|
|
|
Heinolan Mieslaulajille syyskuussa 1965
Sanat: Arvo Kippola
Sävel: Leo Härkönen
Heinola, helmoissas helmiä veen
sinut nostavat harjusi harteilleen
Kymen kyntäissä Kylpylän rantaa.
Mäkirinteiden mattona vuokkojen vyö,
tai värit vaaroilta liekkeinä lyö,
kun syys sinne loisteensa antaa.
Pihamaittesi puutalot pienet nuo
mitä muistoja menneestä meille tuo,
mitä vanhukset taas tarinoikin.
Miten tuoksuu puistoissa muinaiselta
miten hautausmaaltasi hiljaiselta
ajat ammoiset löytää ne voikin!
Tiet kulkea lampien luo salohon
eräpolkuina ennen jo poljettu on,
vanat vaareilta poikien soutaa.
Yhä kutsuvat kaukaiset niemien päät,
savun saarien saunoista siimovan näät,
kalasaaliin voit kareilta noutaa.
Vaan vierellä vanhan pilviä päin
jo tehtaitten piippunsa puhkovan näin,
läpi siltojen liikenne pauhaa.
Soi soitanto virran varsilla uus:
missä laivat laiturin laidassa huus,
melu moottorin rikkoo nyt rauhaa.
Heinola, helmoissas helmiä veen
sinut nostamme aikahan vastaiseen,
mitä toivomme, teemme sen toimin.
Mäkirinteilläs muistomme viipyy vyö,
kun muotoas muuttaa jälkeemme työ
taas poikaimme varttuvin voimin.
|
20-vuotias HML konsertoi:
Heinolan laulun kantaesitys
juhlavuoden merkkitapaus
Näin otsikoi Itä-Häme 18.4.1967 julkaisemansa Arto Sakari Korpisen konserttiarvostelun. Seuraavassa arvostelun Heinolan laulua koskeva osuus:
Heinolan Mieslaulajilla on 20-vuotisen toimintansa aikana ollut onni pitää säveltäviä musiikkimiehiä johtajinaan. Niinpä viimelauantaisen kevätkonsertinkin ohjelmaa kehystivät "omien miesten" sävellykset: Lauri Sarparannan sävelittämä HML:n tunnuslaulu ja nykyisen johtajan Leo Härkösen mielenkiintoinen uutuus, Heinolan laulu Arvo Kippolan tekstiin.
...
Leo Härkönen on kirjoittanut Heinolan laulunsa mieskuorolle ja pianolle, jonka osuus on siksi itsenäinen, ettei sitä voi pitää pelkästään säestäjänä. Sävellys on niin persoonallinen ja moderni, ettei siitä vielä ensi kuulemalta saanut aivan selvää kuvaa, varsinkin kun kuoron suoritus jäi vielä tasaiseksi läpilaulamiseksi.
Ohjelmansa muuten hyvin varmasti hallinnut kuoro ei ilmeisesti ollut ehtinyt kyllin kypsytellä tätä uutuutta, joka sitä paitsi tarjosi tavallista enemmän vaikeuksia – vapaatonaalisuutta ja polyfoniaa. Mieleen jäivät erityisesti pianon jylhän karut, järkälemäiset soinnut, jotka muodostivat kontrastin kuoro-osuuden laululliselle linjalle.
Säveltäjä itse epäili vaatimattomaan tapaansa tarvittavan "avaraa sydäntä" teoksen kuuntelemisessa ja arveli sen tuskin saavuttavan jatkuvaa käyttöä.
Tässä muodossaan se ei tietenkään sovellu yhteislauluksi, mutta kenties säveltäjä voisi siitä muokata yksinkertaisemman version. Luulen, että Heinolassa kaivataan käyttökelpoista kotiseutulaulua.
...
Heinolan laulun piano-osuuden soitti Aira Johansson varmoin, voimakkain ottein.
Konsertti oli 20-vuotiaalle merkittävä menestys.
|
|
