Heinolan kansallisen kaupunkipuiston 20-vuotisjuhla

ITÄ-HÄME 9.5.2022

Puistot ovat kestävän kaupunkikehityksen edellytys – viheralueilla on oma roolinsa ilmastonmuutoksen haittojen torjunnassa

Professori Heikki Setälä muistutti Heinolan kansallisen kaupunkipuiston 20-vuotisjuhlassa kaupunkivihreän merkityksestä.

Heikki Setälä muistuttaa, että kaupunkien metsillä ja puistoilla on iso merkitys muun muassa ilmastonmuutoksen haittojen torjunnassa. SARI ASIKAINEN

Sari Asikainen

Kun seuraavan kerran vierailet viheralueella keskellä kaupunkia, katsele ympärillesi hetki tavallista tarkemmin.

Mitä merkitystä rakennetun ympäristön viheralueilla on sinulle? Ja mihin kaikkeen olisi vaikutusta sillä, jos näitä alueita ei kaupungissa olisikaan?

Näitä kysymyksiä kehottaa pohtimaan perjantaina Heinolan kansallisen kaupunkipuiston 20-vuotisjuhlaseminaariin osallistunut Helsingin yliopiston professori Heikki Setälä.

Hän muistuttaa, että viheralueiden huomioiminen on kestävän kaupunkikehityksen edellytys – monestakin syystä.

KAUPUNKEJA RAKENNETAAN yhä tiiviimmiksi, ja yleensä viheralueiden kustannuksella. Kun maaperää tarvitaan rakentamiseen, on viheralueille yhä vähemmän tilaa.

Setälän mukaan viheralueiden vähenemistä ajatellaan liian usein vain puhtaasti esteettisestä näkökulmasta. Viheralueilla on kuitenkin tärkeä osansa esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamien haittojen torjunnassa.

Setälä on tutkimusryhmänsä kanssa tutkinut muun muassa kaupunkipuistojen merkitystä hulevesien hallinnassa.

– Kaupungistumiseen liittyy vahva maaperän pinnoittaminen, ja samaan aikaan ilmastonmuutos lisää näillä leveysasteilla sateisuutta. Tästä seuraavat kaupunkitulvat voivat aiheuttaa pinta- ja pohjavesien saastumista, Setälä kuvailee.

Setälä harmitteleekin, että usein julkisuudessa roiston rooli sysätään maatalouden niskaan, vaikka myös kaupunkien synnit valuvat vesistöihin.

– Itse asiassa tiiviisti rakennetuilta kaupunkialueilta valuu vesistöihin jopa enemmän fosforia, typpeä ja eri metalleja kuin pelloilta.

Vesistöihin hulevesien mukana päätyvien saasteiden määrä on kuitenkin sitä pienempi, mitä enemmän kaupungissa on viheralueita.

SETÄLÄ MUISTUTTAA, että hulevesiviemäreitä laskee myös Heinolan lähivesiin.

– Hulevesiputken purkupäässä varoitetaan yleensä heikoista jäistä. Kiellot voisi lisätä myös uimiselle ja onkimiselle, Setälä pohtii kuvaillessaan vesistöihin hulevesien mukana kulkeutuvien saasteiden määrää.

Paitsi että viheralueet vähentävät vesistöjen saastekuormaa, ne myös vähentävät tarvetta rakentaa tavanomaisia hulevesijärjestelmiä. Setälän mukaan viheralueille onkin tämän myötä mahdollista laskea myös ymmärrettävä, euromääräinen arvo.

– Noin hehtaarin kokoinen kaupunkipuisto säästää vuodessa noin 200 000–300 000 euroa pelkästään hulevesikustannuksissa, Setälä kuvailee.

SUOMEN PINTA-ALASTA noin 75 prosenttia on metsää, ja metsät sitovat liki puolet Suomen hiilidioksidipäästöistä.

– Esimerkiksi Lahdessa puolet kaupungin pinta-alasta on metsää. Se sitoo noin 10 prosenttia kaupungin liikenteen hiilidioksidipäästöistä, Setälä kuvailee kotikaupunkiaan,

Myös puistoilla on tärkeä osansa hiilidioksidipäästöjen sitomisessa ja varastoinnissa. Setälä kertoo kuitenkin ehkä monia yllättävän tiedon – päärooli tässä on puistojen maaperällä, ei puilla.

– Hoidettujen puistojen puut varastoivat noin 28 tonnia hiiltä per hehtaari. Puistomaaperän varastointikyky on puolestaan 104 tonnia hehtaarilla.

Hoidettujen puistojen maaperä on siis tärkeä hiilivarasto, ja niitä tulisi varjella jo sen vuoksi. Liikenteen hiilidioksidipäästöistä hoidetut puistot sitovat kuitenkin vain noin prosentin.

– Paljon parempaan kaupunkialueilla ei valitettavasti pystytä, koska ne ovat niin vahvasti pinnoitettuja. Siksi kaupunkien omistamilla metsäalueilla, kuten erityisesti Heinolan kohdalla, on merkittävä rooli ilmastotalkoissa, Setälä muistuttaa.

KAUPUNKIEN VIHERALUEILLA on Setälän mukaan tärkeä rooli myös lajien säilymisen turvaamisessa. Lajikato kun on valitettavasti totta paitsi maailmalla, myös meillä Suomessa.

Vaikka muuta voisi ajatella, ei kaupunki ole biologinen hautausmaa. Kaupungeissa on myös biodiversiteetiltään rikkaampia alueita.

– Kaupungistuneiden alueiden sisällä on usein selkeitä viherlaikkuja, jotka ovat potentiaalisia elinalueita erilaisille eliöille, Setälä kertoo.

Kaupunkien ongelma kuitenkin on, että viheralueet ovat usein hyvin eristäytyneitä eli sijaitsevat kaukana toisistaan. Näin vaarana on, että mikäli viheralue syystä tai toisesta häviää, ei sen eliöstö löydä läheltä uutta elinaluetta. Myös viheralueen koolla ja sen lajiston monimuotoisuudella on yhteys – mitä suurempi viheralue, sitä monipuolisempi sen lajisto on.

Setälä on tutkinut kaupunkien viheralueiden lajiston menestymistä kovakuoriaistutkimuksella. Tutkimuksessa havaittiin, että saman lajin yksilöt olivat lyhyempiä ja kevyempiä kaupunkipuistoissa kuin metsäalueilla.

Lisäksi siivekkäiden kovakuoriaislajien määrä oli kaupungeissa suhteellisesti suurempi kuin metsäalueilla. Tämä johtunee siitä, että kaupunkiolosuhteissa lajien on varauduttava vaihtamaan paikkaa, mikäli niiden elinalue joutuu uhatuksi.

– Eliöt joutuvat siis tuskailemaan pienillä viherlaikuillaan. Voikin kysyä, peilautuuko puistojen koko ja lukumäärä myös ihmisten hyvinvointiin?

Tallenteen Heinolan kansallisen kaupunkipuiston juhlaseminaarista voi katsoa Heinolan kaupungin Youtube-kanavalta.

Historian säilyttäminen on tärkeää

Sysmäläis-helsinkiläinen professori Laura Kolbe tunnusti tuntevansa kademieltä ihastellessaan Heinolan kansallisen kaupunkipuiston näkymiä.

Sari Asikainen

Helsingin yliopiston professori Laura Kolbe vei Heinolan kansallisen kaupunkipuiston 20-vuotisjuhlaseminaarissa kuulijat aikamatkalle aina Antiikin Kreikasta ja Roomasta tähän päivään saakka. Hän korosti, että Suomessakin erilaiset puistojen mallit ja kaavat ovat toisintoja siitä, mitä on aiemmin tehty jo muualla – tavat tuoda luonto kaupunkeihin on hyvin samanlaisia ympäri maailman.

Metsä ja viheralueet ovat Kolben mukaan erittäin keskeinen arvo 2000-luvun kaupunkisuunnittelussa. Heinolan kansallisen kaupunkipuiston historialliset kerrostumat ja luontoelementit aiheuttavat hänessä ihastusta.

– Mikä hieno mahdollisuus ja brändi. Näin sysmäläis-helsinkiläisenä, kademieltä tuntevana rohkaisen ajamaan tällä viherhevosella vielä voimakkaammin eteenpäin. Heinolaa kelpaa esitellä kansallisesti, Kolbe kuvaili.

HEINOLAN KESKUSTA-ALUEEN puistoselvityksen tehneen Loci Maisema-arkkitehtien Pia Kuusniemi kuvaili vanhojen, historiallisten puistojen säilyneen Heinolassa paremmin kuin monissa muissa kaupungeissa. Peruuttamatonta vahinkoa ei hänen mukaansa ole ehtinyt tapahtua.

Hyviksi ennallistamiskohteiksi maisema-arkkitehti nosti kaksi kohdetta: nykyisin kaupunginmuseona toimivan kauppias Lindholmin talon puutarhan sekä Asemapuiston.

– Kauppias Lindholmin puutarha on hienosti säilynyt porvarispuutarha jota voisi jatkossa kehittää kaupunkipuutarhan suuntaan. Myös vuonna 1957 rakennetussa Asemapuistossa on jälkiä tuolloin toteutuneesta puistosuunnitelmasta, esimerkiksi vanha lehmuskuja. Puiston ennallistaminen olisi siis edelleen mahdollista.

Asemapuistoa Kuusniemi pitää siinäkin suhteessa tärkeänä, että vastaavanlaisia puistoja on ollut vain muutamia koko Suomessa.

– Siksi soisi sen säilyvän, Kuusniemi toivoi.

KUUSNIEMEN TAPAAN Loci Maisema-arkkitehdeillä työskentelevä Sonja Kinner valotti seminaariväelle sitä, miten tärkeää on, että tiedot historiallisista maisema-alueista liitetään digitaaliseen paikkatietoon.

– Paikkatiedon sovellusmahdollisuudet ovat lukemattomat muun muassa kaupunkiympäristön suunnittelussa. Kansalliset kaupunkipuistot vaalivat omalta osaltaan tärkeitä näkymiä, ja suoja-alueet merkittäviin näköaloihin on otettava huomioon esimerkiksi tuulipuistohankkeissa tai rakennettaessa korkeita rakennuksia, Kinner kuvaili.

Heinolasta hän nosti esimerkiksi Harjupuistosta useaan suuntaan avautuvat näkymät.

– Näkymäala on kirkkaalla säällä noin 8 kilometriä. Tämä tieto on olennaista tallentaa paikkatietoihin sellaisten hankkeiden varalta, jotka voivat vaikuttaa maisemaan.

Harjupaviljonki, Heinolan arkkitehtoninen helmi

ARTO SAKARI KORPINEN

Sivunvalmistus: Arto Sakari Korpinen