Heinolan Heilin pihapiireissä 12. kerran Wanhan Ajan Joulu –tapahtuma. Päävastuu tapahtuman järjestelyissä on Heinola-Seuralla.
- Seuran talkoolaisten ja sidosryhmien oma perinteinen jouluilta järjestetään joulukuun alussa.

Muu toiminta
- Heinola-Seura on ollut aktiivisesti mukana Heinolan kylätalon saamiseksi entisen Maaherrankadun päiväkodin tiloihin. Seuran puheenjohtaja on mukana yhdistyksien edustajana ryhmässä, jossa on mukana sekä kaupungin kulttuurin että arkkitehtuurin edustus.
- Heinolan yhdistyksiä Heinolan Kaupunkisydän ry:n toiminnassa edustaa Heinola-Seura. Seuran puheenjohtaja toimii Kaupunkisydänyhdistyksen johtokunnan jäsenenä sekä Itä-Hämeen matkailuyhdistyksessä.
- Jäsenhankintaa suoritetaan erilaisissa tapahtumissa ja tiedotteiden avulla. Yhteisöjäsenien saaminen seuran toimintaan olisi tärkeää.
- Pyritään löytämään lisää yhteistyömahdollisuuksia kaupungin sivistystoimen, eri järjestöjen, seurojen, yhdistysten, seurakunnan sekä paikallisen sanomalehden kanssa.
- Suunnitellaan vanhan haastatteluaineiston digitoimista ja sen rahoittamista ulkopuolisella rahoituksella. Nauhahaastatteluja on noin 500 tuntia, joista tavoitteena on digitoida 300 tuntia.
Julkaisutoiminta
- Seuralla on myynnissä: Leena Kekkosen kirjoittama seuran 30-vuotisjuhlavuonna ilmestynyt sukukirja ”Omenoita oksat täynnä” 2015, postikorttikirja ”Terveisiä Heinolasta! Historia elää postikorteissa” 2013, kotiseutukirja ”Eletty on ennen meillä” 1998, Kaija Multamäen ”Heinola - kotiseutuni mun” 2004, vuonna 2008 ilmestynyt ”Heinolan kyliltä ja kaduilta”. Seuran 25-vuotisjuhlassa 2010 ilmestyi kotiseutuaktivisti Esko Aallon muistelmakirja ”Menneitä muistellen”. Kaupungin 170-vuotisjuhlavuonna 2009 toimitettu postikorttikirja ”Rakkaudesta Heinolaan – postikorttien kertomaa” on loppuun myyty.
- Pyritään julkaisemaan kolmas postikorttikirja keväällä 2018. Lisärahoitusta hankitaan kevään aikana eri säätiöiltä.

Retket
- Seura järjestää retkitoimintaa edellisvuosien tapaan yhdessä Itä-Hämeen matkailuyhdistyksen kanssa muun muassa matkamessuille. Sydänsuven retki toteutetaan juhannuksen tienoilla sekä muihin toivottuihin retkikohteisiin ja messuille.
Valtakunnallinen toiminta
- Pyritään osallistumaan valtakunnalliseen kotiseututyöhön muun muassa Suomen kotiseutuliiton järjestämiin tilaisuuksiin ja valtakunnallisiin kotiseutupäiviin Lappeenrannassa.

TIEDOTTAMINEN
- Seuran jäsenille lähetetään kaksi kertaa vuodessa postissa jäsentiedote sekä erilaisia muita tiedotteita sähköpostitse vuoden aikana kerättyihin jäsenien sähköpostiosoitteisiin.
- Seuran kotisivuilla jatketaan Heinola-Seuran ajankohtaisista asioista tiedottamista ja Heinolan kaupunkia koskevien myönteisten asioitten kertomista. Sivuilla olevat linkit tarjoavat sivuilla kävijöille mahdollisuuden siirtyä Heinolan muista kohteista kertoville nettisivuille.
- Kokouskutsut ja tapahtumailmoitukset julkaistaan jäsentiedotteissa, kotisivuilla, sanomalehti Itä-Hämeessä ja osoitteessa menoinfo.fi.
- Seura pyrkii vaikuttamaan lehdistöön Heinolaa koskevien kotiseutuaiheisten artikkelien julkaisemiseksi.

Heinola-Seuran johtokunta on hyväksynyt toimintasuunnitelman 18.11.2017 esitettäväksi syyskokoukselle, joka vahvisti sen 30.11.2017 syyskokouksessa musiikkiopistossa.

Heinola-Seuran johtokunta



Heinola-Seura kaikkien heinolalaisten asialla
 

Sivun alkuun