Synnyit mummoni vuonna 1913.

Millainen oli Suomi silloin?

Helsingin Sanomat kirjoitti huolestuneena elävistä kuvista, joita esitettiin kymmenissä biografiteattereissa. toimittaja toivoi, että voitaisiin sommitella suomalaisia biografinäytelmiä ja esittää niitä.

Rautavaaralla aloitti säästöpankki toimintansa ja Helsingin Katajanokalla katseltiin karsaasti venäläisten rakentamaa Rauhankappelia. Vuonna 1913 ilmestyi Köyhäinhoitolehti 24 kertaa. Rajamäen hiivatehtaalle vuosi oli taloudellisesti suotuisa. Vuosi 1913 oli myös eduskuntavaalivuosi.

Kun olit mummoni vuoden ikäinen, puhkesi suuri maailmanpalo, ensimmäinen maailmansota. olit vain, kun Suomi itsenäistyi ja Venäjällä kuohui. Nuoruutesi vietit työtä tehden, ulkoilmassa, karjaa hoitaen. Synnyit muonamiesperheeseen. Viljami-isäsi, taiteellinen ja syvästi tunteva, näytteli Korpilahdella nuorisoseuran näytelmissä. Äitisi, työn uuvuttama, synnytti ja hoiti, minkä askareiltaan ehti.
Valokuvassa sinulla on valkea liina päässä, katseesi on pehmeä ja poskesi pyöreät. Mikäs on siinä ollessa: isän ja Anssu-sulhasen välissä kesäisellä pihamaalla 1930-luvun puolivälissä.

Tuimana en sinua koskaan nähnytkään. Kun synnyin 1960-luvun alussa ensimmäiseksi lapsenlapseksesi, olit asunut Heinolassa jo vuosikymmeniä. Pian jäit leskeksi, mutta säilytit iloisen luonteesi.

Missään ei tuoksunut niin hyvälle kuin vaneritehtaan portilla. Tehtaalla kävin kanssasi siivouskeikalla. Kosketin arkana lääkärin pöydälle laskettua stetoskooppia. Minua halutti kuunnella sydänääniä, mutten uskaltanut. Johtajan huoneessa olin juuri hetki sitten siirtänyt muutamaa nuppineulaa seinäkartalla.
Olin muuttumassa lapsesta nuoreksi. En tiennyt, että sinullakin oli ollut kasvun vuotesi. Nuoruuden valokuvassa seisoit katse tuimana Jämsän sukulaisten keskellä.

Muistoissani kesät vaihtavat paikkaa. En ole varma, milloin pesit tehtaan saunassa hiukseni niin, että huusin shampoon kirvellessä silmiä. Naisten kiiltävät vartalot liikkuivat höyryn keskellä. Saunan jälkeen juotiin limsaa ja syötiin jotain hyvää kahvileipää. Ehkä Pekan Leivästä ostettua. Ystävällinen porttivahti taputti sinua polvelle lähtiessämme tehtaalta.

Uimme kylpylän rannassa, mikä oli minulle todella tärkeätä. Olin kömpelö ja arka lapsi, metsässä kasvanut. Muistoissani Heinola on aina aurinkoinen, olinhan siellä kesälomilla. Maaherranpuistossa keinuin ja laskin liukumäet. Siellä, Uuno Kailaan patsaan katveessa, en vielä tiennyt valmistuvani äidinkielenopettajaksi. Kailaasta oppilaille kertoessani katselen ikkunasta talvista lumisadetta ja unelmoin Heinolasta.

Olit kansanihmisenä taitava kasvattaja: seisoit kadun yläpäässä ja katselit, kun olit pannut minut rihmaa ostamaan. Ihmisten kanssa asiointi ei ollut minulle, syrjässä kasvaneelle, luontevaa. Torilla arastelin valokuvaajaa, mutta sanoit, että antaa sen nyt ottaa. Kuva on minulla vieläkin. Olemme käyneet ostoksilla ja minulla on hiukset vähän huonosti. En viihdy uudessa nuoruuden olotilassani.
Kuolit vaikeaan sairauteen, kun olin yläkoululainen. Kuihduit 63-vuotiaana äkillisesti. En enää päässyt sinua sairaalaan katsomaan. Jälkeesi jätit rehevän olemuksesi, sanonnat, laulut ja hyräilyt, runsaat ostokset ja hämäläisen hymyilyn.

Voin kuvitella sinut nuorena: lämpimänä syyskuun yönä, kuutamossa, talvi-illan hämärässä ja sota-aikana Anssua kotiin odottamassa. Muistan sinut elävästi Heinolassa, Lasi-Poikien pihapiirissä asuvana. Minulta kaatui murokuppi, kierähdin yöllä sängystä ja katselimme Jerry Lewis-elokuvaa. Kaiken aikaa sinua vain nauratti.

Se onkin tärkein elämänohjeeni. Heinola on aina sydämessäni.