Seminaari ympäristöineen edustaa Heinolan keskustan kauneinta miljöötä. Sen vanhimmat rakennukset valmistuivat vuosina 1901-1902. Päärakennuksen, johtajan asuntotalon ja saunan suunnitteli arkkitehti Jac. Ahrenberg. Kuva: Kalevi Peltola
 
 

(Vuoden 2008 alussa ilmestyi Pohjoismainen Kirjatuotanto Oy:n kustantamassa kotiseutukirjojen sarjassa Kotiseutumme Heinola -teos. Tämä Kalevi Peltolan kirjoitus on julkaistu kirjassa.)
 
 
Orastava kansansivistys tarvitsi opettajia
 
Kansansivistyksen kohottaminen kansan kaikkiin kerroksiin koettiin 1800-luvun lopussa tärkeäksi. Uskottiin, että korkea sivistys on pienen kansan paras innoitus ja voima vaikeinakin aikoina. Uno Cygnaeuksen luoma kansakoulu oli orastavassa kasvussa ja tarjosi kansallemme vankan kasvupohjan, mille rakentaa tulevaisuutta. Kaiken kansan koulu tarvitsi kipeästi opettajiensa kouluttamiseen seminaareja.
 
Seminaareja 1800-luvun lopulla oli suomenkielisinä Jyväskylässä, Sortavalassa, Raahessa ja Raumalla sekä ruotsinkielisinä Tammisaaressa ja Uudessakaarlepyyssä.
 
Heinolan ja Kajaanin seminaarit perustettiin samoihin aikoihin. Heinola pääsi aloittamaan naisseminaarinsa aiemmin eli vuonna 1899. Itsenäisyyden ajalla perustettiin Hämeenlinnan, Tornion, Kemijärven ja Savonlinnan seminaarit. Seminaareja oli kaikkiaan 13.
 
Seminaareja perustettiin eri puolelle Suomea, jotta kaikkialla maassa olisi ollut yhtäläiset mahdollisuudet valmistua opettajaksi ja maamme eri seutujen opettajatarve olisi tyydytetty tasapuolisesti. Seminaarien perustaminen oli sen ajan aluepolitiikkaa parhaimmillaan.
 
Seminaarin tulo – uuden ajan alku Heinolalle
 
Seminaarien sijoituspaikoista kiisteltiin kaikkialla. Heinolan kilpakumppaneita perustettavasta seminaarista olivat Lahti, Hämeenlinna ja Mikkeli. Kisan voittanut Heinola sai laitoksensa yhden äänen enemmistöllä senaatissa. Seminaarin saaminen Heinolaan oli uuden ajan alku, toinen nousukausi historiassaan.
 
Heinola oli hiljainen 1500 asukkaan pikkukaupunki, ja rautatiekin saatiin vasta 1932. Heinolan kylpylaitos oli avattu kesällä 1892. Käsi kädessä seminaari ja kylpylä ovat eniten vaikuttaneet Heinolan tunnettavuuteen. Seminaari loi koulukaupungin imagon, ja se kylpylätunnuksen parina viipyi tunnusomaisena Heinolalle pitkään.
 
Heinolan seminaarin oppilaskunnan lippuun merkattiin 1900-luvun alussa ajalle tyypillinen tunnuslause "Syvälle ja korkealle!" Se oli ohje tulevillekin polville seminaarilaisten ihanteellisuudesta, pyrkiä korkealle kohti tiedon ja taidon valoa. Arvokasvatus ja kokonaisvaltainen vastuu nuorista olivat tärkeitä.
 
Seminaareja koskevat lait ja säädökset olivat tiukkoja ja niitä noudatettiin. Jokaisen oppilaan piti opiskeluaikanaan kasvaa siveellisyyteen ja hyviin tapoihin. Oppilaiden elämän tarkalla valvonnalla ajateltiin nuorten parasta. Heistä pidettiin hyvää huolta, oli rakkautta ja rajoja, seminaari oli suuri perhe.
 
Heinolan seminaarin johdossa oli merkittäviä kulttuurihenkilöitä, oppilaina eri alojen lahjakkuuksia. Ensimmäinen johtaja oli Mikael Soininen, myöhemmin kouluhallinto- ja tiedemies. Viimeinen rehtori oli kouluneuvos Antero Valtasaari, opettajien luovuutta ja harrastuneisuutta korostava kasvattaja. Kaikkiaan seminaarissa oli kymmenen johtajaa.
 
Sotien jälkeen vuonna 1953 seminaarista tuli kaksoisseminaari, jollaisena se toimi loppuun saakka, vuoteen 1972. Opettajia Heinolasta valmistui näiden vuosien aikana 3350.
 
Seminaarin merkitys kaupungille
 
Seminaari oli 73 toimintavuotensa aikana Heinolan kulttuuri- ja yhteiskunnalliselle elämälle keskeinen. Sen opettajat osallistuivat aktiivisesti kaupungin luottamus- ja järjestötehtäviin. Oppilaat tarjosivat kaiken kaupungin tarvitseman kulttuuriohjelman kaupungin tilaisuuksiin. Seminaarilaiset olivat suosittuja ohjaajia nuorten järjestöissä ja kansalaisopistossa.
 
Heinolassa ei ollut oppilasasuntolaa muiden seminaarien tapaan, siksi seminaarilaiset toivat kaupunkilaisille huomattavat sivutulot asuntovuokrillaan. Vuokraisännät saivat osallistua monella tavalla seminaarin toimintaan. He olivat tervetulleita seminaarin juhliin.
 
Seminaarin juhlasali, kaupungin ainoa juhlasali, tuli tutuksi juhlapaikaksi ja seminaarissa tehtävä työ näkyi juhlien esityksissä. Harjoituskoulun viimeisen vuosikymmenen juhlat ja lapsioopperat olivat monille opiskelijoille suuri innoituksen lähde ja lapsioppilaille ikimuistoinen kokemus.
 
Seminaarilaitos tiensä päätöksessä
 
Seminaarimuotoinen opettajankoulutus oli tiensä päätöksessä 1970-luvulle tultaessa. Vastuu opettajien koulutuksesta siirrettiin yliopistoille vuoden 1971 opettajankoulutuslain perusteella. Ne seminaarit, jotka olivat lähellä yliopistoa, siirrettiin yliopiston filiaaleiksi ja laitokset, joilla ei ollut tällaista mahdollisuutta, lopettivat toimintansa. Osalle seminaareista annettiin mahdollisuuksien mukaan toinen tehtävä. Heinolassa toiminta loppui viimeisenä seminaareista. Opettajakunta siirrettiin opettajankoulutustehtäviin eri yliopistoihin.
 
Seminaarin loppuaikoina 60 henkilöä työllistäneen seminaarin henkilöstön verotuotto ja ostovoima olivat merkittävät. Seminaarin harjoituskoulu, myöhemmin kansakoulu, koulutti pääosin valtion kustannuksella vuosien mittaan tuhannet heinolalaislapset, aluksi ihan jokaisen. Loppuaikoina koulun oppilasvahvuus oli liki 300. Seminaarin lakkautuessa kaupunki sai vielä valtiolta korvauksetta arvokkaan koulukiinteistön.
 
Heinola sai jatkoajan opettajankoulutuksessa. Heinolan seminaarilta vapautuviin tiloihin Kouluhallitus perusti opettajien jatko- ja täydennyskoulutuskeskuksen, Heinolan kurssikeskuksen. Sen tehtäväksi määriteltiin opetusalan henkilöstön valmentaminen ja kouluttaminen tulevaan peruskouluun. Uuden laitoksen toiminta alkoi syksyllä 1972. Opettajankoulutus Heinolassa sai jatkua, mutta uudessa muodossa.
 
Seminaarin opettajakunta olisi toivonut seminaarin lakkauttamisen sijaan laitoksen liittämistä uuteen opettajien yliopistokoulutukseen filiaalina. Äitiyliopistona olisi voinut toimia joko Helsinki tai Jyväskylä. Niihin etäisyys ei olisi ollut kohtuuton. Näin menetellen Heinola olisi nyt ja jo vuodesta 1972 alkaen yliopistokaupunki siinä missä Rauma, Hämeenlinna, Kajaani ja Savonlinna. Kyseessä olisi ollut Heinolassakin ylioppilaspohjainen koulutus, seminaarin parannettu muoto. Helsingin yliopisto on sittemmin suuntautunut esimerkiksi Lahteen ja Jyväskylän yliopisto Kokkolaan.
 
Heinolan kurssikeskus ja sen seuraaja Opetusalan koulutuskeskus eivät olleet huono vaihtoehto. Nämä laitokset ovat kuitenkin osoittautuneet vakituisen opettajankoulutuslaitoksen rinnalla aikansa lapsiksi ja niiden olemassaoloa on ollut helppo riepotella ja rahalla kyseenalaistaa.
 
Miljöö muistuttaa omasta ajastaan
 
Seminaarimiljöö, johon kuuluvat itse seminaarin alue rakennuksineen ja puistoineen, musiikkiopiston rakennukset ja seminaarin koulu, on nyt saatu kokonaisuudessaan korjatuksi. Se edustaa keskikaupungin kauneinta ja yhtenäisintä kokonaisuutta Heinolan kansallisessa kaupunkipuistossa.
 
Itse seminaariasia on tämän päivän heinolalaisille jo kaukainen asia. Seminaarin historiallinen miljöö muistuttaa kuitenkin vielä tulevillekin sukupolville seminaarin täällä olosta ja sen suuresta merkityksestä Heinolalle.
 
Seminaari Heinolassa ei ollut irrallinen sisään lämpiävä saareke. Sen kulttuurivaikutus pienellä paikkakunnalla oli syvempi kuin yliopiston suuressa kaupungissa.
 
 
Kalevi Peltola