|
|
Seija Ukkonen:
Minun Heinolani
Oli
maaliskuun 4:s päivä 1964. Matkustin linja-autolla Pertunmaalta
Heinolaan. Kävelin reippaasti Heinolan linja-autoasemalta uuteen
työpaikkaani Harjukatu 2:n kivikerrostalon alakerrassa sijaitsevaan TMI
IIRIS MUSTOSEN Maito- ja Siirtomaatavaraliikkeeseen, kuten se kaupan
kadunpuoleiselle seinälle oli kirjoitettu. Kauppias esitteli minulle
ystävällisesti kaupan ja alakerrassa olevan varaston, sekä kertoi mitkä
tehtävät kuuluvat minulle. Pian pääsin jo palvelemaan asiakkaita ja
kauppias neuvoi minulle, kuinka leipä paketoidaan ja kuinka vaa’asta
katsotaan kunkin tuotteen hinta painon ja kilohinnan mukaan.
Olin innoissani, olin aina haaveillut kaupan myyjän ammatista.
Asiakkaat olivat saman ja lähitalojen asukkaita, kaikki tuntuivat
olevan kauppiaalle tuttuja. Hyvin ymmärtäväisiä he myös olivat ja
ystävällisesti korjasivat, kun minulle, nuorelle harjoittelijalle tuli
joskus virhe. Lapset kävivät ostamassa nallekarkkeja, jotka kääräistiin
paperista pyöräytettyyn suppiloon.
Lähes päivittäisiä asiakkaita olivat Huonekaluliike Oksalan perhe,
Vaatetusliike Pakarisen perhe, tohtori Ritvasen rouva, Konepajan
omistaja Huuskosen perhe niin kuin Junttilan ja Hakkaraisen perheetkin.
Samoin ratavirkailija Ojansivun ja rakennusmestari Pystysen perheet.
Oli rouva Turklin ja rouva Benhard, herra Aro ja myös Vasaraisen ja
Putuksen rouvat muistan, sekä talonmiehenä toimineet Kovaset.
Huoviloitakin taisi asua lähistöllä niin kuin opettajapariskunta
Anttilan ja talonmies Anttilan perheet. Vanha rouva Siukolan muistan
myös ja rouva Johanssonin, hän oli muusikkosukua. Oli Leivot, Paajaset,
Reitut, Siukolat, Liukkoset ja tietysti kauppiaan sisaret perheineen,
heitä kaikkia muistan lämmöllä. Niin kuin Kultasepänliike Vihavaisen
rouvaakin, joka osti minulle joululahjaksi pyöreän suklaarasian, ne
tryffelit maistuivat ihanalta, ja se rasia on vieläkin kirjahyllyni
kaapissa korurasiana. Herra Vihavaisen muistan puhuneen ’pollesta’,
jolla hän tarkoitti autoansa. Auto sai olla tallissa ja otettiin sieltä
käyttöön vain harvakseltaan.
Lihaa tässä kaupassa myytiin vain tilauksesta. Liha haettiin tilausten
mukaan sillan kupeessa olleesta Itä-Hämeen Lihan myymälästä, jota
Syvälahdet pitivät. Makkaratkin olivat kokonaisina pötköinä, oli
metwurstia, berliininmakkaraa, pekonimakkaraa, tee- ja
lauantaimakkaraa. Nakkeja oli myös. Makkaran siivutuskonetta ei
tuolloin vielä ollut ja kun asiakas halusi makkaransa siivuina,
otettiin kuorta pois ja leikattiin terävällä veitsellä ohuita siivuja.
Metwurstin siivuttaminen näin oli vaikeaa, kun se kuori ei meinannut
millään irrota. Maito ja kerma myytiin ruskeissa lasipulloissa.
Joitakin asiakkaita palveltiin kotiin kuljetuksella. Ne maitopullot
painoivat korissa, kun kannoin ostoksia läheisiin Kauppakadun ja
Harjukadun taloihin.
Leipää kauppaan toimittivat paikalliset Salon ja Paalasen leipomot.
Leipomon omistajat itse ajoivat leipäautoa. Lämpimän leivän tuoksu
tulvi kauppaan aina kun leipomon auto oli käynyt. Ensimmäisenä
työpäivänäni minä maalaistyttö en tiennyt mitä ovat tuulihatut.
Kauppias sanoi minulle, että ota tuulihatut pois tuosta rasiasta. Minä
vähän ihmettelin ja otin sitten vain paperin, joka oli laitettu rasian
suojaksi, pois leivosten päältä. Pianhan se sitten selvisi, että ne
herkullisen näköiset leivonnaiset siinä rasiassa olivat nimeltään
tuulihattuja. Paalasen leipomossa ne oli valmistettu.
Hedelmiä myytiin myös. Oli appelsiineja, omenoita, banaaneja ja
sitruunoita, taisi olla greippejäkin. Hedelmät säilytettiin viileässä
alakerrassa, siellä oli myös sipulit, kananmunat ja voilaatikot.
Tarkkana piti olla, että myyntiin otettiin tuotteet aina
tulojärjestyksessä, ettei mikään päässyt vanhenemaan. En muista, että
asiakkaat olisivat valittaneet mistään. Heitä palveltiin hyvin ja
hyvillä tuotteilla.
Kerran viereisen suutarin rouva halusi ostaa suolakaloja. Sanoin
hänelle kohteliaasti, että meillä ei nyt ole mitään suolakalaa. (Sillit
olivat kai sillä kertaa loppuneet.) Kauppias kuitenkin ystävällisesti
sanoi minulle, että asiakas tarkoittaa pieniä kalanmuotoisia keksejä ja
olihan niitä. Nyt muistan myös, että kenraali Airo kävi Aino rouvansa
kanssa asiakkaana. He halusivat ostaa aina mahdollisimman isoja
kananmunia ja kenraali kertoi, että hän ei pidä koirista. Ja sitten
olin iloinen, kun herra Veijalainen pyysi puntin ’pitskoja’ ja minä
tiesin, että hän tarkoitti tulitikkuja.
Harjupaviljonki toimi muistaakseni siihen aikaan jonkinlaisena
retkeilymajana, sitä hoiti Kerttu Rinne. Harjukadun virran puoleisessa
päässä toimi puutarha. Olisiko omistaja ollut tanskalaissyntyinen,
jotenkin on jäänyt mieleen, että hän puhui vähän murtaen. Hieno mies,
jonka vaimo taisi sairastaa silloin 60-luvun puolivälissä ja niin ollen
vein heille kermapullon ja muut ostokset puutarhan portille. Nyt
muistan myös vaatturi Sainion rouvan ja heidän tyttärensä, sekä
taksiautoilija Saartevan perheen ja Penttilän rouvan, kaikki mukavia
asiakkaita.
Pikkukauppoja oli siihen aikaan paljon. Harjukadun toisessa päässä oli
Kosken elintarvikekauppa. Lahden Osuuskaupan myymälä oli Kauppa- ja
Siltakadun risteyksessä ja
Kauppias Leinon kauppa heti Kauppakadun varrella. Erikoistarjouksia ei
silloin vielä ollut ja ihmiset hakivat ostoksensa lähimmästä kaupasta.
Samalla kerrottiin kuulumiset ja kaupassa oli aikaa kuunnella. Elämä
yleensäkään ei vaikuttanut niin kiireiseltä, kuin nykyään.
Asunto minulla oli Jyrängön kaupunginosassa. Asuin serkkuni kanssa
omakotitalon yläkerran isossa hellahuoneessa. Talvella lämpö saatiin
puilla lämmitettävästä hellasta. Serkkuni sulhanen meille niitä puita
jostain hommasi. Työpäivät olivat muistaakseni 8.30 -17.30 ja päivällä
oli tunnin ruokatunti. Työtä tehtiin kuutena päivänä viikossa.
Lauantaina työt alkoivat vähän aikaisemmin ja loppuivat joskus 15.30
paikkeilla, silloin ei ollut ruokatuntia, mutta kauppias antoi
makkarasiivut omien eväsleipien päälle. Tämä oli ensimmäinen
työpaikkani Heinolassa, josta mieleeni on jäänyt vain mukavia muistoja.
Heinola oli silloin aivan eri näköinen kaupunki kuin nyt, vain samat
kerrostalot Harjukadun varrella seisovat yhä ylväänä paikoillaan.
|
|