Siltojen kaupungin
kotiseutuyhdistys
itäisessä Hämeessä
HEINOLA-SEURA
Heinolan vaakuna
Etusivu
 
Ajankohtaista
 
Aloitteet
 
Galleria
 
Hakemisto
 
Hallinto
 
Historia
 
Juhlat
 
Julkaisut
 
Linkkisivu
 
Tarinatupa
 
Tietovakka
 
Toiminta
  
Seija Ukkonen:
 
Minun Heinolani
 
 
Oli maaliskuun 4:s päivä 1964. Matkustin linja-autolla Pertunmaalta Heinolaan. Kävelin reippaasti Heinolan linja-autoasemalta uuteen työpaikkaani Harjukatu 2:n kivikerrostalon alakerrassa sijaitsevaan TMI IIRIS MUSTOSEN Maito- ja Siirtomaatavaraliikkeeseen, kuten se kaupan kadunpuoleiselle seinälle oli kirjoitettu. Kauppias esitteli minulle ystävällisesti kaupan ja alakerrassa olevan varaston, sekä kertoi mitkä tehtävät kuuluvat minulle. Pian pääsin jo palvelemaan asiakkaita ja kauppias neuvoi minulle, kuinka leipä paketoidaan ja kuinka vaa’asta katsotaan kunkin tuotteen hinta painon ja kilohinnan mukaan.

Olin innoissani, olin aina haaveillut kaupan myyjän ammatista. Asiakkaat olivat saman ja lähitalojen asukkaita, kaikki tuntuivat olevan kauppiaalle tuttuja. Hyvin ymmärtäväisiä he myös olivat ja ystävällisesti korjasivat, kun minulle, nuorelle harjoittelijalle tuli joskus virhe. Lapset kävivät ostamassa nallekarkkeja, jotka kääräistiin paperista pyöräytettyyn suppiloon.

Lähes päivittäisiä asiakkaita olivat Huonekaluliike Oksalan perhe, Vaatetusliike Pakarisen perhe, tohtori Ritvasen rouva, Konepajan omistaja Huuskosen perhe niin kuin Junttilan ja Hakkaraisen perheetkin. Samoin ratavirkailija Ojansivun ja rakennusmestari Pystysen perheet. Oli rouva Turklin ja rouva Benhard, herra Aro ja myös Vasaraisen ja Putuksen rouvat muistan, sekä talonmiehenä toimineet Kovaset. Huoviloitakin taisi asua lähistöllä niin kuin opettajapariskunta Anttilan ja talonmies Anttilan perheet. Vanha rouva Siukolan muistan myös ja rouva Johanssonin, hän oli muusikkosukua. Oli Leivot, Paajaset, Reitut, Siukolat, Liukkoset ja tietysti kauppiaan sisaret perheineen, heitä kaikkia muistan lämmöllä. Niin kuin Kultasepänliike Vihavaisen rouvaakin, joka osti minulle joululahjaksi pyöreän suklaarasian, ne tryffelit maistuivat ihanalta, ja se rasia on vieläkin kirjahyllyni kaapissa korurasiana. Herra Vihavaisen muistan puhuneen ’pollesta’, jolla hän tarkoitti autoansa. Auto sai olla tallissa ja otettiin sieltä käyttöön vain harvakseltaan.

Lihaa tässä kaupassa myytiin vain tilauksesta. Liha haettiin tilausten mukaan sillan kupeessa olleesta Itä-Hämeen Lihan myymälästä, jota Syvälahdet pitivät. Makkaratkin olivat kokonaisina pötköinä, oli metwurstia, berliininmakkaraa, pekonimakkaraa, tee- ja lauantaimakkaraa. Nakkeja oli myös. Makkaran siivutuskonetta ei tuolloin vielä ollut ja kun asiakas halusi makkaransa siivuina, otettiin kuorta pois ja leikattiin terävällä veitsellä ohuita siivuja. Metwurstin siivuttaminen näin oli vaikeaa, kun se kuori ei meinannut millään irrota. Maito ja kerma myytiin ruskeissa lasipulloissa. Joitakin asiakkaita palveltiin kotiin kuljetuksella. Ne maitopullot painoivat korissa, kun kannoin ostoksia läheisiin Kauppakadun ja Harjukadun taloihin.

Leipää kauppaan toimittivat paikalliset Salon ja Paalasen leipomot. Leipomon omistajat itse ajoivat leipäautoa. Lämpimän leivän tuoksu tulvi kauppaan aina kun leipomon auto oli käynyt. Ensimmäisenä työpäivänäni minä maalaistyttö en tiennyt mitä ovat tuulihatut. Kauppias sanoi minulle, että ota tuulihatut pois tuosta rasiasta. Minä vähän ihmettelin ja otin sitten vain paperin, joka oli laitettu rasian suojaksi, pois leivosten päältä. Pianhan se sitten selvisi, että ne herkullisen näköiset leivonnaiset siinä rasiassa olivat nimeltään tuulihattuja. Paalasen leipomossa ne oli valmistettu.

Hedelmiä myytiin myös. Oli appelsiineja, omenoita, banaaneja ja sitruunoita, taisi olla greippejäkin. Hedelmät säilytettiin viileässä alakerrassa, siellä oli myös sipulit, kananmunat ja voilaatikot. Tarkkana piti olla, että myyntiin otettiin tuotteet aina tulojärjestyksessä, ettei mikään päässyt vanhenemaan. En muista, että asiakkaat olisivat valittaneet mistään. Heitä palveltiin hyvin ja hyvillä tuotteilla.

Kerran viereisen suutarin rouva halusi ostaa suolakaloja. Sanoin hänelle kohteliaasti, että meillä ei nyt ole mitään suolakalaa. (Sillit olivat kai sillä kertaa loppuneet.) Kauppias kuitenkin ystävällisesti sanoi minulle, että asiakas tarkoittaa pieniä kalanmuotoisia keksejä ja olihan niitä. Nyt muistan myös, että kenraali Airo kävi Aino rouvansa kanssa asiakkaana. He halusivat ostaa aina mahdollisimman isoja kananmunia ja kenraali kertoi, että hän ei pidä koirista. Ja sitten olin iloinen, kun herra Veijalainen pyysi puntin ’pitskoja’ ja minä tiesin, että hän tarkoitti tulitikkuja.

Harjupaviljonki toimi muistaakseni siihen aikaan jonkinlaisena retkeilymajana, sitä hoiti Kerttu Rinne. Harjukadun virran puoleisessa päässä toimi puutarha. Olisiko omistaja ollut tanskalaissyntyinen, jotenkin on jäänyt mieleen, että hän puhui vähän murtaen. Hieno mies, jonka vaimo taisi sairastaa silloin 60-luvun puolivälissä ja niin ollen vein heille kermapullon ja muut ostokset puutarhan portille. Nyt muistan myös vaatturi Sainion rouvan ja heidän tyttärensä, sekä taksiautoilija Saartevan perheen ja Penttilän rouvan, kaikki mukavia asiakkaita.

Pikkukauppoja oli siihen aikaan paljon. Harjukadun toisessa päässä oli Kosken elintarvikekauppa. Lahden Osuuskaupan myymälä oli Kauppa- ja Siltakadun risteyksessä ja Kauppias Leinon kauppa heti Kauppakadun varrella. Erikoistarjouksia ei silloin vielä ollut ja ihmiset hakivat ostoksensa lähimmästä kaupasta. Samalla kerrottiin kuulumiset ja kaupassa oli aikaa kuunnella. Elämä yleensäkään ei vaikuttanut niin kiireiseltä, kuin nykyään.

Asunto minulla oli Jyrängön kaupunginosassa. Asuin serkkuni kanssa omakotitalon yläkerran isossa hellahuoneessa. Talvella lämpö saatiin puilla lämmitettävästä hellasta. Serkkuni sulhanen meille niitä puita jostain hommasi. Työpäivät olivat muistaakseni 8.30 -17.30 ja päivällä oli tunnin ruokatunti. Työtä tehtiin kuutena päivänä viikossa. Lauantaina työt alkoivat vähän aikaisemmin ja loppuivat joskus 15.30 paikkeilla, silloin ei ollut ruokatuntia, mutta kauppias antoi makkarasiivut omien eväsleipien päälle. Tämä oli ensimmäinen työpaikkani Heinolassa, josta mieleeni on jäänyt vain mukavia muistoja. Heinola oli silloin aivan eri näköinen kaupunki kuin nyt, vain samat kerrostalot Harjukadun varrella seisovat yhä ylväänä paikoillaan.




kukat