|
|
VUODEN 2009 -SIVUN AINEISTO
|
Wanhan Ajan Joulu,
heinolalaisten lempitapahtuma
Wanhan Ajan Joulusta on muodostunut heinolalaisten lempitapahtuma. Sen kokivat järjestäjät jälleen tänä vuonna.
Iloista väkeä pyöri tungokseen asti taidemuseon pihapiirissä. Kävijöitä riitti myös taidemuseossa, taidekahvilassa, Toropoffin puodissa, Kivalterintalossa ja kaupunginmuseossa.
Tapahtuman järjestivär Heinola-Seura, Heinolan matkailuoppaat, Itä-Hämeen matkailuyhdistys ja Heinolan kaupungin sivistystoimi yhdessä kymmenien myyjien ja ohjelmaryhmien kanssa.
Napsauta kuvaa ja lue Jouluisännän (toinen vasemmalta) runsaasti kuvitettu reportaasi!
|
Odotettu joulutapahtuma
taidemuseon pihapiirissä
lauantaina 12.12.2009 klo 1013
anhan Ajan Joulu -tapahtumaa on vietetty jo kaksi kertaa: joulun alla 2007 ja 2008. Yleisömenestys ja suosio ovat osoittaneet, että Heinola on löytänyt ainekset uuteen jouluiseen perinteeseen.
Lämminhenkinen, koko perheen historiallisiin joulutraditioihin nojaava ja niitä vaaliva kiireetön joulutapahtuma kutsuu jälleen heinolalaisia kokemaan joulun odotuksen tunnelmaa lauantaina joulukuun 12. päivänä taidemuseon viihtyisässä pihapiirissä.
Heinola-Seura, Heinolan matkailuoppaat, Heinolan Taidemuseon Ystävät, Itä-Hämeen matkailuyhdistys, Heinolan sivistystoimi ja Heinolan seurakunta rakentavat joulumielisten kanssa entisestäkin ehomman joulumiljöön kuusen ympärille.
Tapahtuman rakentamiseen ja tunnelman luomiseen tarvitaan paljon ahkeria joulumuoreja ja -tonttuja esittelemään ja myymään omin käsin valmistamiaan joulutavaroita: käsitöitä, leivonnaisia, joulukoristeita, lahjatavaroita, kaikkea jouluun liittyvää… Mutta jouluarpojen myynti on entiseen tapaan rajattu pois Wanhan Ajan Joulusta.
Tapahtuman myyntipöytiä voi varata sähköpostilla heinolaseura@phnet.fi tai puhelimella 044 579 2064. Koska myyntipöytiä on rajattu määrä, vain ajoissa tehty varaus varmistaa pääsyn tulla mukaan luomaan tapahtuman joulutunnelmaa.
|
Lähde kokemaan
Porvoon joulutunnelmaa!
orvoo tunnetaan Suomen joulukaupunkina. Sen historialliset puitteet, rakennukset ja sijainti luovat jo itsessään valmiuksia joulutunnelman luomiselle. Tänä vuonna kaupungissa on vietetty Porvoon valtiopäivien 200-vuotisjuhlatapahtumia. Juhlavuosi tuo varmasti oman lisänsä joulukaupunkiin.
Heinola-Seura ja Itä-Hämeen matkailuyhdistys järjestävät jouluisen retken Porvoon jouluun 28.marraskuuta. Samalle päivälle osuu Vanhan Porvoon joulunavaus Raatihuoneen torilla, joka täyttyy tontuista ja soihtukulkueista.
Ohjelmaan sisältyy myös pieni opastettu kierros vanhassa kaupungissa ja sen palon jäljiltä korjatussa tuomiokirkossa. Lounas vanhassa kaupungissa ja vanhan kaupungin pienet kaupat antavat hyvän lähdön oman joulun valmisteluihin.
Retkelle lähtö lauantaina 28.11. klo 8.30 turistipysäkiltä ja paluu noin klo 18. Kuljetus, opastus ja lounas 40 euroa.
Liput lunastetaan etukäteen Kymenviiristä, Kirkkokatu 19.
Katso matkan ohjelma!
|
|
Heinola-Seuran julkaisemat arvostetut kotiseutukirjat kertovat meidän omasta Heinolastamme ja kuuluvat kovien pakettien kärkeen!
- Eletty on ennen meillä (1998)
- Heinola-kotiseutuni mun (2004)
- Heinolan kyliltä ja kaduilta, (2008)
- Rakkaudesta Heinolaan – postikorttien kertomaa (2009)
Myyntipaikat:
Maalaispuoti, Kymenviiri, Heinolan museot, Ainomaria, Finnkilpi, Ketokukka ABC:llä, Jyrängön Asukastupa, Kyläpirtti.
|
Palkintoja ja mitaleja
Itsenäisyyspäivän juhlassa WPK-talossa julistettiin Heinolan 170-vuotisjuhlavuoden kirjoitus- ja valokuvauskilpailujen tulokset ja jaettiin palkinnot.
Tilaisuudessa jaettiin myös tämän vuoden Heinola-mitalit.
Kirjoittajista palkittiin Erkki Heiskanen, Ilkka Heiskanen, Seppo Kylmänen, Olavi Malin, Pirkko Sihvonlahti, Tytti Junkkari, Stuart Köhler, Asko Myllys ja Paula Tähtinen-Taskinen.
Kuvaajista palkittiin Janne Tarmio, Hanna Inkinen ja Pertti Pesonen.
Heinola-mitalit luovutettiin Jorma Karjalaiselle, Pekka Vasalalle ja Niilo Virkkuselle.
Lisää kilpailuista
Lisää mitalinsaajista
|
3.11. Paimenidyllistä antiikin selkeyteen
Rokokoon ja kustavilaisuuden esinekulttuuri
Museonjohtaja Kari-Paavo Kokki
10.11. Keisarin palatseista kauppiaan saliin
Empiren ja biedermeierin esinekulttuuri
Museonjohtaja Kari-Paavo Kokki
18.11. Asetelmia ja aikalaisia
Näkökulmia Nils Schillmarkin tuotantoon
Heinolalainen menestystarina: kauppias Aleksander Toropoff ja hänen
perheensä
Amanuenssi Sirpa Juuti
22.11. Napoleonin varjo
Professori Matti Klinge
Poikkeuksellisesti alkaa klo 14
24.11. Katse taaksepäin kehityksen hengessä
Kertaustyylit eli historismi
Museonjohtaja Kari-Paavo Kokki
Heinolan museotoimen järjstämät luennot pidetään kaupunginmuseon salissa klo 18 alkaen, ellei toisin mainita.
Osallistumaan pääsee museon pääsymaksun hinnalla, à 3 €. Muutokset ovat mahdollisia.
Heinolan kaupunginmuseo, Kauppakatu 14, puh. 03 849 3651
|
Musiikki soi ja laulu helisi
einolan kaupungin 170-vuotisjuhlavuoden juhliminen huipentui Heinola-Seuran osalta oopperalaulaja Jorma Hynnisen ja säveltäjä-pianisti Uolevi Tikkasen lämminhenkiseen konserttiin YK:n päivänä 24.10.2009.
Heinolan seminaarin historiallisessa juhlasalissa pidetystä konsertista muodostui harvinainen juhlahetki. Loppuun myydyn konsertin kuulijat saivat nauttia antoisasta ohjelmasta täysin siemauksin, sillä erinomainen akustiikka hiveli korvaa: musiikki todella soi ja laulu helisi salin puisissa holveissa.
Lue lisää:
Kalevi Peltola: Jorma Hynninen parhaimmillaan laulajauransa lähtölavalla
Toini Laitinen: Lämminhenkinen kulttuuritilaisuus
|
Tervetuloa Heinola-Seuran sääntömääräiseen syyskokoukseen maanantaina 23. marraskuuta klo 18 seurakuntakeskukseen. Kahvitarjoilu alkaa 17.30.
Kokouksen alussa suunnitteluarkkitehti Ritva Kuuskoski ja talouspäällikkö Matti Halme kertovat keväällä pidetystä Kirkkopuiston suunnittelukilpailusta ja esittelevät sen tuloksia kuvanäyttein.
Heinolan kirkko täyttää 2011 täydet 200 vuotta. Porvoon tuomiokapituli antoi luvan Heinolan residenssin kirkon rakentamiselle vielä Ruotsin vallan alla 1807. Kirkon rakentaminen keskeytyi Suomen sodan ajaksi ja se valmistui 1811, jolloin Suomi oli jo Venäjän alamaisuudessa. Kellotapuli rakennettiin kirkon viereen 1842.
Kirkkopuisto on Heinolan toiseksi vanhin puisto Maaherranpuiston jälkeen. Sen perusti pastori J.F. Svinhufvud 1852.
Juhlavuotta ennakoiden seurakunta julisti Kirkkopuiston suunnittelukilpailun lokakuussa 2008. Kilpailu oli osoitettu Hämeen ammattikorkeakoulun maisemasuunnittelun opiskelijoille ja päättyi 4.3.2009.
Kilpailun haasteellisena tavoitteena oli luoda puistosta, kunnioittaen alueen arvokasta historiaa ja kulttuuriympäristöä, viihtyisä virkistyspaikka sekä kirkkovieraille että muille ympäristössä liikkujille.
Kilpailuun jätettiin 16 kilpailun kriteerit täyttävää kilpailuehdotusta. Paikallinen asiantuntijaraati kiitti töiden tasoa ja tuoreutta. Hämeen ympäristökeskus oli myöntänyt kilpailun palkintoihin stipendit. Stipendeillä palkittiin seitsemän työtä seurakuntakeskuksessa 30.3.2009. Jaetun ensimmäisen sijan sai Inari Jansson kilpailutyöllä Sidos. Time Frames ?työn olivat suunnitelleet Armi Laukia ja Petri Turunen.
|
Heinolan kaupungin 170-vuotisjuhlavuoden
VALOKUVAUSKILPAILU JATKUU
Kuvausaikaa pidennetty marraskuun 10. päivään saakka!
Heinola-Seura, sanomalehti Itä-Häme ja Heinolan Kameraseura kutsuvat heinolalaisia valokuvauskilpailuun, jonka aiheena on Minun Heinolani. Kilpailulla halutaan innostaa kaikenikäisiä heinolalaisia tutkimaan kaunista kotikaupunkiamme myös kameran objektiivin avulla.
Valokuvauskilpailuun jätettiin määräaikaan mennessä yllättävän vähän kuvia. Yhtenä syynä oli kuvien lähettämisessä koetut ongelmat ennakkoon annettuun osoitteeseen.
Kilpailuaikaa on nyt pidennetty ja kuvien lähettämistä yksinkertaistettu. Kuvat lähetetään sähköpostilla uuteen osoitteeseen kari.utti@phnet.fi.
Ehtona on, että kuvia lähetetään vain yksi kerrallaan.
Kuvia voi siis lähettää useitakin. Kuvien viimeinen lähettämispäivä on 10.marrakuuta. Kuvien yhteyteen liitetään tiedot kuvaajasta ja kuvan nimi. Kuvien pitää olla kilpailuaikana otettuja eikä niitä saa käsitellä.
Elämme digiajassa. Ihmisillä on entistä enemmän kameroita. Valokuvaamisesta on tullut jokamiehen ja -naisen harrastus helppoutensa takia. Kuvia varmasti löytyy. Koska aiheena on Minun Heinolani, kuvissa on oltava Heinola tunnistettavissa.
Toimikunta toivoo, että kuvia alkaa tulla nyt toinen mokoma lisää. Liiallinen kriittisyys ei saa olla esteenä kuvien lähettämiseen. Jos et itse osaa lähettää kuvia sähköisesti, tuttavapiiristäsi varmasti löytyy auttaja siihen pulmaan.
Jos kuvia kertyy tarpeellinen määrä, kuvista järjestetään näyttely kaupunginmuseossa tammikuussa 2010.
Kaupungin Itsenäisyyspäivän juhlassa parhaat otokset palkitaan.
Nyt omia tuoreita kuvia selaamaan. Ellei löydy, kamera kaverina etsimään omanlaisia kuvakulmia Heinolasta!
Kalevi Peltola
Kilpailukutsu
|
einola-Seura ja Opetusalan koulutuskeskus järjestävät Heinolan kaupungin 170-vuotisjuhlavuoden kunniaksi konsertin, jossa esiintyvät professori Jorma Hynninen ja säveltäjä-pianisti Uolevi Tikkanen. Leppoisa kahvikonsertti suomalaisen musiikin äärellä pidetään entisen Heinolan seminaarin tyylikkäässä juhlasalissa, jonka musiikille otollista akustiikkaa Hynninen on aina kiitellyt.
Siitä lähtien, kun Suomen senaatti perusti Heinolan seminaarin 1899, on opettajankoulutus jatkunut Heinolassa 110 vuotta. Tästä ajasta seminaari toimi 73 vuotta. Sen jälkeen on seminaarin tiloissa annettu opettajille jatko- ja täydennyskoulutusta.
Niin Hynnisen kuin Tikkasenkin musiikkiura urkeni heidän opiskellessaan Heinolan seminaarissa. He arvostavatkin suuresti alma materiltaan musiikin saralle saamiaan innostavia eväitä. Musisoinnin lomassa taiteilijat tulevat kertomaan muistojaan ja kokemuksiaan seminaariajoiltaan.
Näin konsertti on serenadi paitsi Heinolalle myös Heinolan seminaarille.
Jorma Hynninen
Kuva: Heikki Tuuli
|
Kotiseutuväki kokoontui runsain joukoin Heinola-Seuran syyskokoukseen 28. marraskuuta seurakuntakeskuksessa.
"Heinola-Seuralla on päättymässä 24. toimintavuosi. Ensi vuosi on näin juhlavuosi, vietämme 25-vuotisjuhlavuottamme", lausui seuran puheenjohtaja Kalevi Peltola avatessaan kokouksen.
Seuran puheenjohtajaksi valittiin edelleen Kalevi Peltola. Johtokunnan erovuoroisten jäsenten tilalle valittiin Olavi Rainio, Pentti Juurikkala, Pekka Saarela ja Matti Lunkka.
Johtokunnassa jatkavat Marja Halme, Pekka Rusila, Ulla Harjumäki ja Kristiina Mattila.
Kokouksen puheenjohtajana toimi Matti Halme.
Lue kokousraportti!
|
Yhteistyössä Heinola-Seuran kanssa Heinolan kansalaisopisto on aloittanut kotiseututyön koulutuksen. Koulutuksessa käsitellään muun muassa näitä asioita:
- Asukaslähtöistä paikallishistorian keruuta
- Tallennusvinkkejä ja tutkimusretkeä kulmakunnan menneeseen
- Kuinka kerätä talteen ja löytää katoavaa paikallishistoriaa
Viime kevään kokoontumisten ja kesän keruutehtävien jälkeen jatketaan nyt syksyllä aiheen käsittelyä ja laaditaan keruun tuotoksista kirjallisia töitä.
Tervetuloa mukaan myös uudet opiskelijat!
Lue lisätietoja ennakkotiedotteesta!
|
Heinolan kaupungin 170-vuotisjuhlavuoden
KIRJOITUSKILPAILU
Heinola-Seura, sanomalehti Itä-Häme ja Heinolan kaupunki kutsuvat kaikenikäisiä heinolalaisia, entisiä ja nykyisiä, Heinolassa ja muualla syntyneitä kirjoituskilpailuun, jonka aiheena on "Minun Heinolani". Mukaan toivotaan kaikkia, joilla on muistoja tai mitä tahansa ajatuyksia Heinolasta, olivatpa ne sitten suuria tai pieniä.
Kirjoitusaika päättyy 20.10.2009.
(Huom! Kirjoitusaikaa pidennetty.)
Kilpailun parhaille kirjoittajille ojennetaan arvokkaat esinepalkinnot kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa.
Kilpailukutsu
Heinolan kaupungin 170-vuotisjuhlavuoden
VALOKUVAUSKILPAILU
Heinola-Seura, sanomalehti Itä-Häme ja Heinolan Kameraseura kutsuvat heinolalaisia valokuvauskilpailuun, jonka aiheena on "Minun Heinolani". Kilpailulla halutaan innostaa kaikenikäisiä heinolalaisia tutkimaan kaunista kotikaupunkiamme myös kameran objektiivin avulla.
Kuvausaika päättyy 20.10.2009.
(Huom! Kuvausaikaa pidennetty.)
Parhaat kilpailutyöt palkitaan hyvillä esinepalkinnoilla joulukuussa.
Kilpailukutsu
|
|
Heinolan kaupunginmuseo
Kiinalaista komppaniaposliinia 1700-luvulta
Näyttely avoinna
7.6.–6.9.2009
TI–SU klo 12–16
KE klo 12–20
Kauppakatu 14, 18100 Heinola puh. 03 849 3651
|
TERVETULOA TORILLE!
Leppoisaa itä-hämäläistä tunnelmaa sykkivä Heinolan tori on kaupungin sydän ja asukkaitten yhteinen olohuone. Sinne toivotamme tervetulleiksi myös Heinolaan saapuvat vieraat. Tämän kesän uutuus on torille pystytetty Infokota, jossa nuoret kielitaitoiset kaupunkioppaat toimivat toriemäntinä ja -isäntinä.
Napsauta kuvaa ja lue lisää!
|
|
|
Heinolan vesitornin
NÄKÖALAKAHVILA
Avoinna kesällä 2009 elokuun puoliväliin saakka.
MA–PE klo 10–16
LA–SU klo 10–17
Mainio paikka aloittaa tutustuminen "Itä-Hämeen helmeen".
Pääset kahvilaan mukavasti hissillä!
Napsauttamalla kuvaa voit jo etukäteen ihailla Heinolan upeaa panoraamaa!
|
|
Viikonvaihde 8.9.8. Heinolassa yhtä hulinaa:
KALAMARKKINAT satamassa
LÖYLYN MM-KISAT kesäteatterissa
HULLUTTELUPÄIVÄT torilla
Lions Club Heinola/Sillat järjestää kalamarkkinat jo 11. kerran ja käyttää niiden tuoton nuorison tukemiseen. Mukana on tuttuja kalatuotteiden myyjiä ympäri valtakuntaa. Silakkaa, muikkua, siikaa, lohta on tarjolla niin tuoretuotteina kuin purkkeihin säilöttyinäkin.
Eikä myynti rajoitu pelkkiin kaloihin. Markkinoille saapuu kauppiaita, joiden kojuista löytyy hunajaa, mausteita, mehuja, hilloja, leivonnaisia ja ties mitä muuta mukavaa purtavaa. Kaupanteon ohessa markkinaväki saa nautiskella paitsi rattoisasta seurustelusta myös monipuolisesta viihdyttävästä ohjelmasta.
Heinola-Seura on osallistunut kalamarkkinoihin joka kerta, ja vuosien saatossa seuran lohikeitosta on tullut käsite. Olavi Rainion johdolla valmistetaan jälleen molempina päivinä 120 litraa maukasta keittoa, johon käytetään kaikkiaan 40 kiloa lohta.
Kalamarkkinat on Heinola-Seuran talouden kannalta vuoden tärkein tapahtuma. Jo vuodesta 1988 lähtien lohikeitto on ollut seuran oma vuosittainen myyntiartikkeli niin kalamarkkinoilla kuin toritapahtumissakin.
|
|
Heinolan Unikeko 2009, lintutarhan hoitaja ja opas Olli Vuori, pulautettiin nimikkopäivänään Kymen armaisiin aaltoihin Kylpylänrannassa.
Aurinkoinen sää houkutteli paikalle runsaasti iloista juhlaväkeä, jolle unikeon henkilöllisyys paljastui vasta, kun tämä kömpi yönutussaan ja -myssyssään rannalle.
Myöhemmin työpaikallaan Heinolan lintutarhassa unikeko sai ensi halit Camulta, sinikelta-aralta.
Napsauta kuvaa ja lue runsaasti kuvitettu raportti!
|
|
Marja Melfsenin kirjalle valtakunnallista tunnustusta
Heinola-Seuran entisen sihteerin Marja Melfsenin kirja Vuosien virta on saanut kunniamaininnan Päätalo-instituutin valtakunnallisessa Möllärimestari 2009 -omakustannekilpailussa.
Kirja, joka koskettelee mielenkiintoisesti sekä Marja Melfsenin omaa että Heinolan lähihistoriaa, kilpaili elämäkerrallisten teosten sarjassa.
Kuvaa napsauttamalla voit lukea lisää: muun muassa arvosteluraadin lausunnon Vuosien virrasta kokonaisuudessaan.
|
Maanantaiaamuna 27. heinäkuuta – tasan kello 9 – palolaitoksen vanha punainen paloauto lipuu Kylpylänrantaan palomestari Hannu Kosken ohjaamana.
Kotoaan kaapattu tuleva Heinolan Unikeko 2009 vetelee yhä sikeitä paareilla, joilla hänet kannetaan heräämään Kymenvirran suloisen vilpoisiin aaltoihin. Unikeon henkilöllisyys paljastuu vasta sitten, kun hän kömpii veden syleilystä rannalle.
Unikeon valinta on niin Heinolassa kuin Naantalissakin yksi vuoden tarkimmin varjeltuja salaisuuksia.
|
|
Napsauttamalla otsikkoa tai kuvaa voit lukea lisää. Saat myös selville, keitä ovat kuvassa hymyilevät aikaisempien vuosien Heinolan Unikeot.
|
Kesäviihdettä parhaimmillaan Heinolassa
Päärooleissa (vas.) Eero Saarinen, Arja Koriseva ja Jussi Lampi.
Heinolan kesäteatterissa tänä kesänä esitettävä Piukat paikat on yksi maailman hauskimmista musikaalikomedioista. Siinä yhdistyvät Hollywoodin parhaat käsikirjoitusperinteet Broadwayn parhaisiin musikaaliperinteisiin.
Ensi-ilta oli 11. kesäkuuta, ja esitykset jatkuvat heinäkuun 26. päivään saakka.
Napsauta kuvaa ja lue lisää!
|
Lähde maanantaina 13.7. kesän 2009 asuntomessuille Valkeakoskelle – etsimään asumisen mansikoita!
Messujen pääteemana on energiatehokas rakentaminen sekä erityispiirteenä pienten ja yksitasoisten omakotitalojen runsas määrä. Päivä aloitetaan opastetulla kaupunkikierroksella.
Napsauta mansikkaa ja katso, mitä messuilla on tarjolla!
Lähtö turistipysäkiltä klo 8.30. Paluu noin klo 18.
Soittele ja varaa paikka 8.7. mennessä: 044 579 2064. Liput, opastukset ja kuljetus: 40 €.
Tervetuloa!
HEINOLA-SEURA JA ITÄ-HÄMEEN MATKAILUYHDISTYS
|
Vaikka odotettu kevätsade osuikin juuri Heinolan kesän avajaispäivään, ei se liiemmin tahtia haitannut. Torilla nautiskeltiin monipuolisesta ja nuorekkaasta ohjelmasta, jonka tähtenä loisti maestro Markku Johansson trumpetteineen Heinola Big Bandin kärjessä. Hyvän olon taikojiin kuului myös lapsikuoro Saundix.
|
Napsauttamalla kuvaa voit lukea lisää ja katsella kaikki kuvat!
Löydätköhän itsesi?
|
Sydänsuven retki 2009 vie merellisiin tunnelmiin
Hamina ja Kotka – juhlivat kaupungit
Sydänsuven retki suuntautuu juhannusviikolla – keskiviikkona 17. 6. – Kymenlaakson merellisiin kohteisiin Haminaan ja Kotkaan. Kumpikin juhlii omaa merkkivuottaan: Haminan rauhasta tulee kuluneeksi 200 vuotta ja Kotkan kaupungin perustamisesta 130 vuotta.
Haminassa kierrellään ainutlaatuisilla ympyräkaduilla ja ihmetellään Miina Äkkijyrkän kolme vuotta sitten rakennuttama Woima-sonnia.
Kotkassa vieraillaan muun muassa vuosi sitten avatussa Merikeskus Vellamossa, jonka hyökyaallon muotoinen rakennus kätkee suojiinsa Suomen merimuseon, Kymenlaakson museon ja Merivartiomuseon sekä merenkulun tietokeskuksen.
Napsauta Woima-sonnia ja lue matkan ohjelma selostuksineen ja kuvineen!
ITÄ-HÄMEEN MATKAILUYHDISTYKSEN
JA HEINOLA-SEURAN MATKOJA 2009
- 17.6. Sydänsuven retki Haminaan ja Kotkaan
- 13.7. Valkeakoski: Asuntomessut 2009
Ilmoittelemme matkoista tarkemmin Itä-Häme ja
Siltojen Kaupunki -lehdissä.
Tiedustelut ja varaukset: puh. 044 579 2064
|
Heinolan kesä avautuu:
INFOKOTA TORIN UUTUUS
Lauantaina 23. toukokuuta 2009 riittää Heinolan torilla vilskettä ja vilinää, kun kesä julistetaan virallisesti avatuksi.
Kello 11 alkaen on luvassa koko perheelle viihteellistä ohjelmaa, mukana muun muassa lapsikuoro, lukion ilmaisutaidon ryhmä ja vuoden positiivisin heinolalainen sekä tietysti torin muuta nuorekasta toimintaa – Heinola-Seuran herkullista lohikeittoa unohtamatta!
Kesän uutuus on torille pystytetty pikkuinen Infokota, jossa nuoret kielitaitoiset kaupunkioppaat toimivat toriemäntinä ja -isäntinä.
Napsauta kuvaa ja lue lisää!
|
Kevään kylvö siunattiin Lusissa
Tänäkin keväänä Heinolan Lusissa siunattiin kevään kylvö vanhoja perinteitä noudattaen. Rovasti Ahti Peltonen johdatteli kylvötapahtumaan Raamatun säkein, ja Heinola-Seuran puheenjohtaja Kalevi Peltola lähetti kylväjän kylvämään runon säkein.
Kaupunginvaltuutettu Tauno Niemi suoritti kylvökauden avauksena symbolisen kauran käsin kylvämisen, jonka Ahti Peltonen siunasi. Soi kunniaksi Luojan -virren jälkeen siirryttiin koululle kyläyhdistyksen kahvitilaisuuteen. Tilaisuuteen osallistui lähes satakunta vierasta.
Napsauta kuvaa ja lue lisää!
|
|
Lusissa vaalitaan perinnettä:
Kylvön siunaus Hoivakoti Paavalin pellolla keskiviikkona 20.5. klo 10
Keskiajalla maaseudun väki kokoontui keväisin kylvöjä aloittaessaan pellon laidalle kylvön siunaukseen papin johdolla. Vanha perinne on elvytetty Heinolan Lusissa, joka tänä keväänä valittiin esimerkillisen vireän kylätoimintansa ansiosta Päijät-Hämeen vuoden kyläksi.
Rovasti Ahti Peltonen siunaa kylvön, ja kylvämisen suorittaa kaupunginvaltuutettu Tauno Niemi. Myös Heinola-Seura on mukana siunauksessa, joka tapahtuu Hoivakoti Paavalin pellolla, Lusin koulun takana.
Napsauta kuvaa ja lue lisää!
Viime keväänä kylväjänä oli Veikko Mäkelä (kuva).
|
Uuno Kailas sai vappuna lakkinsa
Maaherranpuisto kylpee vapunaaton ilta-auringossa, ja Uuno Kailas nauttii pallokentän laidalla silminnähtävästi lämpimästä kevätillasta – kuten on nauttinut jo 60 vuotta.
Muutamassa hetkessä runoilijan ympärillä alkaa tapahtua. Joka puolelta alkaa patsaan luo virrata satamäärin keväisiin asuihin sonnustautunutta kaikenikäistä väkeä. Jotakin ennen näkemätöntä, uskomatonta on tapahtumassa Heinolassa. Pienen odottelun jälkeen saapuvat paikalle myös iloisesti pukeutunut Jyränkö-kuoro ja Heinolan musiikinystävien puhallinorkesteri sekä tärkeä juhlaesine, valtava ylioppilaslakki lyyroineen.
Musiikit alkavat soida, iloiset laulut raikaa. Suuren maailman tyyliin ilmestyy paikalle Arto Rintasaari adjutantteineen. Puhe alkaa lentää, teekkarimainen huumori naurattaa ja vapputunnelma kohota korkeuksiin. Ja juuri tätä hetkeä varten sävelletty fanfaari kaikaa Kailaan pallokentälle. Ensimmäisen kerran nostetaan runoilijan kutreille ylioppilaslakki ja tästä luvataan tehdä jokavuotinen perinne.
Onnea Uuno Kailaalle! Kiitos Jyränkö-kuorolle, kiitos Heinolan musiikinystävien puhallinorkesterille! Teitte hienon historiallisen aloituksen.
Mitä muuta me voisimme tehdä hyvän Heinolamme piristämiseksi?
Napsauta kuvaa ja lue lisää!
|
"Rakkaudesta Heinolaan on kuin kävelyretki vanhan kylpyläkaupungin puutalojen ja puutarhojen reunustamille hiekkakaduille, henkisesti virkistävä ja pakahduttavan nostalginen matka aikaan ja maailmaan, joka ei enää palaa."
Ari Viuhko, Itä-Häme 5.5.2009
|
Upea kuvateos onnittelee 170-vuotiasta siltojen kaupunkia
Heinolan kaupungin 170-vuotisjuhlavuoden kunniaksi on ilmestynyt upea kuvateos Rakkaudesta Heinolaan – postikorttien kertomaa Heinola-Seuran ja Heinolan postimerkkikerhon yhteisenä hankkeena.
Kirja sisältää 190 sivua Heinolan kaupungin lähihistoriaa postikorttikuvin ja pikkutarinoin 1890-luvulta 1960-luvulle. Kortit on poimittu Matti Aallon ja Pauli Ihamäen kokoelmista.
Kirjan julkistamistilaisuuteen Heinolan valtuustosalissa saapui 70 vierasta kuuntelemaan uuden kuvateoksen syntyhistoriaa. Kävi ilmi, että Heinola oli kylpylä- ja seminaariaikoinaan todellinen postikorttikaupunki: tuolloin täällä ilmestyi eniten postikortteja. Ja nykyään niitten keräilyarvo on korkea.
Heinola-korttien ansiokkaat keräilijät Matti Aalto (vas.) ja Pauli Ihamäki.
Lue lisää!
|
"Heinola-Seuran tänä syksynä julkaisema kotiseutu- ja perinnekirja Heinolan kyliltä ja kaduilta ansaitsisi paikan jokaisen kodin kirjahyllyssä."
Ari Viuhko, Itä-Häme 10.12.2008
|
Muut Heinola-Seuran julkaisut
Paikallisen murteen ilta
toivelistalle kevätkokouksessa
Seppo Ojala antoi kokouksessa erinomaisen näytteen Heinolan murteesta.
Heinola-Seura piti kevätkokouksensa musiikkiopiston salissa. Kokouspaikan valintaan oli kaksikin syytä. Musiikkiopisto on ehtinyt 25 vuotiaaksi, ja Heinola sai senaatin päätöksellä 110 vuotta sitten naisseminaarin, joka aloitti toimintansa juuri tässä salissa.
Kokouksessa ehdotettiin, että seura järjestäisi murreillan, jossa esiteltäisiin näyttein Heinolan seudun paikallista murretta. Johtokunta lupasikin suunnitella tilaisuutta, kunhan vain löydetään murteen taitajia.
Voit lukea lisää napsauttamalla kuvaa!
Heinola-Seura teki kirkkoneuvostolle
Festénin talon nimeä koskevan aloitteen
Kokouksessaan
26.1.2009 Heinola-Seuran johtokunta käsitteli Festénin
talon nimiasiaa viime syyskokouksessa käydyn keskustelun pohjalta.
Johtokunta päätti esittää Heinolan seurakunnalle,
että myös seurakunnassa käytäisiin keskustelu
Festénin talon nimestä.
Heinola-Seura ehdottaa, että 106 vuotta vanha hieno puutalo
– josta on viime vuosina käytetty nimeä Mahis –
saisi arvoaan vastaavan virallisen nimen, johon sisältyisi sen
suunnittelijan, rakennuttajan ja omistajan Adéle Festénin
nimi. Nimi voisi olla esimerkiksi Festénin huvila, Villa
Festén tai Festénin talo.
Napsauttamalla kuvaa voit lukea koko aloitekirjelmän vankkoine perusteluineen!
Heinolan lukio ja Heinola-Seura
rakensivat yhteistä Heinolaa
Heinola-Seura
sai Heinolan lukiolta yllättävän ja perin mieluisan
kutsun tulla viettämään yhteistä
Heinola-päivää.
Lukion auditoriossa pidetyn tapahtuman aluksi rehtori Seppo Sokka
johdatteli päivän aiheeseen ja toivotti tervetulleiksi
Heinola-Seuran edustajat. Paikalla olivat puheenjohtaja Kalevi Peltola,
varapuheenjohtaja Marja Halme sekä johtokunnan jäsenet Pekka
Rusila ja Pekka Saarela.
Mitä näillä kotiseutupäivän mukavilla
"jatkoilla" ystävänpäivänä tapahtui, se
selviää, kun napsautat kuvaa!
HEINOLAN
JUHLAVUOSI
AVATTIIN KOTISEUTUPÄIVÄNÄ
Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaupunkineuvos Timo Ihamäki
avasi Heinolan kaupungin 170-vuotisjuhlavuoden Vanhassa Pappilassa
"Allin päivän kahveilla". Puheenvuorossaan hän
tarkasteli Heinolan kasvua 1700-luvun residenssistä
tähän päivään: "Heinolalla on hyvä ja monipuolinen historia."
Tilaisuudessa seuran kunniajäsenet Mailis Hänninen, Maija Kippola, Toini Laitinen ja Kaija Multamäki saivat kotiseututyön ansiomerkin.
Juhlapäivänä oli heinolalaisille tarjolla monipuolista
kotiseudullista ohjelmaa myös kaupunginkirjastossa,
kaupunginmuseossa ja kylpylänrannassa, jossa talviuimareilla
olivat avoinna sekä ovet että avanto.
Kaupunginkirjastossa avautui kansalaisopiston DigiHeinola-kurssin valokuvanäyttely isolle avajaisyleisölle.
Napsauttamalla yllä olevaa "digikuvaa" voit lukea raportin päivän tapahtumista!
Suomen Kotiseutuliiton kotiseututyön ansiomerkki Mailikselle, Maijalle, Toinille ja Kaijalle.
Heinola digitaalisessa käsittelyssä
Heinolan kaupunginkirjastossa on avautunut Itse Tehty DigiHeinola
-näyttely, joka esittelee Heinolan kansalaisopiston
DigiHeinola-kurssilla valmistuneita oppilastöitä:
digitaalisesti käsiteltyjä heinolalaisaiheisia valokuvia.
Näyttely on avoinna 13.2.2009 saakka.
Napsauttamalla yllä olevaa kuvakollaasia saat runsaasti
mielenkiintoista tietoa näyttelystä ja sen taustoista ja voit
katsella kuvanäytteitä!
Tamminkuun 31. päivää
vietetään nyt toista kertaa Heinolan
kotiseutupäivänä, jonka tarkoituksena on
kiinnittää huomiota kotiseututyön tärkeyteen ja
merkitykseen.
Valitsemalla juhlapäiväksi Allin nimipäivä on
haluttu kunnioittaa Alli Heinämaan, heinolalaisen
kotiseututyön uranuurtajan, arvokasta
elämäntyötä.
Lue lisää!
Heinolan Talviuimarit -yhdistyksellä on avoimet
ovet kotiseutupäivänä. Ja avoinna on tietenkin myös
avanto, jota maailman suurimmaksi sanotaan...
Kotiseutupäivän viettäjät toivotetaan
lämpimästi tutustumaan talviuimarien vähemmän
lämpimään toimintaan. Veteen pulahtaminenkin on
mahdollista. Ovet Kylpylänrannassa ovat avoinna klo 15–16.
Lue lisää!
Ilon ja huumorin juhlaa museossa
Kuin tilauksesta on Heinolan kaupunginmuseossa avautunut 170-vuotisjuhlavuoden alkuun ilon ja huumorin sävyttämä Leena Calàsin kollaasinäyttely Ihmisiä ja muita ilmiöitä.
Näyttelyn kuvat todistavat, ettei elämän tarvitse
eikä pidä olla pelkkää ankeutta ja
ikävyyttä. Näitten kuvien äärellä
katsojan mieli lepää ja hymy kihertää
suupielessä, kun niistä huomaa yhteyksiä omaan
elämäänsä.
Näyttely on avoinna 22.2.2009 saakka.
Napsauta kuvaa ja lue kuvitettu raportti näyttelyn avajaisista!
Vuoden matkailutoiminta käynnistyi
Heinola-Seuran
ja Itä-Hämeen matkailuyhdistyksen tämänvuotinen
matkailutoiminta käynnistyi lauantaina 17. tammikuuta
bussiretkellä Matka 2009 -messuille Helsingin Messukeskukseen.
Suomen Messut mainosti tapahtumaansa pohjoismaiden suurimmaksi ja julisti: "Matkamessuilla kierrät maailman ympäri päivässä!"
Messukeskuksen ylenpalttisessa tarjonnassa oli mukana kolme
heinolalaistakin osastoa: Heinolan kaupunki, Café Heila ja
Lähiruokatori sekä Vierumäen urheiluopisto.
Voit lukea Kalevi Peltolan kuvitetun matkaraportin napsauttamalla kuvaa!
Katso myös Asko Alhon messukuvat Itä-Hämeen matkailuyhdistyksen verkkosivuilla!
Parhaimmat onnittelut kauniille
170-vuotiaalle kotikaupungillemme!
|
|
|