Siltojen kaupungin
kotiseutuyhdistys
itäisessä Hämeessä
HEINOLA-SEURA
Heinolan vaakuna
Etusivu
 
Ajankohtaista
 
Aloitteet
 
Galleria
 
Hakemisto
 
Hallinto
 
Historia
 
Juhlat
 
Julkaisut
 
Linkkisivu
 
Tarinatupa
 
Tietovakka
 
Toiminta
    
VANHOJA KUUKAUDEN KUVIA
 
2018
 
 


JOULUKUU 2018
 
Kuva

Heinola, Suomen joulupuukaupunki

 
Heinola julistautui Suomen joulupuukaupungiksi joulun alla 2011. Ensimmäisen kerran joulupuukaupungin valot sytytti samana vuonna joulun avauksen yhteydessä sataan puuhun Sauli Niinistö, silloinen presidenttiehdokas.
 
Tänä vuonna joulun avauksien yhteydessä valot sytytettiin jo kahdeksannen kerran, nyt lähes kolmeensataan puuhun. Valotalkoissa ovat olleet kaupungin lisäksi yrittäjät, kerros- ja omakotitalojen omistajat sekä Heinolan Kaupunkisydän ry.
 
Millaisia olisivat Heinolan tori, keskusta ja Rantapuisto ilman joulupuukaupungin kimmeltäviä valoja?




MARRASKUU 2018
 
Kuva
Kivalterin, Heinolan vanhimman talon, pihapiiri on joka vuodenaikaan näkemisen arvoinen. Erityisesti pihan vanhanaikainen hyötykasvitarha tarjoaa paljon katseltavaa ja mietittävää. Sen äärellä talossa kävijät viipyilevät pitkään oman lapsuutensa kasveja ja niiden tuoksuja muistellen.
 
Pyhäinpäivän alla kurkistus pihaan kertoi, että talon palvelusväki oli ahkeroiden viettänyt pihan sadonkorjuujuhlia. Syksyn ruskainen lehtimatto oli haravoitu ja siirretty sivumpaan kompostoitavaksi ensi kesän hyödykkeeksi.
 
Muutama ruskainen oksa oli unohtunut koristeeksi pihapuuhun odottamaan seuraavaa vuodenaikaa, joka tuo joulun Kivalterin miljööseen ja hyvän juhlamielen siellä vieraileville.
 


LOKAKUU 2018
 
Kuva
Paimenkallionpuisto kauniine, syksyn iloisia värejä hehkuvine istutuksineen on joka syksy ihastuttava näky. Siellä luonto on käyttänyt syksyistä väripensseliään runsain vedoin.
 
Paimenkallion nimi juontuu niiltä ajoilta, kun Heinolassa oli vielä karjaa. Kaupunkilaiset toivat lehmänsä kallion juurelle, josta paimen johdatti ne kaupungin ympäristön laitumille ja toi illalla takaisin omistajilleen.
 
Kallion seinämässä on kuvanveistäjä Armas Lähteenkorvan symbolinen Paimen-reliefi, jonka konsuli Aarne Koskelo lahjoitti kaupungille vuonna 1964. Heinolan opettajayhdistys istutti puistoon kymmentä vuotta myöhemmin Tiedonpuuksi nimetyn tammen.
 


SYYSKUU 2018
 
Kuva
Jo toista kesää ovat Heinolaan tulijat joutuneet odottamaan Heinolan silloille pääsyä ja sisäänajoa kaupunkiin. Upeat Heinola-istutukset ovat tulleet tutuiksi tuhansille odottajille. Vuonna 1968 rakennetun sillan korjaus valmistuu vielä tänä vuonna, ja liikenteen sujuvuus palaa ennalleen.
 


ELOKUU 2018
 
Kuva
Loistelias hellekesä on varhentanut marjasatoa. Kohta on juhlapöytä valmis Siltakadun pihlajassa.
 
Kuva
 


HEINÄKUU 2018
 

Kuva
 
Heinäkuu on Heinolassa unikeon etsinnän, valitsemisen ja kastamisen kuukausi. Vuoden 2018 Heinolan Unikeko tulee olemaan sarjansa 24. edustaja. Velkki Mykrälle, viime vuoden unisankarille, etsitään sikeästi nukkuvaa ja muutenkin pätevää seuraajaa.
 
Kuukauden kuvassa poseerasivat toissa vuonna ne Heinolan Unikeot, jotka - ihme ja kumma - heräsivät ja ehtivät nimikkopäivänään ajoissa rannalle.
 
;-)
 
Ehdota mieleistäsi unikeon ehdot täyttävää henkilöä kaupunginkirjastossa! Tuleva unikeko herätetään vanhaan taattuun tapaan pullauttamalla hänet Kymenvirran raikkaaseen syleilyyn Kylpylän rannassa unikeonpäivänä aamutuimaan.
 
Heinolan Unikeot ja unikekoperinne Heinolan Unikeot ja unikekoperinne
 


KESÄKUU 2018
 

Kuva
 
Itsenäisen Suomen siniristilippu on liehunut suomalaisissa saloissa jo sata vuotta. Suomen eduskunta valitsi päätöksellään 28.5.1918 sinivalkoisen ristilipun kansallislipuksi. Suomen senaatti vahvisti lippulain päätöksen seuraavana päivänä.
 
Sakari Topelius kirjoitti vuonna 1854 ilmestyneessä sadussaan Linnake Suomen puolustus: ”Minä sanon teille, että valkoinen ja sininen ovat Suomen värit – valkoinen talviemme lumen ja sininen sinisten järviemme vuoksi.”
 
Liehukoon tänä kesänä joka niemessä ja notkossa kansallissymboleistamme tyylikkäin, Suomen siniristilippu!
 
(Teksti: Suomen lipun siniväri, html-koodi hex #002f6c)
 


TOUKOKUU 2018

Kuva
 
Uuno lakitettiin kymmenennen kerran – hieno perinne Heinolassa jatkuu.
Tervetuloa toukokuu!
 
”Anna sen lentää levottomin siivin,
kurkien keralla kauas kattojen yli jonnekin,
toiseen maailmaan,
vainioille, jotka odottavat,
korpeen, jossa elämä herää.
 
Lähetä tunteesi kultakiharaiset lapset tervehtimään kevättä,
joka tänään syntyi luonnon sydämessä,
auringon säteissä ja ihmisessä.”
 
Uuno Kailas
 


HUHTIKUU 2018
 

Kuva
 
”Oi, tiedättehän, ei kevät hyljätä
voi ketään, joll’ on kevään ikävä.”
Saima Harmaja
 


MAALISKUU 2018
 

Kuva
 
Valkohanki kimmeltää,
oksat peittää kuura, jää.
Hymyyn käy jo päivän suu,
onhan tullut maaliskuu.
 


HELMIKUU 2018
 

Kuva
 
”Helmikuu on tullut, tulleet valkohanget,
pakkasherra nurkissa jo paukuttaa.”
 


TAMMIKUU 2018
 

Kuva
 
Lämpöä, valoa, talven taikaa,
kaikille rauhaisaa alkutalven aikaa.
Vuosi vanha jää nyt unholaan,
uudelle vuodelle malja nostetaan.

 

 

Kuvien editointi: Arto Sakari Korpinen