Sodan uhka sai isäni muuttamaan Lahdesta, missä olen syntynyt. Asuimme ensin talossa, joka oli nykyisen bussipysäkin paikalla, Puolakan kauppaa vastapäätä. Talossa asui muutamia yksinäisiä vanhuksia ja minä kun olin rohkea jo kolmevuotiaana, vierailin heidän luonaan, vaikka äiti kielsi. Sain aina tipan kahviakin, koska olin jo silloin oikea kahvikissa.

Kauppakadun mäessä vasemmalla puolella oli matkustajakoti ja sen alakerrassa oli pieni leipomo. Vaikka olin pieni, sain käydä siellä yksin asioilla lapun kanssa. Ei sitä liikennettä silloin paljon ollut. Sitten muutimme torin varrelle. Nykyisen posti paikalla oli Lahden Osuuskaupan talo. Asuimme yläkerrassa. Talossa oli matkahuolto silloin.

Muutimme Rajakadulle, joka oli silloin kunnan rajana. Yrjö Murto oli rakennuttanut sinne kaksikerroksisen talon. Yläkerrassa asui kaupungin rakennusmestari Kosti Tapio perheineen, sekä Jorma Järven perhe. Me asuimme alakerrassa. Lisäksi alakerrassa oli kauppa. Piharakennuksessa asui Raija Uusipelto. Melkein vastapäätä oli Maalaiskunnan Apteekki, jota piti apteekkari Köhler. Kun saimme rahaa, niin kävimme ostamassa salmiakkia. Apteekin eteisessä oli vaaka, ja ihan salaa sitä piti kokeilla. Vieressä oli Salosen kauppa, alakerrassa. Talossa asui Holmit, Koskiset, Nygrenit ja joku muu perhe, nimeä en muista, kun heillä ei ollut lapsia. Meidän naapuritalossamme asui monta lapsiperhettä, Virtaset ja Melkot. Meitä oli paljon lapsia ja jännittävimpiä asioita oli seurata isoja rottia, jotka asuivat pihan takana olevassa avo-ojassa. Sieltä ne tulivat ulkovessojen alle, ihan pelotti mennä vessaan. Mutta se oli sitä aikaa. Meidän pihassa oli iso kellari.

Nykyisen Hämeenkadun varrella, vastapäätä Ortodoksikirkkoa, oli Potinkaran Limsatehdas. Sieltä kuului aina houkutteleva kilinä pullojen pesukoneesta. Siinä pihassa oli pöytä ja tuolit, missä sai nauttia virvokkeita, jos joskus oli rahaa. Minulla on etiketti limsapullosta ”Mansikkalimonaadia”. Sota-aikana oli Limsatehtaan takana kalliolla vartiotorni, missä lotat päivystivät. Saimme luvan joskus mennä sinne katsomaan Lampikadulla, nykyisen kerrostalon paikalla oli matala omakotitalo. Siinä oli jäätelötehdas. Pihalla oli myynti määrättyinä aikoina. Se jäätelö oli siihen aikaan melkein vain jäätä, joka oli maustettu mansikalla, tai jollain muulla esanssilla. Mutta ah, miten hyvää se oli, kun joskus sai isältä jätskirahaa.

Muistan kesäsodan alun. Leikin aurinkoisena päivänä veljeni kanssa portaiden edessä. Yhtäkkiä kuului lentokoneiden ääniä. Ne tulivat silloilta päin. Huusin äidille, että tule katsomaan, miten kauniisti aurinko kimmeltää siivissä. Siinä samassa ne pudottivat pommeja Savontien kohdalle. Kaikki asukkaat juoksivat kellariin, mutta eihän se ollut pommivarma. Yksi pommi tuli lähelle Hämeenkadulle.

Niihin pommisirpaleisiin satutin polveni. Silloin ei niitä ommeltu, eikä menty lääkäriin, joten arpi on selvästi näkyvissä vieläkin. Tuttavaperhe vei meidät maalle turvaan hevosellaan. Veljeskylän luona tuli taas pommikoneita ja me juoksimme metsään. Yövyimme Multamäen aitassa matkalla Lusin Peltolaan. Meitä lapsia pelotti yöllä, kun aitan oven aukosta tuli kissa kiiluvine silmineen.

Lusissa ollessa näimme monta lentotaistelua Heinolan suunnassa. Silloin oli tullut osumat taloon, jossa ensiksi asuimme, samoin myös torin varressa olevaan taloon. Siinä kuoli muutamia vanhoja ihmisiä, koska pommit olivat palopommia ja talo paloi nopeasti.

Sodan jälkeen muistan kevään, kun Kymijoki tulvi. Vettä oli niin paljon, että veneellä pääsi soutamaan puiston käytävillä. Savontien alapäässä virran rannalla oli uimala. Siellä oli miesten puoli ja naisten puoli erikseen. Sai uida ilman uimapukua. Monet pojat irrottivat oksan kohdat seinälaudasta ja tirkistelivät naisten puolelle. Samoja pojat tekivät Kylpylän uimarannan kopeissa.

Sodan jälkeen oli paljon varakkaita ihmisiä hoitoja saamassa Heinolan Kylpylässä. Vieraat asuivat Hotelli Heinolan Hovissa. Kävin äitini kanssa siellä katsomassa rikasta juutalaisrouvaa. Äitini oli nuorena hoitamassa heidän kahta poikaansa, kun vanhemmat olivat lepäämässä Välimerellä, Nizzassa ja Monte Carlossa. Sain ihanan lettinauhan tuliaisena rouvalta, se oli paksua silkkiä. En ymmärrä, miksi sen Hotelli Heinolan rakennus piti purkaa? Onko laatikkomallinen kauniimpi?

Vielä 1950-luvulla oli Heinolasta säännöllinen laivayhteys Lahteen. Laivat omisti silloin Hanjoki. Matkustin äitini kanssa Lahteen ja silloin oli laivassa kielto, ettei kaikki matkustajat saaneet mennä samalle puolelle laivaa, varsinkin Vääksyn kanavalla, ettei laiva kaatuisi. Matka oli hidas, joten tulimme junalla takaisin Heinolaan.

Koulua oli kiva käydä, sillä seminaari oli vielä voimissaan. Oli ihanaa saada aina harjoittelijaopettaja luokkaan. Joulu- ja kevätjuhlat oli seminaarin juhlasalissa ja ohjelmaa oli paljon.

Minun Heinolani oli niin mukava, että siitä saisi pienen kirjan aikaiseksi, mutta hyvä näinkin.