|
|
|
Seija Ukkonen:
Minun Heinolani
Pekan Leipä
Elettiin huhtikuun alkua vuonna 1968. Erityisen kylmä
pakkasaamu kirpaisi poskia. Kävelin halki kaupungin Tommolasta
Kymenkartanonkadulle, jossa uusi työpaikkani oli. Jännitys oli suuri,
olinhan saanut työpaikan Pekan Leivän konttorista. Avoimesta
työpaikasta olin kuullut samassa talossa asuvalta, Pekan Leivän
pitkäaikaiselta ja erittäin kätevältä pikkuleipien leipojalta, leipuri
Toini Naukkariselta.
Monta puhelua piti soittaa, ennen kuin tapasin toimitusjohtajan
puhelimeen, mutta samalla sitten sovimmekin tapaamisen Villenkadulle
valmistuneen uuden leipomon kahvihuoneeseen. Saavuin sinne hyvissä
ajoin ja Toini tarjosi minulle maukkaan ’suomuurainwienerin’.
Hyväntuulinen johtajakin tuli paikalle ja sovimme työn aloittamisesta.
Jännittämisestäni kai johtui, että en muista paljoa ensimmäisistä
työpäivistäni. Pirjo, edeltäjäni, oli jäämässä pois ja hän opasti
minua, kuinka laskutusta varten kunkin asiakkaan tilaamat tuotteet
lasketaan yhteen, hinnoitellaan, lasketaan alennukset ja kirjoitetaan
laskut. Olin vasta opiskellut Tampereen Konttoripistossa näitä asioita,
mutta ensimmäistä kertaa pääsin kokeilemaan taitojani käytännössä.
Siihen aikaan ei sinuttelu ollut vielä yleistä ja toimitusjohtajaa
teititeltiin ja puhuteltiin johtajaksi. Minäkin olin aloittaessani
neiti Leppä ja pian sitten rouva Ukkonen. Tästä muistan johtajan
minulle vitsailleen, että tuleeko minusta nyt Leppä-Ukkonen ja mentyäni
naimisiin Ukkosen kanssa hän kyseli joko me olemme riidelleet.
Työhuoneestani muistan kertolaskukoneen. Se oli hauska kone. Koneesta
valittiin kerrottava luku ja kammesta pyöritettiin niin monta kertaa,
jolla kyseinen luku piti kertoa. Aluksi en meinannut uskoa, että se
laskee oikein ja tarkistin vielä kynällä laskien tulon, joka pian
todisti, että kyllä se oikein laski. Pekan Leipä oli aloittaessani
toiminut neljä vuotta. Pekka Mussalo oli ostanut Manelin vanhan
leipomon Heinolasta, jossa leipomista jatkettiin, kunnes uusi leipomo
Villenkadulle valmistui. Kun tulin Pekan Leipään, Manelin leipomossa
Torikatu 6:ssa ei enää leivottu, mutta asiakkaiden suosima myymälä,
nykyisen Helmi-pankin paikalla, toimi edelleen. Vuonna 1972 rakennukset
purettiin ja idyllinen Manelin pihapiiri jäi vain muistoihin.
Konttorityötä ei 60-luvun lopussa ollut vielä paljon. Tehtäviini
kuuluikin konttorityön lisäksi lasten kaitsemista, ruuan laittoa ja
siivousta. Tein myös vapaapäivien sijaisuuksia Rajakadun
Konditoria-Kahvilassa ja vähän myöhemmin avatussa toisessa
Konditoria-Kahvilassa Kauppakatu 16:ssa. Olin myös kiireapulaisena
siinä entisen Manelin tiloissa toimineessa Pekan Leivän
Konditoria-Myymälässä, jota kutsuttiin edelleen Manelin myymäläksi.
Aluksi työtä tehtiin kuutena päivänä viikossa, viikkotyöaika oli 48
tuntia.
Manelin myymälästä käsin hoidettiin asiakkaiden tilaukset.
Tilauskaavakkeena toimi iso pahvilevy, johon oli vaakasuuntaan
kirjoitettu vakituisten asiakkaiden nimet ja pystysuuntaan
tavallisimpien tuotteiden nimet. Tälle pahville Tyyne, joka tilaukset
hoiti merkitsi lyijykynällä kunkin asiakkaan tilaaman määrän omalle
rivilleen. Kun kaikille asiakkaille oli soitettu, laskettiin rivit
tuotteittain yhteen ja saatiin seuraavalle aamulle työlista, jonka
mukaan leipurit leipoivat. Samat luvut kirjoitettiin asiakkaittain
kalkkeeripaperia käyttäen lähetyslistalle, jonka mukaan taas pakkaajat
pakkasivat ja tuotteet jaettiin asiakkaille. Toinen osa listasta tuli
konttorille laskutusta varten. Pahvi pyyhittiin ja seuraavana päivänä
tehtiin sama uudelleen.
Toimitusjohtaja Pekka Mussalo hoiti aluksi itse osan leipien jakelusta.
Kun Pekan Leipää tänä päivänä kauimmin palvellut, aluksi
munkinpaistajana toiminut Mikko Ojala tuli siihen ikään, että hän sai
ajokortin, tuli hänestä Pekan Leivälle luotettava autonkuljettaja.
Muistan saaneeni johtajalta tunnustusta, kun ehdotin, että
hankittaisiin toinen taylorix-lauta. Sen avulla päivittäiset tilaukset
voitiin merkitä suoraan lähetyslistalle ja leivontamäärät voitiin
laskea yhteen suoraan lähetteiltä ns. yhteenvetolistalle. Näin pahville
merkitsemisen vaihe jäi pois. Samanlaista lautaa käytettiin
laskutuksessa, kun asiakkaan laskutusjakson aikana tilaamat määrät
laskettiin tuotteittain yhteen. Myyntireskontra hoidettiin
reskontrakorteilla. Jokaisella asiakkaalla oli oma korttinsa, jolle
merkittiin asiakkaalle lähetettyjen laskujen tiedot ja samoin
asiakkaalta tulleet suoritukset. Saldo kertoi erotuksen.
Pekan Leipä oli nopeasti kasvava yritys. Toimitusjohtaja hoiti aluksi
itse palkkojen laskennan, mutta pian hän siirsi sen minulle. Lautaa
siinäkin tarvittiin. Palkkaerittelyarkit kiinnitettiin kaksipuolisen
kalkkeeripaperin kanssa laudan vasempaan sivuun. Jokaisella
työntekijällä oli oma palkkakortti, joka laitettiin päällimmäiseksi ja
josta luvut jäljentyivät alimmaisille papereille. Alimmainen paperi oli
valmiiksi liuskoitettu, niin että kullekin palkansaajalle tuli oma
rivinsä, joka irrotettiin hänelle tilinauhaksi ja palkkakortilla ja
päällimmäisessä paperissa olevat tiedot jäivät työnantajalle. Palkasta
pidätettyjen verojen summalla ostettiin veromerkkejä, jotka liimattiin
verokirjaan. Vuoden loputtua näistä tiedoista koottiin tiedot
verottajaa varten ja täytettiin palkansaajan verokirja. Joskus kävi
ennakontarkastaja Paavilainen katsomassa, että kaikki oli
asianmukaisesti suoritettu.
Toukokuun alussa 1969 avattiin Kauppakadun varrelle Pekan Leivän toinen
Konditoria-Kahvila. Alettiin puhua kahvila I:stä ja kahvila II:sta.
Samana vuonna Heinolaan valmistui Heinola Market uudentyyppinen
tavaratalo, joka nykyisin tunnetaan Poppelina. Sieltä
liikkeenharjoittajat saivat omat myyntitilat yhteisen katon alta, vain
myyntitiskit ja käytävät erottivat liikkeet toisistaan. Pekan Leipäkin
avasi sinne joulukuussa 1969 oman ’Marketin Myymälän’. Olin
ensimmäisinä avajaispäivinä siellä Laura Snellmanin apuna myymässä.
Näihin talon yhteisiin avajaisiin oli kutsuttu julkkikset Teija Sopanen
ja Heikki Kahila. En muista miten he siellä esiintyivät, mutta Teija
osti minulta ison hiivaleivän ja kertoi, että ”se on niin hyvää, mutta
lihottavaa.”
Hintasäännöstely oli tuolloin vielä voimassa ja hintatarkastaja
Muinonen kävi ajoittain tarkastamassa hinnat. Ainakin reikäleipä,
ranskanleipä ja voipulla kuuluivat hintasäännöstelyn piiriin. Kilpailua
ei vielä alkuvuosina paljoa ollut. Mainontaa ja tarjousmyyntiä oli
vähäisessä määrin. Pekka Mussalo oli itse omana hyväntuulisena
persoonanaan Pekan Leivän paras mainos. Hän oli synnynnäinen yrittäjä.
Jos joskus jotain erimielisyyttä tuli, se selvitettiin, eikä sitä enää
sen jälkeen muisteltu. Monet heinolalaiset muistavat hänet varmasti
vieläkin, sillä hänellä oli aina jotain ystävällistä sanottavaa.
Ystäviä hänellä oli laidasta laitaan, tuskin kenenkään suussa Pekan
Leipä maistui karvaalta, sen vuoksi, että johtaja olisi kohdellut häntä
huonosti. Ja kyllähän se leipäkin maistui.
Vuoteen 1975 saakka konttorihuone oli toimitusjohtajan perheen
asunnossa, ensin Kymenkartanonkadun ja sitten Tuokkostien osoitteessa.
Vuonna 1975 Pekan Leipä vuokrasi Kauppakatu 16:sta, ns. Sirenin talon
yläkerrasta hienot toimistotilat. Muistan sanoneeni toimitusjohtajalle,
että ” täällähän minä olen niin kuin seitsemännessä taivaassa,” niin
upealta se tuntui. Työtä oli nyt jo niin paljon, että sain olla
kokopäiväinen toimistotyöntekijä. Asiakkaita ja työntekijöitä oli
tullut kaiken aikaa lisää. Tänne toimistoon hankittiin uusi valtavan
iso elektroninen laskukone, jolla voi laskea kerto- ja jakolaskuja ja
jossa oli muisti. Täällä tein työtä helmikuulle 1980 saakka, jolloin
uudet toimistotilat leipomon yhteyteen Villenkadulle valmistuivat.
Heinolassa aikaisemmin toimineet Paalasen ja Salon leipomot lopettivat
vähitellen toimintansa, samoin kirkonkylässä toiminut Helenan Leipä.
Pekan Leipä leipoi vanhassa Salon leipomossa vielä vähän aikaa, sen
jälkeen, kun tuli tuhosi vasta laajennetun Pekan Leivän leipomon.
Tulipalo oli elokuun lopussa 1981 ja helmikuussa 1982 leivottiin jo
uudessa leipomossa. Samaan rakennukseen vasta valmistuneet toimisto ja
myymälätilat säästyivät palolta. Pekka Mussalon peräänantamattomuutta
ja vahvaa yrittäjähenkeä osoitti uuden leipomon nopea valmistuminenkin.
Olimme käyneet toimitusjohtajan kanssa Kouvolassa katsomassa
eräänlaista laskutuskonetta, joka oli jonkinlainen tietokoneen esiaste.
Emme kuitenkaan täysin vakuuttuneet sen hyödyllisyydestä ja
tehokkaamman tietokoneen hankinta siinteli mielessä. Se oli kesällä
1981, kun uudelle toimistolle sitten hankittiin ensimmäinen tietokone.
Työnteko muuttui paljon. Tilaukset siirtyivät toimistolla hoidettaviksi
ja ne ’näpöteltiin’ suoraan tietokantaan. Sieltä tulivat
valmistusraportit leipureille ja lähetyslistat pakkaajille, samoin kun
laskutuskin hoitui näin ’automaattisesti.’ Varmistukset tehtiin isoille
’lerpuksi’ kutsutuille levyille. Oli otettu kehityksessä iso harppaus
eteenpäin, vaikka tämä ensimmäinen kone vaihtuikin melko nopeasti
uusiin nopeampiin koneisiin. Silloin tilausmyyjäkin sai oman päätteen
huoneeseensa ja laskutustiedot siirtyivät myös reskontraan.
Tuotteita alkoi mennä yhä enemmän valmiiksi pakattuina, toisin kuin
alkuvuosina, jolloin lähes kaikki tuotteet toimitettiin asiakkaille
pakkaamattomina. Tuli päällysmerkintälaki ja erilaisia koneita oli
kehitelty tuote-etikettien valmistamista varten. Erityisesti mieleen on
jäänyt laite, joka jäljensi vedellä kostutetulle kortille
kirjoituskoneella kirjoitetun tekstin tarrapaperille. Usein tieto
valmistusaineista ja hinnasta, vähittäishinta merkittiin silloin myös
etikettiin, tuli viime tingassa toimistolle. Kiire oli kova kun
pakkaaja odotti oven suulla, että tarroja saatiin tehtyä sen verran,
että hän pääsi jatkamaan työtään. Toisessa tarrakoneessa käytettiin
värejä. Jokaisella tuotteella oli oma laattansa, jossa oli tuoteseloste
ja hinta, sekä kaunis koristelu reunoilla. Painaminen tapahtui eri
tuotteissa eri värejä käyttäen. Hinnat muuttuivat usein ja uudet laatat
tulivat Saksasta, ne olivat hyvin kalliita ja säästöä syntyi, jos
pystyi yhdistelemään vanhoista hintatiedoista numeroita uuden hinnan
mukaiseksi ja liittämään ne laattaan vanhan hinnan tilalle.
Hintojen tiheään muuttumiseen toi osansa arvonlisäveroprosentin
vaihtelut. Silloin liikevaihtoveroksi sanottu vero muuttui ensin
muistaakseni 11%:sta 14:ään prosenttiin ja sitten elintarvikkeiden
osalta 17:ään % ja muiden hyödykkeiden osalta 22%. Kerran muistan
ruisjauhoja sisältävien tuotteiden hintoja alennetun. Uusien
hinnastojen laskeminen ja kirjoittaminen ennen tietokoneaikaa oli
työlästä. Hinnasto kirjoitettiin kirjoituskoneella ja vietiin Heinolan
Lomakepainoon painettavaksi ohuelle kartongille, niin monena
kappaleena, kun niitä asiakkaille jaettavaksi tarvittiin. Reikäleipä
maksoi alkuaikoina muistaakseni 37 penniä.
Palkanlaskenta siirrettiin atk:lla tehtäväksi vuoden 1982 syksyllä.
Vähän myöhemmin hankittiin myös pankkiyhteysohjelma, jonka avulla
laskujen maksaminen hoitui kätevästi ja myyntireskontrankin hoitoa se
helpotti. Niin leipomo-, palkka- kuin pankkiohjelmatkin kehittyivät
koko ajan ja sen myötä myös työtavat muuttuivat. Tietokoneet tulivat
nopeammiksi ja tehokkaimmiksi ja se kehityshän jatkuu yhä.
Toimitusjohtaja Pekka Mussalon työsarka Pekan Leivässä päättyi hänen
poismenoonsa syyskuun 20 päivänä 1990, 26 ja puoli vuotta kestäneen
yrittäjyyden jälkeen. Hänen poikansa Arto Mussalo on toiminut Pekan
Leivän toimitusjohtajana siitä eteenpäin. Tämä oli kuvaus minun
Heinolastani Pekka Mussalon aikakaudella.
|
|
|
