|
|
VUODEN 2015 -SIVUN AINEISTO
Kaunein jouluikkuna
-kilpailu meneillään
Vuoden 2015 Kaunein jouluikkuna -kilpailu teemana Joulu asuu Heinolassa on alkanut. Heinola-Seuran ja Heinolan kaupunkisydän -yhdistyksen järjestämän kilvan tavoitteena on luoda kaupunkiin lisää jouluista tunnelmaa.
Lähes 30 liikkeen näyteikkunat osallistuvat kilpailuun, joka järjestetään nyt kolmannen kerran. Kilpailuikkunoissa on vihreä/hopeinen kyltti. Nelihenkinen palkintoraati valitsee viikolla 50 kauneimmat jouluikkunat.
Myös joulupuukaupungin asukkaat voivat valita omat suosikki-ikkunansa. Äänestäminen tapahtuu kaupunginkirjastossa sen aukioloaikoina ja viimeistään perjantaina 18.12.2015. Kaikkien äänestäneiden kesken arvotaan jouluisia palkintoja.
Nyt joukolla etsimään kauneinta jouluikkunaa!
Oheisissa kuvissa viime vuoden ikkunakilpailun voittaja, Kirkkokadun varrella sijaitseva Aitan juhla ja lahja, sekä hopealle yltänyt Romua ja Romantiikkaa Kauppakadulla. Yleisöäänestyksen voitti puolestaan Wanhan lehtitalon ikkuna, jossa porhalsi joulujuna asemineen ja valoineen.
|
Taidemuseon, WPK-talon ja Heinolan Heilin pihapiiri kuhisee lauantaina 12.12. klo 11.00-14.00 joulun tekijöitä, kun yhdeksän vuotta sitten löytynyt pikkukaupungin jouluun sopiva tapahtumaperinne Wanhan Ajan Joulu avaa porttinsa. Tapahtumasta on kasvanut vuosien kuluessa Heinolan joulun ajan suosituin joulutapahtuma. Yleisön suosio takaa tapahtumalle myös hyviä tulevia jouluja.
Taivaskattoinen tapahtuma on aina luonnon armoilla. Siitä huolimatta tapahtumaan valmistaudutaan huolella ja toivotaan hyviä ilmoja tapahtuman ajaksi. Tapahtumaan on ilmoittautunut 35 jouluista yrittäjää. Perinteisten jouluherkkujen ja -lahjojen lisäksi uudet myyjät monipuolistavat pöytien antia tänäkin vuonna. Tälläkin kertaa koulujen nuoret ovat mukana runsaine pöytineen ja partiolaiset tuovat nuorten yrittäjyyttä tapahtumaan. Myös tuttu ja suosittu posetiivari on luvannut saapua jälleen paikalle. Kannattaa tulla jo joulutapahtuman alkuun, sillä jo siinä esiintyy yllätysvieras, joulupukin lisäksi.
Pihapiirien lisäksi taidemuseossa ovat taidekahvila Café des arts taidearpajaisineen ja Toropoffin myymälä, jossa voi myös ihailla Heinolan Taide 2015 kuvasatoa. Kivalteri on muuttunut aikansa mukaiseen jouluasuun ja kaupunginmuseossa on entisaikojen joulua tulvillaan. Päivän aikana voi tehdä myös jouluikkunapromenadin, valita kauneimman jouluikkunan ja käydä äänestämässä kirjastossa – unohtamatta Kauppakadun joulutupaa koristeltuine joulukuusineen.
Heinola-Seuran syyskokous
Heinola-Seura ry:n syyskokous pidetään Heinolan musiikkiopistossa lauantaina 21. marraskuuta 2015 klo 14.00. Kahvit heinolasarvien kera tarjoillaan puolta tuntia aikaisemmin.
Sääntömääräisinä asioina muun muassa uuden puheenjohtajan valitseminen, johtokunnan erovuoroisten jäsenten vaalit ja toimintasuunnitelman hyväksyminen vuodelle 2016.
Kokousasioiden jälkeen toimittaja Leena Kekkosen puheenvuoro kirjan Omenoita oksat täynnä pohjalta. Seuran kotiseutukirjat myynnissä, kirjoja saatavana edullisesti – vaikkapa joululahjoiksi!
Runsasta kokousosanottoa toivoen
Heinola-Seuran johtokunta
Tervetuloa!
|
”Joulukuusen pitää loistaa, kimaltaa, tuikkia ja häikäistä.”
Koristellut joulukuuset vetivät väkeä
Kauppakadulla avoinna olleen Joulutuvan Koristellut joulukuuset –näyttely saavutti yllättävän suuren suosion. Mieluisinta joulukuusta kävi valitsemassa ja äänestämässä peräti 721 henkilöä.
Kolme pidetyintä kuusta ja niitten koristelijat
Heinolan kaunein jouluikkuna:
”Metsän joulu”
Kaunein jouluikkuna -kilpailuun ilmoittautui tänä vuonna peräti 33 liikettä. Voiton vei Erä+ Heinola -liikkeen näyteikkuna ”Metsän joulu”.
Yleisöäänestyksen ykköstilan valtasi Heinolan Talous-muovi ja lelu -liikkeen ”Legolandin joulu”-ikkuna.
Entisajan jouluikkunaostoskierrokset ovat palaamassa Heinolaan. Hienoa!
Napsauta ja katso, miltä voittoisat ikkunat näyttävät!
Wanhan Ajan Joulu huokui aitoa tunnelmaa
Taidemuseon, WPK-talon ja Heinolan Heilin pihapiiri kuhisi lauantaina 12.12. joulutunnelmaan virittäytynyttä väkeä. Niinpä yhdeksäs Wanhan Ajan Joulu -tapahtuma onnistui kaikin puolin erinomaisesti.
Napsauta ja eläydy sinäkin tunnelmiin!
Koristeltuja joulukuusia Kauppakadun Joulutuvassa
Heinolan joulun avauspäivänä 28. marraskuuta avautui ihka uusi täydennys Suomen joulupuukaupungin jouluun: Kauppakadun Joulutupa torin laidalla, osoitteessa Kauppakatu 8.
Joulutuvassa on näytteillä seitsemän koristeltua joulukuusta. Niistä jokainen on erilainen, sillä tarkoituksena on antaa katsojille vinkkejä: ei joulukuusta toki tarvitse koristella vuodesta toiseen samannäköiseksi.
Oman kuusensa ovat persoonallisesti koristelleet tunnetut heinolalaiset Tiina Bragge, Kaarina Karjalainen, Leevi Lyytikäinen, Maila Pakarinen, Irma Peltola, Piritta Peltola ja Wuni Schindler.
Näyttelyvieraat puolestaan saavat arvattavakseen, kuka on kunkin kuusen koristellut. Lisäksi he saavat valita oman suosikkinsa.
Joulutupa on avoinna päivittäin klo 12-16, kunnes sulkeutuu 23.12. klo 16.00.
|
Joulupuukaupungin
tapahtumat
pähkinänkuoressa
JOULUIKKUNAKILPAILU
Heinola-Seura ja Heinolan kaupunkisydän -yhdistys järjestävät jo tuttuun tapaan Vuoden 2015 kaunein jouluikkuna -kilpailun "Joulu asuu Heinolassa". Kilpailun tavoitteena on luoda lisätunnelmaa joulupuukaupunkiin. Kilpailuun ilmoittaudutaan 20.11. mennessä sähköpostilla heinolaseura@phnet.fi otsikkona "Jouluikkuna". Kilpailuun voi osallistua yhdellä näyteikkunalla, joka merkitään järjestäjien toimesta. Jouluna 2014 kilpailuun osallistui 39 jouluikkunaa. Valittu raati arvioi ikkunat viikolla 50.
JOULUN AVAUKSET KESKUSTASSA
Heinola avaa joulun kahdella tapahtumalla. Lauantaina 28.11. klo 11 alkaa torilla Heinolan kulttuuritoimiston järjestämä joulumaa-aiheinen Joulun avaus, jossa muun muassa julkistetaan vuoden heinolalainen. Iltapäivällä klo 16 kokoonnutaan Rantapuistoon Alberta-kuusen äärelle aloittamaan Joulupuukaupungin joulun avausta. Rantapuistosta siirrytään valokulkueena torille jatkamaan tapahtumaa torin ohjelmalla ja jouluvalojen sytyttämisellä. Illan tilaisuuden järjestävät Heinolan kaupunkisydän ja Heinola-Seura
JOULUTUPA AVAUTUU KAUPPAKADULLA
Kauppakadun Joulutupa avautuu 28.11.2015. Joulutuvassa tunnettujen heinolalaisten koristelemia joulukuusia. Aiheeseen liittyy myös yleisökilpailu. Heinola-Seura ja Heinolan kaupunkisydän
WANHAN AJAN JOULU
Wanhan Ajan Joulua vietetään perinteisin ohjelmin Taidemuseon, WPK-talon ja Heinolan Heilin tunnelmallisissa pihapiireissä. Taidemuseossa avautuu Toropoffin puoti taidekahviloineen. Myyntipöytien varaukset jouluisännälle osoitteella heinolaseura@phnet.fi. Heinola-Seura ja Heinolan kulttuuritoimisto
|
Suomen itsenäisyyttä juhlittiin perinteisesti
Heinolan itsenäisyyspäivän juhla WPK-talossa sujui perinteiseen lämminhenkiseen tapaan. Musiikinystävien puhallinorkesteri musisoi Timo Lecklinin johdolla, ja puhujina esiintyivät Juuso Seppälä ja Antti Rinne.
Tilaisuudessa saivat Heinola-mitalit nrot 62-64 Matti Aalto, Marja-Liisa Partanen ja Heinolan NMKY, jota edustivat Jouni Ainali ja Vesa Hämäläinen.
Lue lisää!
Juhlavuoden syyskokous
Kolme vuosikymmenta täyttänyt Heinola-Seura piti 21. marraskuuta juhlavuotensa syyskokouksen musiikkiopistossa, aluksi jouluisesta kahvitarjoilusta nauttien. Jouluisesti tilaisuus myös päättyi: toimittaja Leena Kekkosen kertoi mielenkiintoisesti sekä lapsuudenkotinsa että aiempien sukupolviensa erikoisista jouluperinteistä.
Lue lisää!
Yrittäjien historia ilmestyi
70-vuotias Heinolan yrittäjät ry julkaisi juhlapäivänään 30. lokakuuta 2015 ensimmäisen kokonaisvaltaisen historiateoksen heinolalaisesta yrittäjätoiminnasta: Yrittäjiä, yrityksiä ja elinkeinopolitiikkaa.
Kirjan on kirjoittanut heinolalaissyntyinen filosofian tohtori Markku Hurmeranta, jota Matti Aalto ja Päivi Kaikkonen ovat toimitustyössä avustaneet.
Lue lisää!
Kylätalo kaupungin keskustaan!
Maaherranpuiston laidalla sijaitseva vanha puurakennus, entinen päiväkodin talo, on paras mahdollinen ehdokas Heinolan Kylätaloksi. Tätä mieltä olivat yksimielisesti Heinolan Kaupunkisydämen ja Heinola-Seuran koolle kutsumat eri yhdistyksien edustajat.
Lue lisää!
Katso, miltä talo ympäristöineen nyt näyttää!
Kylätalo vastaa odotuksiin
"Heinolassa puuhataan Kylätaloa Maaherrankadun entisen päiväkodin tiloihin. Vanha Malinin talo olisi yhteisenä kylätalona edustavalla paikalla ja olemuksellaan vastaisi historiallisen kaupungin miljöötä parhaimmillaan."
Näin aloittaa Itä-Häme-lehti pääkirjoituksensa 29.10.2015.
Lue lisää!
Niilo Helanderin Säätiöltä
apurahoja Heinolaan
Niilo Helanderin, 150 vuotta sitten syntyneen heinolalaisen, perustama säätiö jakaa vuosittain yli 700 000 euroa tieteen, taiteen, kaupan ja teollisuuden kehittämiseksi.
Heinolassa pitämänsä 150-vuotisjuhlakokouksen yhteydessä säätiön hallitus laski seppeleen Helanderin muistomerkille Rantapuistossa ja jakoi neljä apurahaa, muun muassa Heinola-Seuralle.
Lue lisää, napsauta kuvaa!
”Suomalaisen sielu”
Heinola-Seuran 30-vuotisjuhlakonsertti
sunnuntaina 20.9.2015 klo 19
WPK-talossa
Jorma Hynninen, baritoni
Ilmari Räikkönen, piano
Jean Sibelius, Toivo Kuula, Oskari Merikanto, Leevi Madetoja, Väinö Hannikainen, Ilmari Hannikainen, Kimmo Hakola, Jouni Kuronen, Ralf Gothóni
Väliajalla kahvitarjoilu, sisältyy lippuun
Lippuja á 25 euroa ennakkoon Ainomariasta, Kauppakatu 8
|
Lähde Helsingin Messukeskukseen,
SISUSTAMISEN YKKÖSTAPAHTUMAAN!
Järvisen Liikenteen bussi lähtee
Heinolan Kirkkokadun turistipysäkiltä
lauantaina 12.9.2015 klo 8.30
Ja palaa samalle pysäkille illan suussa, noin klo 18
Matka messulippuineen 30 euroa
Soita 044 579 2064 ja varaa paikkasi!
Habitare on vuosittainen sisustamisen, muotoilun ja huonekalujen ykköstapahtuma Pohjoismaissa. Habitaressa voit tutustua alan koko tarjontaan uutuustuotteista klassikkoihin, vertailla vaihtoehtoja ja keskustella suoraan suunnittelijoiden ja valmistajien kanssa tämän päivän sisustustrendeistä. Erilaisten alan kilpailujen tuotokset ovat nähtävillä messuilla.
Samanaikaisesti Habitaren kanssa järjestetään myös antiikin, vanhan taiteen ja vintagen myyntitapahtuma Antiikki, nykytaiteen ArtHelsinki sekä valaistusalan ValoLight. Messujen näyttävyyttä ja monipuolisuutta lisäävät tapahtuman monet oheistapahtumat, jotka vuosi vuodelta tuovat lisäarvoa messuille. Uudistunut Messukeskus tarjoaa jo tilojen suhteen mielenkiintoista katseltavaa.
ITÄ-HÄMEEN MATKAILUYHDISTYS JA HEINOLA-SEURA
|
Sadonkorjuumarkkinoitten herkkuna
Heinolan-Seuran uutispuuro
Leppoisaa markkinatunnelmaa riitti Rantapuistossa, jonne runsaat kolmekymmentä myyjää oli tuonut tuotteitaan tarjolle. Järjestelyjä kiiteltiin, eikä myynnissäkään ollut liiemmin valittamista. Monenmoista kivaa ohjelmaa oli myös tarjolla markkinavieraille.
Napsauta kuvaa, lue lisää ja katsele kuvat!
80-vuotiaan Heinolan Musiikinystävät -yhdistyksen juhlavuotensa kunniaksi julkaisemassa teoksessa filosofian tohtori Kauko Karjalainen selvittelee kiitettävän asiantuntevasti ja perusteellisesti Heinolan puhallinmusiikin perinteitä, jotka juontuvat jopa kahden vuosisadan taakse. Vuosina 1812-1830 toimineen Heinolan pataljoonan soittokunnan aikana Heinola oli peräti Suomen puhallinmusiikin keskus! Nautittavan jouhevasti ja värikkäästi etenevää kerrontaa tukee ilahduttavan runsas ja monipuolinen kuvitus. Upean kokonaisuuden kruunaa tyylikäs ulkoasu. ASK
|
Kirjan ilmestymistä juhlittiin konsertoiden
Heinolan Musiikinystävät juhlisti 80-vuotiskirjansa ilmestymistä suurkonsertilla kesäteatterissa. Lue runsaasti kuvitettu raportti, napsauta kuvaa!
FESTIVAALITUNNELMAA
Kalamarkkinat/Jyrää/Kailastock/Jyräägrillaus...
Heinolassa koettiin kesän vilkkain viikonloppu 8.–9.8.2015.
Lue raportti ja katsele runsas kuvasato, napsauta kuvaa!
Toni Isokuorttin ilmavideo kalamarkkinoista YouTubessa
Napsauta kuvaa!
Möljänpuisto sai poppelinsa
Möljänpuisto? Onko Heinolassa semmoinenkin paikka? Missä ihmeessä? Ja mistä kumman möljästä se on saanut nimensä?
Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saat vastauksen lukemalla jutun kuvineen. Napsauta kuvaa!
Heinolan Unikeko 2015
on Jari Niemi
Heinolan uutena unikekona nousi Kymenvirrasta Itä-Häme-lehden päätoimittaja Jari Niemi, joka tuumi: "Vesi oli yllättävän kylmää. Asun tuossa virran toisella puolella, joten olen vähän harjoitellutkin. Hyvin meni. Pirteänä ollaan paikalla!"
Kuvaa napsauttamalla voit lukea lisää ja katsella 41 kuvan sarjan tapahtumasta!
Aurinko suosi laivaristeilyä Lahdesta Heinolaan
Jaakko heitti risteilypäivänä kylmän kiven, mutta aurinko yllätti Heinola-Seuran matkalaiset iloisesti porottamalla lämpöään taivaan täydeltä. Napsauttamalla kuvaa voit lukea matkakertomuksen ja katsella runsaan kuvasadon.
Kesäasukkaat kutsuttiin heinolalaisten vieraiksi
Heinolalaiset kutsuivat kesä- ja vapaa-ajan asukkaansa viettämään yhteistä suvista toritapahtumaa kesäkuun viimeisenä lauantaina. Heinolan torin täyttänyttä väkeä hemmoteltiin sekä rattoisalla ohjelmalla että hyvillä torin herkuilla ja palveluilla. Lue ja katso runsaasti kuvitettu raportti kuvaa napsauttamalla!
Katoavaa Heinolaa:
Luiston talo tiensä päässä
Kirkkokadun ja Kymenkartanonkadun kulmassa käyttämättömänä ja ränsistyneenä seissyt vanha puutalo (kuvassa vasemmalla) on nyt purettu Päijät-Hämeen maakuntamuseon saatua rakennushistorialliset selvityksensa valmiiksi. Napsauttamalla kuvaa voit lukea lisää.
30-vuotista toimintaa
juhlittiin monin tavoin
Heinola-Seura halusi merkkipäivänään muistuttaa kaupunkilaisia kotiseututyön merkityksestä ja kertoa siitä työstä, jota kansalaistoimintana tehdään rakkaudesta Heinolaan. Työ on laaja-alaista ja kokovuotista työtä jokaisen heinolalaisen hyväksi.
Napsauta kuvaa ja lue lisää!
Kotiseututyön merkitys kasvaa (Itä-Hämeen pääkirjoitus 6.6.2015)
Jari Niemi: Heinola-Seuralla juhlavuosi (Itä-Häme 6.6.2015)
Leena Kekkonen: Kotiseutu, mielen kartta
Kalevi Peltola: Heinola-Seura on jokaisen heinolalaisen asialla
"Tulevaisuuden puu"
istutettiin Rantapuistoon
Heinola-Seura juhli 30-vuotista toimintaansa muun muassa istuttamalla juhlapuun Rantapuistoon. Tapahtuma oli historiallinen muutenkin, sillä tämä "Tulevaisuuden puuksi" nimetty poppeli on ihka ensimmäinen mikrolisätty puu, joka Heinolassa on puistoon istutettu.
Napsauta kuvaa ja lue lisää!
Suvivirsiperinne sai
vahvan jatkon Heinolassa
Aurinkoisessa säässä vietettiin Heinolassa 30. toukokuuta Suvivirren juhlahetki. Heinola-Seuran viime keväänä aloittama Suvivirsitapaaminen sai onnistuneen jatkon. Hyvin laulavaa väkeä saapui Kirkkopuistoon edellistäkin kertaa enemmän.
Napsauttamalla kuvaa voit lukea lisää.
Heinolan kylvöt siunattiin
Floran päivänä Lusissa
Kylvön siunauksen perinne jatkui Lusissa tänäkin keväänä. Rovasti Ahti Peltonen siunasi vakan siemenet, jotka Veijo Sipilä sitten kylvi "kunniakierroksellaan".
Napsauttamalla kuvaa voit lukea lisää.
Ritarikenraalia kunnioitettiin
Heinolalaisen kenraali A. F. Airon muistoa kunnioitettiin 9. toukokuuta hänen muistomerkkinsa äärellä Maaherranpuistossa. Arvostetun ritarikenraalin kuolemasta tuli tuona päivänä kuluneeksi 30 vuotta.
Napsauttamalla kuvaa voit lukea lisää.
Heinolan kesä avattiin
Seppo Rautiainen
on Vuoden Positiivisin Heinolalainen
Heinolan kesä avattiin 5. toukokuuta torilla jo tutuksi tulleeseen tapaan. Kunniakkaan arvonimen Vuoden Positiivisin Heinolalainen sai tällä kertaa Seppo Rautiainen, "osaava auttaja", joka on aina valmis uhraamaan aikaansa yhteiselle hyvälle.
Heinolan oma trubaduuri Hannu Knuutila sekä Miikka Kallio ja Mikko Matias Peltoniemi eli Sikin Sokin -yhtye huolehtivat tilaisuuden musiikillisesta annista.
Napsauttamalla kuvaa voit lukea lisää.
Mira Suutarinen on
Heinolan Uuno 2015
”En ole tehnyt tätä musiikkityötä saadakseni tällaisen huomion, vaan olen tehnyt kaiken sydämestäni",
virkkoi ensisanoikseen Heinolan Uunoksi 2015 valittu musiikin
moniosaaja Mira Suutarinen. Vapunaaton tilaisuudessa Maaherranpuistossa
lakitettiin Heinolan oman runoilijan Uuno Kailaan patsas perinteiseen
tapaan.
Napsauttamalla kuvaa voit lukea lisää.
200 vuotta puhallinmusiikkia Heinolassa
Heinolalaisen puhallinmusiikin juhlavuoden puhalsi alkuun Heinolan
Musiikinystävien Puhallinorkesteri, joka puolestaan täyttää 80 vuotta.
Juhlakonsertin Lyseonmäen koulussa johti Tommi Suutarinen. Seuraavana
on vuorossa 200-vuotisjuhlakonsertti elokuussa.
Napsauttamalla kuvaa voit lukea lisää.
KEVÄTKOKOUKSESSA SAATIIN SUKUTERVEISIÄ
Heinola-Seuran kevätkokous pidettiin musiikkiopistossa 21.3.2015.
Virallisten asioiden jälkeen Leevi Lyytikäinen (kuva) kertoi
mielenkiintoisia yksityiskohtia siitä, mitä sukuseuratyö voi tuoda
tullessaan. Värikkäät kertomukset herättivät monipuolisen keskustelun,
jossa liitettiin yhteen kokemuksia sukututkimuksesta ja sukuseuratyöstä.
Napsauttamalla kuvaa voit lukea lisää.
Heinola-Seura myöntää vuosittain Unikeon arvonimen ansioituneelle heinolalaiselle kotikaupungin hyväksi tehdystä työstä. Näin vaalitaan vanhan kylpyläkaupungin perinteitä.
Päivänsankari tuodaan tuttuun tapaan vanhan punaisen paloauton kyydissä Kylpylän rantaan, ja virkistävä aamukaste Kymissä suo hänelle paikan Heinolan historiassa vuoden 2015 unikekona.
|
Heinola-Seura myöntää vuosittain Unikeon arvonimen ansioituneelle heinolalaiselle kotikaupungin hyväksi tehdystä työstä. Näin vaalitaan vanhan kylpyläkaupungin perinteitä.
Päivänsankari tuodaan tuttuun tapaan vanhan punaisen paloauton kyydissä Kylpylän rantaan, ja virkistävä aamukaste Kymissä suo hänelle paikan Heinolan historiassa vuoden 2015 unikekona. Unikeonpäivän monipuolinen aamutapahtuma alkaa maanantaina 27. heinäkuuta klo 8.
Valintaan voi jälleen vaikuttaa jättämällä ehdotuksensa Ainomariaan tai kaupunginkirjastoon. Ehdottajien kesken arvotaan unikeonpäivän aamussa Heinola-Seuran tuotteita.
Tervetuloa Sydänsuven retkelle Hämeenlinnaan
Jean Sibeliuksen juhlakaupunkiin
keskiviikkona 24.6.2015, Jannen nimipäivänä
Katso retken ohjelma ja muut tiedot napsauttamalla kuvaa.
|
Kyläyhdistykset DNA:ta etsimässä
Heinola-Seuran koolle kutsumaan kyläiltaan oli saatu innostavia
vieraita kertomaan mitä Päijät-Hämeen kylille kuuluu. Päijät-Hämeen
Kylät -yhdistystä edusti kyläasiamies Timo Taulo ja
Päijänne-Leader-yhdistystä hankeneuvoja Liisa Häme. Vieraiden lisäksi
kyläiltaan oli kokoontunut kokoustilan täydeltä edustajia 12
kyläyhdistyksestä. Ainakin tämän illan perusteella voi päätellä, että
Heinolan kyläyhdistykset tuntevat vastuunsa.
Napsauttamalla kuvaa voit lukea lisää.
DON JUAN TAVATTAVISSA HEINOLASSA!
Sunnuntai-iltana
8.3.2015 tehtiin Heinolassa hienoa teatterihistoriaa. Juuri perustetun
Heinolan Teatteriyhdistyksen tuottama ensimmäinen näytelmä, Molièren Don Juan,
sai WPK-talon loistavissa puitteissa menestyksekkäästi ensi-iltansa.
Haltioitunut yleisö hurrasi Salla Aasin teatteriseurueelle pitkään
esityksen jälkeen.
Napsauttamalla kuvaa voit lukea lisää.
Jääfestivaali tarjosi
herkkuja silmille
Kolmas
Heinolan jääfestivaali Rantapuistossa 12.-14.2.2014 oli jälleen jään
juhlaa parhaimmillaan. Kaupungin kultturitoimen mukaantulon ansiosta
tapahtuma on laajentumassa monipuoliseksi talvikulttuuritapahtumaksi.
Napsauttamalla kuvaa voit lukea lisää ja katsella kuvia
toinen toistaan hienommista veistoksista sekä päivä-, ilta- että
yövalaistuksessa.
Allin päivä oli suurta kotiseudun juhlaa
Heinolalaiset olivat kiitettävästi mukana niin Allin päivän
nimipäiväkutsuilla Vanhassa pappilassa ja Esko Rantasen
valokuvanäyttelyn avajaisissa kaupunginmuseossa kuin päivän muissakin
kiinnostavissa tapahtumissa. Kaksoisveljekset Pekka ja Veikko Grenman
saivat vastaanottaa Suomen Kotiseutuliiton hopeiset ansiomerkit
heinolalaisen perinteen uutterina tallentajina.
Napsauttamalla kuvaa voit lukea runsaasti kuvitetun raportin päivän tapahtumista.
Kaupunkikuva - kuva kaupungista
Mauno Kuuselan puheenvuoro Allin päivän juhlassa Vanhassa pappilassa.
"Olisipa mainiota, jos tämän päivän vaeltajat ajattelisivat meistä nykyheinolalaisista samoin kuin Lönnrot aikalaisistaan."
Napsauttamalla kuvaa voit lukea puheenvuoron kokonaisuudessaan.
Heinola-Seura
viettää toimintansa
30-vuotisjuhlapäivää
sunnuntaina 7.6.2015
12.00 Kunniakäynti Mailis Hännisen haudalla
13.00 Juhlapuun istuttaminen Rantapuistoon
13.30 Juhlakahvit WPK-talon lasiverannalla
14.00 30-vuotisjuhla WPK:n juhlasalissa
Juhlan monipuolisessa ohjelmassa Heinolan kaupungin ja Suomen Kotiseutuliiton tervehdykset,
huomionosoitukset, toimittaja Leena Kekkosen puheenvuoro Kotiseutu, mielen kartta, juhlavuoden kirjan julkistaminen ja musiikkiesityksiä.
Tervetuloa kaikki kotiseututyön ystävät juhlimaan ja kannustamaan seuraa tuleviin vuosiin!
Heinola-Seuran johtokunta
|
|
Suvivirsi veisataan jälleen Kirkkopuistossa
Heinola-Seura kutsuu kaupunkilaiset Suvivirsi-
tapaamiseen lauantaina 30. toukokuuta klo 12.00.
Ottakaamme Heinolan kesä 2015 vastaan suvivirrellä!
Tänä keväänä oopperalaulaja Lilli Paasikivi sai vastaanottaa Kirkon viestintäpalkinnon viime kevään valtakunnallisesta suvivirsi-ideastaan. Palkinnon perusteluissa todettiin, että Paasikiven aloitteellisuus teki palveluksen kristilliseen arvomaailmaan pohjautuvan kulttuurin säilyttämiselle Suomessa.
Suvivirsilaulajaisia järjestettiin keväällä 2014 ympäri Suomea. Aloitimme silloin myös Heinolassa oman suvivirsiperinteemme: ”Kun kirkon kellot alkoivat kumahdella kellotapulissa, aurinko kultasi kirkon tienoon. Heinolan vanhin puisto, Kirkkopuisto, koki ensimmäisen suvivirsitapahtuman historiansa aikana. Kolmisensataa heinolalaista oli noudattanut Heinola-Seuran kutsua osallistua suvivirsitapaamiseen. Suvivirsi on yhteistä pohjoismaistamme kulttuuriperintöä. Sitä haluttiin siirtää tällä tilaisuudella tuleville sukupolville.”
|
Kylvönsiunaaminen Lusissa
Lusin koulun ja tien 140XLusinraitti läheisyydessä
13.5.2015 kello 10 alkaen
Alkusanat
Virsi 462
Kylväminen / Kylvönsiunaaminen
Veijo Sipilä kylvää ja Ahti Peltonen siunaa
Rukous
Virsi 571, 1-4
Kahvitarjoilu sinisessä rakennuksessa, Lusinraitti 2
Mehutarjoilu oppilaille omissa luokissa
Tervetuloa!
”Me tahdomme oppia rakastamaan
ain peltojen tuoksua, multaa,
ja maasta, niin maastamme kaivamme
elon kotoisen onnen kultaa.”
Eero Eerola: Nuorten maamiesten laulu
Lusin kyläyhdistys järjestää vanhaa
suomalaista perinnettä noudattaen tämän kevään Kylvön siunauksen Lusin koulun viereisellä pellolla. Juhlahetken tarkoituksena on siirtää kylvön siunauksen perinnettä tuleville sukupolville, siksi Lusin päiväkotilaiset ja koululaiset ovat aina olleet mukana kokemassa tämän keväisen tapahtuman. Lisäksi koululla viikottain kokoontuva Kyllikki-palvelupäivän osanottajat ovat tuoneet tähän touon siunaushetkeen myös kylän vanhemman väestön.
Viime vuosina runsas yleisö on ollut läsnä kokemassa tämän ainutlaatuisen kylvöhetken. Tapahtuma on vanhempien sukupolvien viesti nuoremmille hyvästä sadosta.
Tapahtumaa jatketaan Lusin vanhassa sinisessä koulutalossa kahvitellen, tuttuja tapaillen ja keskustellen.
Rovasti Ahti Peltonen on siunannut kylvön joka kerta, niin tapahtuu nytkin. Vanhasta kylvövakasta kylvön ovat aikaisempina vuosina suorittaneet käsin vanhaan malliin vuoroin ”kylän vanhimmat” Veikko Mäkelä ja Aate Marttunen. Sitten kylvövastuu siirtyi nuoremman sukupolven edustajalle Tauno Niemelle. Keväällä 2010 kylvövuoron sai Veijo Sipilä, joka jatkaa tätä vastuullista tehtävää tämänkin kevään kylvön kylväjänä.
Keskiajalta periytyvää tapaa noudattaen ovat maaseudun ihmiset kokoontuneet keväisin kylvöjä aloittaessaan pellon laidalle kylvön siunaukseen papin johdolla. Kylvön yhteydessä rukoiltiin yhteisesti sadon puolesta ja siunattiin touko. Se ei ollut vain kunkin omien peltojen siunausta, vaan yhteinen toimitus, jossa kylän tai pitäjän kaikki pellot siunattiin yhteisesti. Näin on tapahtunut myös Lusin kylvön siunauksessa.
Kalevi Peltola
|
NYT HERÄÄVÄÄ KEVÄTTÄ IHASTELEMAAN HELSINGIN MESSUKESKUKSEEN!
Lähtö Järvisen Liikenteen bussilla
Heinolan turistipysäkiltä
lauantaina 28.3.2015 klo 8.30
Lähtö Helsingistä paluumatkalle noin klo 16
Matka messulippuineen 25 euroa.
Soita 044 579 2064 ja varaa paikkasi!
Sysmäläiset ja hartolalaiset myös mukaan!
Tarkempia tietoja saat napsauttamalla kuvaa.
ITÄ-HÄMEEN MATKAILUYHDISTYS JA HEINOLA-SEURA
|
Heinola-Seuran kevätkokous
Heinola-Seura ry:n kevätkokous pidetään Heinolan musiikkiopiston salissa lauantaina 21. maaliskuuta 2014 klo 14.00. Kahvitarjoilu alkaa puolta tuntia aikaisemmin.
Virallisina asioina vuoden 2014 toimintakertomuksen ja tilien hyväksyminen.
Kokouksen jälkeen johtokunnan jäsen Leevi Lyytikäinen kertoo sukuseuratoiminnasta, sen aloittamisesta ja kokemuksiaan siitä toimiessaan Lyytikäisten sukuseuran puheenjohtajana. Keskustelua ja kokemuksia alustuksen jälkeen.
Tervetuloa!
|
PERINTEINEN KYLÄ- JA ASUKASYHDISTYSILTA
keskiviikkona 11.3.2015 klo 18–20 Nordeapankin kokoustilassa.
”Yhteiskunta on väärässä olettaessaan, että kylät kuolevat ja maaseutu autioituu. Jos näin tapahtuu, kyseessä on poliittinen valinta. Monet megaluokan ilmiöt osoittavat, että kylät ovat tulevaisuudessa Suomen yhteiskuntarakenteen välttämätön ja olennainen osa”.
Näin väittävät kirjailijat Juha Kuisma ja Matti Mäkelä Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisemassa tuoreessa pamfletissa Kylien tulevaisuus.
Heinola-Seura kutsuu kylä- ja asukasyhdistyksien edustajia jokakeväiseen keskusteluiltaan. Tilaisuuteen toivotaan 2-3 edustajaa kustakin yhdistyksestä.
Vuosi sitten osanottajia oli edellisvuosia enemmän. Uusi kaupunginjohtajamme Jussi Teittinen halusi tavata tilaisuudessa yhdistyksien edustajia, tutustua Heinolan eri kyliin ja kaupunginosiin sekä keskustella lähiaikojen yhteistyöstä: muun muassa siitä, miten kaupungin sekä kylien ja yhdistyksien yhteyksiä voitaisiin järkevästi hoitaa. Tapaaminen oli tärkeää molemmin puolin.
Tällä kertaa Heinolan kaupunginvaltuuston uusi puheenjohtaja Juuso Seppälä tulee mukaan keskustelemaan kylien edustajien kanssa ja kuulemaan heidän terveisiään kyliltä. Illan varsinainen vieras on Päijät-Hämeen Kylät ry:n kyläasiamies Timo Taulo. Hän tulee kertomaan, mitä on ”likidemokratia”, ja miten kotiseututyötä tehdään hämäläisittäin.
Illan aikana saadaan myös infoa Leader-hankkeista ja miten ne hoidetaan. Yksi illan haaste on myös kutsua Heinolan kyläyhdistykset valtakunnalliseen Avoimet kylät 2015 -tapahtuman järjestämiseen lauantaina 6.6.2015 omassa kyläpiirissä.
Haasteellinen aikamme tarvitsee yhä lisää omaa aktiivisuutta ja uudenlaisia toimintatapoja kaupunkien ja kylien elämään. Ehkä illassa löydämme yhteisesti joitakin sellaisia.
Ilmoittautuminen Heinola-Seuran sähköpostiosoitteella heinolaseura@phnet.fi maaliskuun 9. päivään mennessä. Myös puhelimella voi ilmoittautua: 044 579 2064. Tilaisuus alkaa kahvitarjoilulla.
|
Heinolan VIII kotiseutupäivä
Tervetuloa viettämään Allin päivää, Heinolan VIII kotiseutupäivää, lauantaina 31.1.2015.
Kotiseutupäivänä on luvassa muun muassa Allin päivän kahvikutsut Vanhassa Pappilassa ja "Kadonnutta Heinolaa" -sarjassa Esko Rantasen valokuvanäyttely kaupunginmuseossa.
Kaupunki liputtaa päivän kunniaksi.
Napsauta jompaa kumpaa kuvaa ja katso päivän ohjelma!
|
|
|