|
|
VUODEN 2008 -SIVUN AINEISTO
Viime syksynä ilmestynyt Heinola-Seuran kolmas kotiseutu- ja perinnekirja Heinolan kyliltä ja kaduilta on erinomainen lahjakirja niin aikuisille kuin nuorillekin kotiseututietämyksen lisäämiseksi. Iäkkäämmätkin voivat kokea uusia tiedollisia elämyksiä.
Esimerkiksi:
- Mikä on miljoonaluiska Heinolassa?
- Miten se on syntynyt?
- Missä on sijainnut Heinolan ensimmäinen kirkko?
Heinolan kaupunginjohtaja Hannu Komonen (kesk.) tutustui uunituoreeseen kirjaan seurassaan Kalevi Peltola (vas.) ja Asko Alho kirjan toimituskunnasta.
Uutta teosta myyvät Heinolan museot, Maalaispuoti, Kyläpirtti, Elämänkaaritalo, Kallen Antiikki, Kymenviiri ja Vuohkallion Käsityöpuoti.
"Heinola-Seuran tänä syksynä julkaisema kotiseutu- ja perinnekirja Heinolan kyliltä ja kaduilta ansaitsisi paikan jokaisen kodin kirjahyllyssä." – Ari Viuhko, Itä-Häme 10.12.2008
|
Muut Heinola-Seuran julkaisut
Perinteisten Kuvankaunis Heinola 2009 -kalenterien kuvista ja graafisesta asusta on vastannut alusta alkaen Teuvo Salminen, heinolaisille tuttu taiteilija ja luontokuvaaja, erikoisalanaan maisemat.
Tämän vuoden kalenterikuvat Teuvo Salminen on valinnut kuitenkin Olli Vuoren, Heinolan lintutarhan hoitajan ja luontokuvaajan kokoelmista. Viime vuonna Vuoden heinolalaiseksi 2007 valitun Olli Vuoren kuvia ja luontoaiheisia lehtiartikkeleita on saatu lukea vuosien mittaan sanomalehti Itä-Hämeen sivuilta.
Teuvo Salminen on julkaissut vuoden 2009 kalenterin paitsi Heinolasta myös Leviltä, Porista, Raumalta ja Saaristomereltä sekä yleiskalenterin Suomesta.
Ensimmäinen kalenteri ilmestyi Heinolan kaupungin 150-vuotisjuhlavuodeksi 1989.
Jo kaksi vuosikymmentä on Heinola-kalenteri ollut toivottu joululahja, jonka arvo ei kulu vuoden aikana. Sen kauniita maisemia voi säilyttää vuodesta toiseen muistona muuttuvasta heinolalaisesta kaupunkikuvasta. Kalenteri on toivottu lahja myös Heinolasta muuttaneille sukulaisille ja ystäville.
Vuoden 2009 Heinola-kalenterissa on ylimääräisenä tervehdyksenä Teuvo Salmiselta grafiikanlehti vuodelta 1995, näkymä Heinolan siltojen alta.
Heinola-Seura myy kalenteria kotiseututyönsä hyväksi. Kalenterin liitetaskussa on seuran omat terveiset kalenterin käyttäjille.
Heinola-kalenteria myyvät Heinolan museot, Maalaispuoti, Kyläpirtti, Elämänkaaritalo, Kallen Antiikki, Kymenviiri ja Vuohkallion Käsityöpuoti.
|
Teuvo Salmisen karikatyyrit
ja maisemakuvakalenterit
Heinola-Seuran monipuolinen toimintavuosi päättyi lämminhenkiseen Kotiseutuväen kuusijuhlaan seurakuntakeskuksessa.
Heinola-Seura kiittää kaikkia kuusijuhlassa olleita jäseniään ja tukijoitaan, juhlassa esiintyneitä taitavia lausujia ja laulajia, säestäjiä, Amerikan joulun terveisten tuojaa, Joulun sanan esittäjää matkaeväistä oman joulun viettoon, unohtamatta myöskään juhlan emäntiä joulukahveista hienosti katetun joulupöydän äärellä.
Ensi jouluna tavataan taas tutussa paikassa kuusen ympärillä Heinolan kaupungin 170-vuotisjuhlavuoden kuusijuhlaa viettäen.
Kuusijuhlan ohjelma
anhan Ajan Joulu Taidemuseon pihapiirissä onnistui entistäkin paremmin. Tapahtuman suuri suosio kertoi siitä, että järjestäjien pieni taustaryhmä oli löytänyt sille oivan formaatin.
”...Kaikk on tehty teitä varten,
varusteltu joulun tekoon.
Toista kertaa Wanha Joulu,
oiva aate, vanha vaate,
hyvin sitä vaalikaamme...”
Jouluisännän raportti ja kuvagalleria.
Kivalterintalon joulu
Joulukuusen tarina
Vanhoja joulukortteja
Heinolan taidemuseossa on avautunut
Heinolan Kuvataiteilijoiden
vuosinäyttely.
Näyttelyn on jyryttänyt
kuvataiteilija Marko Suomi.
Yhdistyksessä on 60 jäsentä.
Vuosinäyttelyyn on saanut
töitään esille 18 taiteilijaa.
Näyttely on avoinna
9.12.2008 – 6.1.2009.
|
HEINOLA-MITALEJA JAETTIIN JÄLLEEN
itsenäisyyspäivän juhlassa
Kuvassa vasemmalta Helge Niemelä, Reijo Pantsari ja Hannu Silvennoinen.
einolan kaupungin arvokkaassa itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2008 ojennettiin tämän vuoden Heinola-mitalit kahdelle ansioituneelle heinolalaiselle vaikuttajalle: kunnallispolitiikan veteraanille Helge Niemelälle ja liikunnanopettaja Hannu Silvennoiselle.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Reijo Pantsari totesi mitaleja luovuttaessaan Helge Niemelän toimineen politiikassa vuodesta 1938 lähtien. Heinolan maalaiskunnan kunnanvaltuustossa Niemelä ehti olla mukana 31 vuotta, josta ajasta osan myös valtuuston puheenjohtajana. Kirkkovaltuustoon hän on kuulunut kaksi vuosikymmentä ja on vaikuttanut myös rintamamiesveteraanien johtokunnassa.
Hannu Silvennoinen on ollut Heinolan koululaitoksen palveluksessa liikunnan ja terveystiedon opettajana 26 vuotta. Hän tunnetaan monien urheilulajin taitajana, ennen kaikkea kuitenkin jääkiekon ja moottoriurheilun tarmokkaana monitoimimiehenä. Hän on ajanut maarata-ajoissa ja motocross-kisoissa sekä toiminut jälkimmäisen lajin valmentajana niin menestyksekkäästi, että valmennettava on yltänyt MM-tasolle. Mittava on myös hänen talkootyöpanoksensa Heinolan motocross-radan hyväksi.
Tunnustuksensaajia yhdistää haave työstä merellä. Helge Niemelälle se jäi pelkäksi haaveeksi vanhempien vastustaessa, mutta Hannu Silvennoinen toteutti haaveensa lukiovuosien kesinä.
Aikaisemmat Heinola-mitalin saajat
Itä-Häme jälleen Suomen paras paikallislehti
ONNITTELUT
ITÄ-HÄMEELLE!
Heinolassa ilmestyvä sanomalehti Itä-Häme on valittu vuoden 2008 parhaaksi Suomen paikallislehdeksi useampipäiväisten lehtien sarjassa. Sanomalehtien liiton järjestämän kilpailun tuomaristo antoi Itä-Hämeelle täydet pisteet juttujen sisällöstä ja mielipideaineistosta.
Heinola-Seura onnittelee Itä-Hämettä ja toivoo, että kotiseutuyhdistys ja paikallislehti olisivat tulevinakin päivinä kanssavaeltajia ja työtovereita kehitettäessä yhä inhimillisempää asuinympäristöä Heinolaan itsellemme ja lapsillemme.
”Kotiseututyöllä ja paikallisella sanomalehdistöllä on aina ollut sama lähtökohta ja ohjelmasisältö, paikallisuus. Niiden toiminta on sidottu tiettyyn, rajattuun maantieteelliseen alueeseen, joka mielletään siellä asuvien kotiseuduksi. Molempien yhteisenä tavoitteena on tulevaisuuden luotaaminen ja asukkaiden aktivoiminen osallistumaan kotiseutunsa kehittämiseen.
Yhteistyön Heinola-Seuran ja Itä-Hämeen kesken uskon kehittyvän säännölliseksi ja eläväksi. Tämä on tärkeää siksikin, että nyt eletään aikaa, jolloin monet arvokkaat perinteet ovat vaarassa murentua. ”
Näin kirjoittaa Itä-Häme-lehden entinen pitkäaikainen päätoimittaja Erkki Puputti kohta ilmestyvässä Heinola-Seuran kolmannessa perinne- ja kotiseutukirjassa Heinolan kyliltä ja kaduilta.
Heinola-Seuran lämpimät onnittelut Itä-Häme-lehdelle!
Kalevi Peltola
puheenjohtaja
Lue, mitä Itä-Hämeen nykyinen päätoimittaja tuumiskeli voiton jälkeen!
|
KARI-PAAVO KOKKI
Vuoden heinolalainen 2008
Joulun avauksen yhteydessä 28.11.2008 valittiin toisen kerran Vuoden heinolalainen. Valinta osui ansaitusti Kari-Paavo Kokkiin, 25 vuotta Heinolaa myönteisesti tunnetuksi tehneeseen museomieheen.
Jo vuoden alussa Heinola-Seura myönsi museonjohtaja Kari-Paavo Kokille kotiseututyön ansiomerkin tunnustuksena ja kiitoksena pitkäaikaisesta ja tuloksellisesta työstä Heinolan museotoiminnan kehittämisessä ja Heinolan historiallisten rakennusten pelastajana.
Heinola-Seura onnittelee Vuoden heinolalaista 2008 ja kiittää vuosikymmenien hyvästä yhteistyöstä.
Lue lisää!
Heinolan museotoimen suuret näyttelyt vuodesta 1989 lähtien
ANTERO VALTASAAREN
syntymästä kulunut sata vuotta
Kouluneuvos Antero Valtasaaren, Heinolan seminaarin pitkäaikaisen ja viimeisen rehtorin, syntymästä tuli 15. joulukuuta 2008 kuluneeksi sata vuotta.
100-vuotispäivänä Heinolan seminaarin opettajien ja henkilökunnan sekä seminaarista valmistuneiden opettajien edustajat kävivät jättämässä Antero ja Hanna Valtasaaren haudalle kukat ja kynttilät kiitollisena ja kunnioittavana tervehdyksenä vuosista 1952-1972, jolloin Valtasaaaret vaikuttivat Heinolan seminaarimiljöössä.
Antero Valtasaaren merkittävästä elämäntyöstä kertoo Pekka Rautamaa, joka toimiessaan 1958 – 72 Heinolan seminaarin äidinkielen lehtorina tunsi Valtasaaren alaisena olevansa "kulttuurimyötäisessä, työtä kaihtamattomassa ja yhteiskuntaan avoimesti suuntautuvassa seurassa".
Lue Pekka Rautamaan kirjoitus!
MIKA WALTARI
suuri suomalainen kirjailija
ika Waltari sai ansaitsemansa huomion syntymänsä 100-vuotisillassa Heinolan WPK-talossa. Tilaisuuden järjestämällä Heinola-Seura ja Heinolan museotoimi halusivat kunnioittaa Suomen kansan rakastamaa kirjailijaa, jonka pääteokset ovat syntyneet Hartolassa, itähämäläisellä maaperällä.
Sinikka Larsen kertoi suhteestaan "kirjallisuutemme työnsankarin" laajaan tuotantoon, Eino K. Nurminen muisteli Kalhon kartanon kesäisissä maisemissa tapaamaansa "joka hetken herrasmiestä", ja Anna Tiaisen lausui kirjailijamestarin runoja. Illan musiikista vastasi Heinolan musiikkiopiston nuorekas Iitti-trio.
Lue lisää!
Kuvia Waltarista ja hänen kirjojensa kansista
Heinola-Seuran
perinteellinen kuusijuhla
Heinolan seurakuntakeskuksessa
maanantaina 15.12.2008
klo 18.30
Tervetuloa!
Heinola-Seura
Heinolan seurakunta
|
WPK-talon ja taidemuseon pihapiirissä
Lauantaina 13.12.2008 (Lucianpäivänä) klo 1013.
Viime vuonna ensi kertaa järjestetty Wanhan Ajan Joulu saa jatkoa, sillä ihmiset kaipaavat yhä rauhallista joulua, kuten tapahtuman toteuttajiin kuuluvan Heinola-Seuran puheenjohtaja Kalevi Peltola sanoo.
Tavoitteena onkin kodikas ja lämminhenkinen tapahtuma vailla levotonta ja meluisaa markkinahumua.
Soittele joulutapahtuma-asioissa numeroon 044 579 2064!
Napsauta otsikkoa tai joululehviä ja lue, mitä toimittaja Taina Kivijärvi kirjoitti Wanhan Ajan Joulusta Itä-Häme-lehdessä 4.11.2008!
|
Talkoolaiset tärkeitä Heinola-Seuralle
Heinola-Seuran talkoolaiset kokoontuivat 1.12. perinteiselle pikkujouluaterialle Itä-Häme-taloon. Mukana olivat johtokunta, kirjatyöryhmä, eri tilaisuuksien tarjoilujen järjestäjät, kalamarkkinoiden ja kesän avajaisten lohikeittopataljoona, internetin kotisivujen tekijät ja muut ohjelmatoiminnasta vastaavat.
Hannu Koski (kuva), perusheinolalainen unikeko 2003, on ollut Heinola-Seuran toiminnassa mukana alusta alkaen ja 15 vuotta johtokunnassa. Antaakseen tilaa nuoremmille hän luopui syyskokouksessa johtokunnan jäsenyydestä, mutta aikoo edelleen ahertaa seuran muussa talkootyössä. Hannua kiiteltiin illassa lämpimästi työstä seuran hyväksi.
Talkootyö on se kantava voima, jonka varassa Heinola-Seuran monipuolista toimintaa voidaan ylläpitää, sillä julkista taloudellista tukea ei seura ole koskaan saanut.
Lue lisää!
Festénin huvila veti väkeä tuvan täydeltä
Syyskokous sujui rattoisasti kodikkaissa puitteissa
esténin huvila oli erittäin onnistunut valinta Heinola-Seuran syyskokouksen (16.11.2008) pitopaikaksi. Kokouksessa riitti väkeä jopa tungokseen saakka, sillä noin kolmannes seuran jäsenistä saapui ihastelemaan soman tornin koristamaa vanhaa puutaloa.
Virallisten kokousasioitten ohessa Kaija Multamäki kertoili omia ja aikalaistensa muistoja huvilan rakennuttaneesta Adéle Festénistä, Toini Laitinen jatkoi muisteluja Irma Koskimiehen kirjan Havumäen Eeva pohjalta, ja Jouko Lehtonen antoi omakohtaisiin kokemuksiin nojautuen neuvoja perinteen keräämisestä ja perinnekirjojen kirjoittamisesta.
Lue lisää!
"Vuosi 2009 on Heinolan kaupungin 170-vuotisjuhlavuosi. Seura osallistuu juhlavuoden tapahtumien järjestämiseen monin eri tavoin: mm. seura järjestää yhteistyössä kaupungin ja Itä-Häme lehden kanssa kirjoituskilpailun ”Minun Heinolani”.
Aineiston pohjalta seura julkaisee mahdollisuuksien mukaan neljännen kotiseutujulkaisun 2010. Kirjoituskilpailun tulokset julkistetaan kaupungin järjestämässä Itsenäisyyspäivän juhlassa."
Tämä on katkelma syyskokouksessa hyväksytystä Heinola-Seuran toimintasuunnitelmasta vuodelle 2009.
Heinola-Seuran toimintasuunnitelma vuodelle 2009
Kotiseutuarkisto nykyiselle paloasemalle?
Heinolan kotiseutuarkiston perustamishanke on ilahduttavasti myötätuulessa, vaikka ehti jo näyttää siltä, että se on hautautunut kaupungin mappeihin.
Sanomalehti Itä-Häme kertoi 1.11.2008 seuraavaa:
”Heinola-Seuran kaipaamat kotiseutuarkistotilat saattavat löytyä nykyisen paloaseman tai Itä-Häme -talon suojista, jos jälkimmäisen osto kaupungille toteutuu.
Kaupunginjohtaja Hannu Komonen esittää maanantaina 3.11. kokoontuvalle kaupunginhallitukselle, että tekninen toimi selvittäisi arkiston mahdollisen sijoittamisen kaupungin tiloihin tammikuun loppuun mennessä.
Kotiseutuarkistolle sopivaa sijoituspaikkaa on etsitty koko syksy. Kunnantuvalla olisi hyvää valmista arkistotilaa, mutta talo on myynnissä, vanha kirjasto tarvitaan jatkossa kokonaan sivistystoimen hallinnon käyttöön, eikä Tommolan koulujen tilojen tulevasta käytöstä ole vielä varmuutta.
Arkiston tilatarve on vain 70-80 neliötä, mutta sen pitäisi olla asianmukaisesti ilmastoitu ja paloturvallinen, mikä vaikeuttaa asian järjestämistä.”
Mitä tulee vanhan kirjastotalon vastaiseen käyttöön, Heinola-Seura on esittänyt syksyisessä aloitteessaan, että se kunnostettaisiin kulttuuritaloksi.
Lue lisää Heinolan kulttuuritalo -aloitteesta!
RUNO HEINOLALLE
Heinola, lapsuuteni huone
silmien takana tuuli
seinillä sammalta
pihapolku ratamonjuurista muhkuralla
sireenintuoksu ikkunalaudalla...
Näin alkaa Eila Jaatisen Runo Heinolalle, joka esitettiin Komosten sukujuhlassa Heinolassa viime elokuussa.
Napsauttamalla yllä olevaa Maaherranpuiston kuvaa voit lukea koko runon.
|
"Ilta hämärtyy. Katuvalot syttyvät. Soihdut ovilla kutsuvat vieraita astumaan sisään, juhla voi alkaa.
Punainen esirippu nousee. Juhlapukuinen mieskuoro astuu estradille ja Kai Kirik tahtipuikkoineen kuoron eteen. Antti Aronen soittimineen on valmiina sävelten maailmaan.
Ilmoille lennähtää Sataman valot, illan tunnussävel. Kymmenen muuta sävelmää, tuttuja vuosikymmenien takaa, nostalgiaa, ei tavallista mieskuoro-ohjelmistoa. On kuin toivekonsertti monelle. Onnistumisen iloa."
Muun muassa näin muistelee Kalevi Peltola Sataman valot -konserttitanssiaisten tunnelmia WPK-talossa. Voit lukea hänen runsaasti kuvitetun juttunsa kuvaa napsauttamalla.
Heinola-Seura teki aloitteen:
Kulttuuritalo Heinolaan!
Heinola-Seura on tehnyt Heinolan kaupunginhallitukselle 15.9.2008 aloitteen, jossa hyvin perustellen toivotaan entisen kylpylä-kirjastotalon korjaamista yhdistysten ja seurojen käyttötilaksi – kulttuuritaloksi.
Heinola-Seura on huolissaan erilaisten kokoontumistilojen vähäisyydestä kaupungissamme. Koska Heinola on kuuluisa satojen yhdistysten kaupunkina, seura on halunnut virittää keskustelun asiasta.
Vain muutamaa päivää myöhemmin (19.9.) aloite sai Itä-Häme-lehden pääkirjoituksessa erittäin myönteisen vastaanoton.
Voit lukea sekä aloitteen että Itä-Hämeen kirjoituksen napsauttamalla rakennuksen kuvaa!
Mika Waltari -ilta Heinolan WPK-talossa
maanantaina 24.11.2008 klo 18
Sinikka Larsen johdattelee Waltarin tuotantoon
Eino K. Nurminen kertoo muistikuviaan Waltarista
Anna Tiainen lausuu Waltarin runoja
Iitti-trio soittaa
Tilaisuudessa esillä Heinolan kaupunginkirjaston kokoama Waltarin tuotantoa esittelevä näyttely. Lisäksi julkistetaan Heinola-Seuran kolmas perinnekirja Heinolan kyliltä ja kaduilta.
Väliajalla tarjoilua. Tervetuloa!
Heinola-Seura ja Heinolan museotoimi
|
Juliste: Piritta Peltola
SYKSYN TAPAUS HEINOLASSA
Heinola-Seura, Heinolan Mieslaulajat ja Heinolan Musiikinystävien puhallinorkesteri tarjoavat yhteisen unohtumattoman lokakuun illan lauantaina 18.10.2008 klo 18.30 alkaen WPK-talossa, jonka upeat puitteet ovat kuin tehdyt Sataman valot -illalle.
Lippuja (á 55 euroa, sisältää sekä ohjelman että illallisen) on saatavana Siltojen kaupungin toimituksesta ja mieskuoron jäseniltä.
Illallistilausten takia liput pyydetään lunastamaan lokakuun 13. päivään mennessä. Jos haluatte varata itsellenne tai seurueellenne myös pöytäpaikat, soittakaa numeroon 044 579 2064.
Voit lukea lisätietoja Sataman valot -illasta napsauttamalla julistetta!
|
Konserttitanssiaisista Mika Waltari -iltaan:
HEINOLA-SEURALLA VIREÄ SYYSKAUSI
KONSERTTITANSSIAISET
”Sataman valot”on syksyn näyttävin ja odotetuin Heinola-Seuran, Heinolan Mieslaulajien ja Heinolan Musiikinystävien Puhallinorkesterin yhdessä toteuttama Konserttitanssiaisilta illallisineen WPK:n talossa lauantaina 18.10. klo 18.30 alkaen.
WPK:n talon upeat ja värikkäät puitteet antavat illalle loisteliaat juhlapuitteet. Illan aluksi Heinolan mieslaulajat tarjoilee kimaran teemaan liittyvää laulantaa. Sitä seuraa konsertti-illallinen lasiterassilla ohjelmineen.
Illallisen jälkeen Heinolan tanssikerho antaa mallia ja näyttöä WPK:n salissa illan tanssijoille. Heinolan musiikinystävien puhallinorkesteri tarjoilee musiikillisen taustan tanssiaisten onnistumiselle. Illan pukutoivomuksena on pieni iltapuku, miehillä tumma puku tai smokki, naisilla pieni iltapuku. Ennakkoliput tulevat myyntiin lokakuun alussa mm. Siltojen kaupunki -lehden toimituksessa.
MIKA WALTARI 100 VUOTTA
Mika Waltarin syntymästä tuli syyskuun 19. päivänä kuluneeksi 100 vuotta. Heinola-Seura ja Heinolan museotoimi järjestävät kirjailijan kunniaksi illan WPK-talossa ma 24. marraskuuta klo 18.30. Waltari on Suomen luetuin kirjailija ja samalla myös yksi tuotteliaimpia ja käännetyimpiä suomalaisia kirjailijoita.
Illassa Sinikka Larsen kertoo kirjailijasta ja hänen tuotannostaan. Waltarit viettivät kesiä 1945–49 Hartolassa Kalhonkylässä Waltarin anopin kesämökillä. Siellä syntyivät kirjalliset teokset Sinuhe Egyptiläinen, Neljä päivänlaskua, Mikael Karvajalka ja Mikael Hakim muun muassa.
Näiden kesien aikana nuorukainen Eino Nurminen tutustui sekä ystävystyi Waltariin ja hänen mustaan terrierikoiraansa Tiukuun. Nurminen muistelee Heinolan illassa noita unohtumattomia kesiä Kalhon meijerin liepeillä. Musiikki- ja runo-ohjelman lisäksi kirjasto tuo tilaisuuteen näyttelyn Waltarin teoksista.
SYYSKOKOUS
Heinola-Seuran syyskokous on Heinolan seminaarin vieressä sijaitsevassa Festénin huvilassa ("Mahis") sunnuntaina 16.11. klo 14. Kokouksen vieraana on kirjailija-pastori Jouko Lehtonen, joka kertoo perinnetiedon keräämisestä ja niiden pohjalta kirjojen kirjoittamisesta. Esimerkkeinä ovat hänen kirjansa Terva-Pekan tarinoita ja Pantiin Ritolaksi.
KAKSI UUTTA KIRJAA
Mika Waltari -illassa 24.11. julkistetaan seuran kolmas perinne- ja kotiseutukirja Heinolan kyliltä ja kaduilta. Viimeaikaisissa kaupungin kehittämiskeskusteluissa on haikailtu tarinoita kaupungistamme. Heinola-Seura tarjoilee niitä nyt uudessa kirjassaan 1630-luvulta alkaen.
Heinola-Seuran ja Heinolan Postimerkkikerhon toimesta julkaistaan Heinolan kaupungin 170-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Postikorttikirja Heinolasta. Juhlakirjan postikortit ovat Pauli Ihamäen ja Matti Aallon laajoista keräilykokoelmista. Näillä näkymin kirja ilmestyy ensi huhtikuussa.
WANHAN AJAN JOULU
Viime joulukuussa ensimmäisen kerran järjestetty Wanhan Ajan Joulu -tapahtuma saavutti suuren suosion. Tilaisuus toi erilaisuudellaan ja tunnelmallaan uudenlaisen joulun odotukseen liittyvän tapahtuman Heinolaan.
Joulutapahtuma josta tehdään vuosittainen perinne on tänä vuonna samassa paikassa Taidemuseon pihapiirissä ja museoissa lauantaina 13.päivänä joulukuuta. Tapahtuman valmisteluihin kannattaa ryhtyä ajoissa.
KUUSIJUHLA
Heinola-Seuran vuosi 2008 huipentuu Kuusijuhlaan seurakuntakeskuksessa 15.12. klo 18.30.
Tervetuloa Heinola-Seuran toimintaan mukaan!
Kalevi Peltola
|
Tervetuloa Sari ja Jarmo Lehtisen voittoisaan pihapiiriin!
Heinola on yhä kauniiden pihojen ja puutarhojen kaupunki. Tähän tulokseen tuli Vihervuoden 2008 pihakilpailun arviointiryhmä, joka ympäristöviikolla jakoi kilpailun palkinnot.
Heinolan parhaana, kauneimpana ja hoidetuimpana pihana palkittiin Sari ja Jarmo Lehtisen omakotitalon pihapiiri Susisuontiellä: "Kaikki pihassa on kohdallaan, on siistiä ja kukkarunsaus miellyttää silmää."
Kunnostuslaatan saivat Terttu ja Keijo Schlobohm Kirkonkylästä sekä As Oy Paasikivenpuiston piha Allinkadulla. Kunniakirja myönnettiin Mariikka ja Tuomo Tuulelle Laukkamäenkadulta sekä As Oy Kyminkatu 71-73.
Napsauttamalla yllä olevaa pihakuvaa voit lukea lisää pihakilpailusta ja katsella näkymiä kilpailuun osallistuneista pihoista!
Heinola-Seura palkittujen joukossa
Kalamarkkinoilla riitti väkeä
Heinolan Unikeko 2008 Pekka Rusila kalamarkkinoilla. Kuva: Kalevi Peltola
Kymmenettä kertaa järjestetyillä Heinolan kalamarkkinoilla palkittiin uskollisimmat mukanaolijat, joukossa myös Heinola-Seura. Epävakaisesta säästä huolimatta satama-aukio kuhisi väkeä.
Heinola-Seuran lohikeitosta lisukkeineen on kalamarkkinoilla tullut käsite. Perinteiseen tapaan lohisoppa myytiin molempina markkinapäivinä loppuun. Kalamarkkinoilla esiteltiin myös seuran julkaisutoimintaa ja kerrottiin seuran tulevista kirjoista.
Suomen Neitokin toi markkinoille väkeä. Kuva: Arto Sakari Korpinen
Kuvitettu raportti
Pekka Rusila alias Suomen Luomupekka on
Heinolan Unikeko 2008
Kuva: Arto Sakari Korpinen
Ehtymätön ideapankki ja tarmokas unilukkari Pekka Rusila – joka tunnetaan myös Suomen Luomupekkana – sai unikeonpäivän aamuna Kymenvirran aalloissa kylmän herätyksen ja kömpi rannalle Heinolan Unikekona 2008.
Kaunis sunnuntainen kesäaamu innoitti runsaat viisisataa aamunvirkkua saapumaan Kylpylän uimarannalle Heinola-Seuran, Heinolan matkailuoppaiden ja kulttuuritoimiston järjestämään perinnetapahtumaan. Ohjelmaan sisältyneen Heinola-valtuuskunnan ja Heinolan kaupunginhallituksen välisen tikanheittokisan voitti hallitus numeroin 98 – 89.
Heinolan musiikinystävien puhallinorkesteri ja Heinolan seniorihanuristit viihdyttivät kylpyläsoitollaan väkeä nauttimaan aamupuurosta ja -kahveista, herkuttelemaan mansikoilla, osallistumaan viihteelliseen liikuntaan sekä ostamaan arpoja ja aamutuimaan leivottuja herkkuja pyhäpäivän kahvipöytään.
UNILUKKARISTA UNIKEKO – Kalevi Peltolan kuvitettu raportti
UNIKEON AAMUPÄIVÄ – Arto Sakari Korpisen kuvakertomus
HEINOLAN UNIKEKOPERINNE JA NAANTALIN
HEINOLAN "UUDEMMAN AJAN" UNIKEOT
KARTANOROMANTIIKKAA HÄMEESSÄ
Jälleen onnistunut sydänsuven retki juhannuksen alla
Heinola-Seura ja Itä-Hämeen matkailuyhdistys tekivät jälleen perinteellisen Sydänsuven retken, tällä kertaa Hämeenlinnaan ja sen ympäristön kartanoihin. Teemana oli "Kartanoromantiikkaa Hämeessä".
Hämeenlinna oli jo läänimme pääkaupunkina kiinnostava kohde, koska se Heinolan tavoin on vesistöjen, kauniin luonnon ja mielenkiintoisen historian kaupunki. Kaupungin itsensä ohella sen ympäristön historialliset kartanot ovat suosittuja matkailukohteita. Retkellä tutustuttiin Katisten, Karlbergin, Inkalan ja Lepaan kartanoon.
Kuvitettu raportti
Senaatintorilta haettiin ilon siemeniä
Pohjois-Karjala teki maailmanennätyksen karjalanpiirakoiden myynnissä
Heinola-Seuran ja Itä-Hämeen matkailuyhdistyksen retkeläiset kokivat 14. kesäkuuta iloisen pläjäyksen karjalaista lämminhenkisyyttä, kun Pohjois-Karjala esittäytyi maakuntajuhlassaan Helsingissä tarjoamalla Senaatintorin ja ohjelmalavan täydeltä maakunnan parasta antia.
Karjalanpiirakoiden myynnissä tehtiin maailmanennätys: viikonlopun aikana päästiin hyvin lähelle 150 000 myytyä piirakkaa. Saatavilla oli myös ruisleipiä, körpäkkää, villisikaa, vatruskoja…
Kuvitettu raportti
Heinolan kesänäyttelyt avattu:
Tero Laaksonen hurmaa tauluillaan
Heinolan taidemuseon kesänäyttely Chine. Lohikäärme, krysanteemi ja lasitettu puutarha esittelee Tero Laaksosen (kuva) valovoimaista taidetta.
Maamme arvostetuimpiin taiteilijoihin kuuluvalle Tero Laaksoselle maalaaminen on paitsi elämäntapa myös suuri intohimo.
– Maalausteni perustana ja innoituksena ovat sinivalkoinen posliini ja kimalteleva silkki, kertoo Tero Laaksonen. Ensimmäisen Kiinan-matkani tein 28 vuotta sitten ja viimeksi olin siellä viime kuussa. Näyttelyni otsikko kertoo omista sielunmaisemistani.
Näyttely on avoinna syyskuun 7. päivään saakka.
Kuvitettu raportti
Ympäristöministeriö on nimennyt vuoden 2008 Valtakunnalliseksi Vihervuodeksi.
Heinolan kaupunki viettää vihervuotta järjestämällä pihakilpailun. Järjestelyissä on mukana myös Heinola-Seura.
Kilpailun ilmoittautumisaika päättyi 19. kesäkuuta. Kilpailuun lähti mukaan yhdeksän (9) pihaa yli viisivuotiaitten omakotitalopihojen sarjassa. Rivi- ja kerrostaloja on mukana saman verran. Alle viisivuotiaitten omakotitalopihojen ja maalaispihojen sarjoissa ei ole mukana yhtään osanottajaa.
Palkintoraati suoritti 24. kesäkuuta ensimmäisen katselmuksen kaikissa ilmoittautuneissa pihoissa.
Napsauttamalla otsikkoa tai kuvaa voit lukea tietoja niin pihakilpailusta kuin vihervuoden tavoitteistakin ja katsella kuvia aiempien kilpailujen palkituista pihoista.
|
Inkeri Kilpisen näytelmä avasi Heinolan kesän
Illan taiteilijat esityksen jälkeen Heinolan taidemuseon ja WPK-talon pihapiirissä: vasemmalta kirjailija Inkeri Kilpinen, pianisti Ari Ismälä, sopraano Johanna Tuomi ja näyttelijä Arimo Haltsonen.
|
Inkeri Kilpisen Eino Leino ja rakkaus -näytelmä saavutti Heinolassa ansaitsemansa menestyksen: WPK-talon sali täyttyi ääriä myöten. Teatteri-illan aluksi kirjailija esitteli näytelmänsä syntyä ja rakkauttaan runoilijan tuotantoon.
Näytelmän tuottivat Heinolaan Heinola-Seura ja Heinolan museotoimi.
Syksyllä Eino Leino ja rakkaus esitetään uudelleen Heinolassa.
Teatteri-illan aloittanut Inkeri Kilpisen puhe
Lisää näytelmästä ja Inkeri Kilpisestä.
Hääperinnettä sadan vuoden ajalta
einolan kaupunginmuseon sali sai tammikuussa hääkatteen: hääpukujen ja -juhlien historiaa sadan vuoden ajalta. Lähes kaikilla esineillä ja asusteilla on heinolalainen tausta.
Näyttely on avoinna syyskuun 7. päivään saakka.
Lisää
Heinolan Kalevalaisten Naisten
hieno muinaispukukokoelma
Tasavallan presidentti Tarja Halonen yllään Euran muinaispuku
einolassa muinaispukuharrastus heräsi 1980-luvulla, kun Heinolan Kalevalaisten Naisten piirissä aloitettiin pitkäjänteinen suururakka, muinaispukukokoelman valmistaminen, yhtenä tärkeänä tavoitteena kohottaa suomalaista identiteettiä.
Heinolan muinaispukukokoelma on esillä Heinolan kaupungin tiloissa valtuustotalon ala-aulassa, osoitteessa Rauhankatu 3. Pukujen esittelystä voi sopia puhelimella 040 865 3193 (Orvokki Rosberg).
Lisää!
Itävaltalainen unikeko "Petzi" – kuva: Arto Sakari Korpinen
Sunnuntaina heinäkuun 27. päivänä klo 9.00 molskautetaan Heinolan Unikeko 2008 Kymen suloisiin aaltoihin Kylpylän rannassa. Siihen hetkeen saakka hänen henkilöllisyytensä on suuri salaisuus!
Unikeko-arvonimen myöntää Heinola-Seura vuosittain ansioituneelle heinolalaiselle Heinolan hyväksi tehdystä työstä.
Lue lisää!
|
Hulvatonta kesäteatteria Heinolassa:
Housut pois! saapui Broadwaylta
Heinolan kesäteatterin tämänvuotinen vetonaula sai ensi-iltansa 12. kesäkuuta. Ympäri maailmaa suuren menestyksen saavuttaneen Broadway-musikaalin Housut pois! voi nyt kuulla ja nähdä Kymenvirran partaalla Heinolan kauniissa rantapuistossa.
Nimekäs näyttelijäkaarti nousee kesän aikana Heinolan katetun kesäteatterin lavalle nelisenkymmentä kertaa. Päärooleissa esiintyvät Risto Kaskilahti, Jussi Lampi, Eero Saarinen ja Markku Nenonen sekä Sari Puumalainen, Laura Huhtamaa ja Riitta Havukainen.
Kuvitettu raportti
Tuntematon kirjoittaja Itä-Häme-lehden tekstaripalstalla 27. kesäkuuta 2008: "Mitä mahtaa olla kesäteatteriesitys, myös taannoinen huonekalukaupan kampanja: hulvaton. Sana tarkoittaa kunnoton, kelvoton."
Kerrottakoon hänelle ja muillekin, että nykykielessä hulvaton tarkoittaa mahtavaa, uskomatonta tai posketonta. Kunnotonta, kelvotonta, vetelystä tai hulttiota se on tarkoittanut aiemmin lähinnä Satakunnan murteessa. (Lähde: Suomen sanojen alkuperä, SKS 1992-2000)
"Vuosikymmenien paras toritapahtuma!"
Aurinkoa ja iloista kesämieltä Heinolan kesän avajaisissa
"Vuosikymmenien paras toritapahtuma!" yltyi torivieras kehumaan. Esiintymislavalle oli saatu houkutelluksi joukko osaavaa heinolalaista esiintyjäkaartia, ja Tallinnasta saapui vieraaksi Viron sokeainliiton puhallinorkesteri. Heinola-Seura juhlisti päivää suositulla lohikeitollaan.
Kuvitettu raportti
Keväinen kylvö siunattiin jälleen
Lusin koulun läheisellä pellolla maanviljelijä Veikko Mäkelä antoi näytteen kylvötaidoistaan Kylvön siunaus -tilaisuudessa 14. toukokuuta. Kylvön siunauksen toimitti rovasti Ahti Peltonen. Myös Heinola-Seura oli tapahtumassa mukana.
Kuvitettu raportti
Heinolan pitäjänkirkon viereen valmistuivat
uusi muistolehto, sirotusalue ja muistelualue
Tuhkahautauksille tarkoitettu muistolehto Kirkkorinne, sirotusalue Rauhan saarelma ja muistelupaikka Kiitos muistoista muualle haudattujen vainajien muistoksi vihittiin ja siunattiin käyttöön 11. toukokuuta 2008. 250 vuotta vanhan Pitäjänkirkon välittömään läheisyyteen sijoittuvan alueen on suunnitellut arkkitehti Bey Heng.
Lisää kuvia
"Tuuli hiljaa henkäilee, aalto vapaa välkkyilee…"
TERVETULOA SUVI!
Kuva: Kalevi Peltola
Jo kuudennen kerran kaikuivat koululaisten suvilaulut kesäteatterissa keskiviikkona 7. toukokuuta 2008.
Heinolan peruskoulujen 3. ja 4. luokkien oppilaat sekä musiikkiopiston jousiorkesteri kokosivat Suvilaulut-tilaisuuteensa runsaasti väkeä: kesäteatterin katsomo oli ääriään myöten täynnä, ja osa yleisöstä seurasi esityksiä katsomon ulkopuolelta.
Tutut ja vähän uudemmatkin kesälaulut laulettiin sekä jousiorkesterin että opettajabändin säestyksellä. Erityisen hyvän kuvan nuorekkaan orkesterin osaamisesta antoivat sen omat esitykset.
Perinteinen suvivirsi päätti pienimuotoisen konsertin.
Kiitos tästä perinteestä!
Napsauttamalla kuvaa näet sen suurena!
Maija-kulta ja viaton viisikymmenluku
Marja Melfsen julkaisi toisen kirjansa
Kuva: Kalevi Peltola
Uuden kirjan ilmestyminen heinolalaiselta kirjailijalta on aina pienen juhlahetken paikka.
Marja Melfsenin ystäviä ja sukulaisia oli kokoontunut toukokuun 6. päivän iltahetkenä Heinolan kaupunginkirjastoon kuuntelemaan kirjailijan mielenkiintoista tarinaa uuden kirjan synnystä. Muutamat kuullut otteet kirjan tarinoista antoivat kiinnostavan pohjan tutustua kirjaan ja elää Maijan tarinan rinnalla omaa elämää 1950-luvulla.
Napsauttamalla kuvaa voit lukea raportin!
|
Nopeasti herännyt kesä on kattanut muutamassa päivässä Maaherranpuiston vihreään vaippaan. Puisto on kaupungin tärkein ja edustaa maassamme harvinaista esplanadityyppistä 1700-luvun kaupunkipuistoa.
Toinen vastaava on Vanhan Vaasan Hovioikeudenpuistikko.
|
Kevät paljasti Tähtiniemeen nousevan uuden asuinalueen. Se on jatkoa vuoden 2004 asuntomessualueelle.
|
|
|
Kesäkuun kuukausitori kuukauden ensimmäisenä perjantaina oli tulvillaan tosi markkinameininkiä.
Kelpasi siellä taas paistatella päivää ja kehittää keskustaa.
|
Uusinta uutta Heinolassa on Vuohkallion liikekeskus, joka nousi vauhdilla nelostien laitaan tarjoamaan kulkijoille monipuolisia palvelujaan. Heinolan Heilan lähiruokatoria koristavat vanhat valokuvat Heinolasta. Uusi ja vanha lyövät kättä toisilleen.
Onnea Vuohkallion kaikille yrittäjille!
|
|
|
Heinolan lintutarhan suosio ei ole vähentynyt vuosien kuluessa, ja toukokuu on koululaisryhmien kulta-aikaa.
Mutta aikuisetkin ihastuvat opas Olli Vuoren hauskaan tarinointiin lintutarhan elämästä – jopa sateella.
|
Kuvat: Kalevi Peltola
Napsauttamalla kuvia näet ne suurina!
Kaivattua lisätietoa Heinolan residenssistä
Museotoimen 16. tietoteos julkistettiin
Heinolan kaupunginmuseossa vietettiin 21.4.2008 merkittävää juhlahetkeä. Museo julkisti tieteellisen julkaisusarjansa 16. teoksen Heinolan maaherran residenssin asemakaava ja rakennukset Ruotsin vallan aikana 1775-1809.
On kulunut jo 60 vuotta siitä, kun Heinolan kaupungin historian ensimmäinen osa ilmestyi. Siinä kaupungin perustamisajankohta jäi valitettavan vähälle huomiolle, eikä aihetta tämän jälkeenkään ole liiemmin käsitelty. Niinpä nyt julkaistu Erpo Elakosken tutkimus antaakin kaivattua lisävalaistusta tähän Heinolan kaupungille tärkeään ajanjaksoon.
Tutkija Erpo Elakoski
Lisää
Heinola-Seura ja Heinolan museotoimi käynnistivät Arkistot kuntoon -projektin Heinolan yhdistyksien ja seurojen arkistovastaaville.
Yli kaksikymmentä innostunutta yhdistysaktivistia sai 28.4. Heinolan kaupunginmuseossa tärkeää perustietoa omien arkistojen kunnostustalkoiden aloittamiseen. Illan asiantuntevana kouluttajana toimi tutkija Marja Huovila, joka on viime vuosina pistänyt Heinolassa monet arkistot kuntoon.
Lue lisää napsauttamalla otsikkoa tai kuvaa!
"Kotiseutuväki edustaa järjen ääntä"
Heinola-Seura kevätkokousti valtuustosalissa
Heinola-Seuran kevätkokous pidettiin tänä vuonna valtuustotalon komeissa puitteissa. Seuran yleisiin kokouksiin osallistuu kiitettävästi seuran jäseniä. Näin tälläkin kertaa – keväisestä säästä huolimatta.
Varsinaisen kevätkokouksen puheenjohtajana toimi Asko Alho ja sihteerinä seuran sihteeri Marja Melfsen. Seuran tilit esitteli varapuheenjohtaja Marja Halme. Sekä toimintakertomus että tilit hyväksyttiin kiitoksella.
Kokousvieraita kiinnosti kokoustapahtuman virallisten asioiden ohella sekä Heinolan Kalevalaisten Naisten muinaispukukokoelman esittely että päätoimittaja Jari Niemen puheenvuoro uutena seuran jäsenenä ja Itä-Häme-lehden päätoimittajana.
Kokousraportti
Heinolalaiset ovat kotikaupungistaan ylpeitä
Heinolan asukkaat ja kaupungissa toimivat yritykset ovat varsin tyytyväisiä kotikaupunkiinsa ja ovat lähes poikkeuksetta valmiita suosittelemaan sitä muille.
Myös ulkopaikkakuntalaiset ovat yllättävän kiinnostuneita Heinolasta niin asuin- kuin yrityspaikkakuntanakin – vaikka eivät kaupunkia hyvin tunnekaan.
Tähän tulokseen päätyi Heinolan kaupungin helmikuussa 2008 teettämä tutkimus.
Napsauttamalla otsikkoa voit lukea lisää.
Tämän vuoden alussa ilmestyi Pohjoismainen Kirjatuotanto Oy:n kustantamassa kotiseutukirjojen sarjassa Kotiseutumme Heinola -teos.
Kalevi Peltola kirjoitti kirjaan kaksi artikkelia. Toinen kertoo Heinola-Seuran vaiheista ja toiminnasta, toinen Heinolan seminaariin vaikutuksista kaupungin elämään.
Voit lukea nämä artikkelit otsikkoja napsauttamalla.
Heinola-Seura tarjoaa värikkään kotiseuturetken eri vuodenaikojen vaihteluissa kauniiseen kaupunkiimme Heinolaan Teuvo Salmisen kameran ikuistamana.
Teuvo Salminen valokuvasi opiskelu- ja kotikaupunkiansa Heinolaa vuosina 1972-1999.
Muutettuaan takaisin vanhaan kotikaupunkiinsa Raumalle hän lahjoitti syksyllä 2007 Heinola-Seuralle yli 250 diakuvaa. Niistä on Galleriaan valikoitu 85 kuvaa.
Voit katsoa kuvat napsauttamalla otsikkoa tai kuvaa.
Vuonna 1965 Arvo Kippola kirjoitti runon, jonka Leo Härkönen sitten sävelsi. Näin syntyi Heinolan laulu, jonka he omistivat Heinolan Mieslaulajille. Kuoro kantaesitti laulun kevätkonsertissaan 1967.
Heinola, helmoissas helmiä veen
sinut nostavat harjusi harteilleen
Kymen kyntäissä Kylpylän rantaa.
Mäkirinteiden mattona vuokkojen vyö...
Napsauttamalla otsikkoa voit lukea Heinolan laulun tekstin. Mukaan on liitetty Itä-Häme-lehdessä 18.4.1967 julkaistu Arto Sakari Korpisen arvostelu laulun kantaesityksestä.
Lue vuoden ensimmäinen Heinola-Seuran jäsenkirje napsauttamalla otsikkoa!
Heinola-Seura esittää Heinolan kaupunginhallitukselle jättämässään aloitteessa, että kaupunki varustaisi kunnostetut vanhat rakennuksensa niitten historiasta kertovilla kilvillä.
Lue aloite napsauttamalla otsikkoa!
Kesän elementtejä tulvillaan
Omakoti- ja mökkimessut Helsingin messukeskuksessa
Itä-Hämeen matkailuyhdistyksen ja Heinola-Seuran vuosittainen kevätmatka asumisen, mökkeilyn, kodin ja pihan suurkatselmukseen Helsingin messukeskuksessa ei jättänyt nytkään kylmäksi. Messut olivat laajentuneet ja saaneet uusia elementtejä ohjelmineen.
Messuraportti
Heinola-Seura kyläili "kammarissa"
Heinola-Seura on lähtenyt mukaan Kristiinakodin "kammarityöhön", jonka päämääränä on tuoda piristystä ja vaihtelua vanhainkodin asukkaitten arkisen elämään: muitten ihmisten läsnäoloa ja kuuntelua, keskusteluyhteyttä kodin ulkopuolelle.
Mieluisaksi muodostui Heinola-Seuran ensimmäinen "kammarihetki" niin talon asukkaille kuin vieraillekin. Toivottiin pikaista jälleennäkemistä.
"Kyllä meillä oli mukavaa, ja pullakin oli niin hyvää!" todettiin kuin yhdestä suusta.
Lue lisää!
Leena Calás:
Tankoja
myöhäisikään
ehtineille
ELETTYÄNI
VAHVAN HURJAN NUORUUDEN
ELÄN TOIVOSSA,
ETTÄ VANHUUDESTANI
TULEE MEHEVÄN VILLI.
LAPSUUSMUISTISTA
VOI PAHALLA HETKELLÄ
OTTAA AVUKSI
KUUMAN, JUURIKEITETYN
MANSIKKAHILLON TUOKSUN.
Lisää!
|
Eskon tarinat kansien väliin
Esko Aalto koki elämänsä yllätyksen. Yli sata ystävää saapui 12. helmikuuta kaupunginkirjastoon onnittelemaan uutta heinolalaista kirjailijaa.
Hänen Itä-Häme ja Siltojen kaupunki -lehdissä julkaistut pienet muistelonsa kokivat uuden tulemisen muhkeana kirjana.
Viisaasti Esko päättää Menneitä muistellen -kirjansa sanoihin "Heinolassa on ollut hyvä elää vanhaksi!"
Lue lisää!
Kotiseutupäivää vietettiin Allia muistellen
lli Heinämaata ja hänen arvokasta elämäntyötään muistellen aloitettiin Heinolan kotiseutupäivän viettämisen perinne tammikuun viimeisenä päivänä, allinpäivänä. Sinivalkoiset liput liehuivat kaupungintalon ja koulujen lippusaloissa. Oli juhlan aika.
Allin nimipäiväkutsuille Vanhassa Pappilassa osallistui 140 vierasta. Ohjelmallisessa tilaisuudessa Heinola-Seura jakoi ensimmäiset Kotiseututyön ansiomerkkinsä.
Kotiseutupäivänä kirjasto esitteli kotiseutukokoelmaansa. Museossa oli tarjolla opastettuja kierroksia, jotka huipentuivat hääpukunäyttelyyn. Valtuustosalin alakerrassa oli esillä Heinolan Kalevalaisten Naisten valmistama muinaispukukokoelma. Kirkossa oli mahdollisuus hiljentymiseen ja tutustumiseen kirkon historiaan.
Päivän aikana kunnioitettiin Heinolan seminaarissa tehtyä työtä, toimihan Alli Heinämaa 31 vuotta opettajana seminaarin harjoituskoulussa. Niille Heinolan seminaarista valmistuneille opettajille, jotka ovat tehneet elämäntyönsä Heinolassa, oli järjestetty oma tilaisuus WPK-talossa.
Lue lisää!
Pekka Rautamaa:
Alli Heinämaa – toimelias Heinolan nainen
Alli Heinämaa – Kaija Ikävalkon maalaus 1975
Alli Heinämaan (1891–1976) muistavat vanhimmat nykyheinolalaiset seminaarin harjoituskoulun opettajana. Paikkakunnan historiaa harrastavat tuntevat hänen ansioistaan etenkin Heinolan museon aikaansaamisen. Monen mieleen lienee jäänyt hänen kookas ja ryhdikäs olemuksensa.
Alli Heinämaata ei voi sanoa junan tuomaksi, sillä ensimmäinen juna tuli Heinolaan vasta runsaat kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, kun Alli Heinämaa, aiemmin Hermanson, jo oli saapunut paikkakunnalle opiskelemaan.
Hän oli lähtöjään...
Niin, mikä? Lue koko kirjoitus!
Perinnetietoa ja tarinaa hakemaan
Kylä- ja asukasyhdistykset yhteisellä asialla
Kotiseutupäivän aiheeseen liittyen Heinola-Seura järjesti 6.2.2008 Nordea-pankin kokoustilassa perinnetietoillan, johon osallistui 26 tiedonjanoista osanottajaa. Melkein kaikista kyläyhdistyksistä oli edustaja tai edustajat kuulemassa ja hakemassa kokemuksia perinnetiedon keräämiseksi omassa kotiympäristössään.
Asiantuntijavieraina illassa olivat Reijo Husar ja Mirja Mikkonen Vesivehmaalta. Husar on toimittanut vuonna 2005 ilmestyneestä Vesivehmaan kylän historiasta kakkososan, ja Mikkonen edusti kirjan 9-henkistä toimittajakuntaa.
Lue lisää!
Matkamessut kasvattavat suosiotaan
Retki Matka 2008 -messuille käynnisti Heinola-Seuran ja Itä-Hämeen matkailuyhdistyksen tämänvuotisen matkailutoiminnan. Matkalle osallistui 60 innokasta matkalaista Heinolasta, Hartolasta ja Sysmästä.
Pohjoismaiden suurin ja monipuolisesti uudistunut matkailualan tapahtuma Helsingin messukeskuksessa kirkasti sateisen ja harmaan tammikuisen lauantaipäivän. Messuilla vallinnut tungos osoitti viime vuonna 90 000 messuvierasta keränneen tapahtuman kasvavaa suosiota.
Heinolakin oli mukana suurtapahtumassa omilla vahvuuksillaan ja hittituotteillaan. Kaupunkimme yrityksiä edusti Irish Hotel & Restaurant Cronin's Myllyojalta.
Mainiota, että edes yksi heinolalainen matkailualan yrittäjä oli mukana kertomassa omista ravintola- ja hotellitarjouksistaan.
Lue lisää!
Tulevana Allinpäivänä vietetetään
ensi kertaa Heinolan kotiseutupäivää
Tamminkuun 31. päivänä, Allinpäivänä, vietetään ensimmäistä kertaa Heinolan kotiseutupäivää.
Nostamalla opettaja Alli Heinämaan arvokkaan kotiseututyön ensimmäisen kotiseutupäivän pääaiheeksi Heinolan kaupunki haluaa kohottaa elävän kotiseututyön arvostusta ja sen heinolalaisia perinteitä.
Alli Heinämaa oli näkijä ja tekijä. Ilman Alli Heinämaan tulevaisuuden visioita ja työtä, innostusta ja päättäväisyyttä, ei Heinolalla olisi kotiseutu- ja museotyölleen sitä tukevaa perustaa, mikä sillä nyt on.
Aluksi Allin päivää vietetään pienimuotoisesti kotiseututyön pioneerin Alli Heinämaan henkilökuvan ympärillä. Myöhemmin päivän viettoa laajennetaan käsittämään muutakin kotiseututyöhön liittyvää, pyrkimyksenä syventää heinolalaisten kiinnostusta elävää kotiseutuaan kohtaan.
Jotta kotiseutupäivä koettaisiin Heinolassa koko Heinolan juhlapäivänä, toivotaan, että tulevina vuosina eri järjestöt ja kansalaispiirit järjestäisivät päivään liittyvää ohjelmaa. Heinolan kylä- ja asukasyhdistykset voisivat juhlia omassa asuinympäristössään omannäköistä kotiseutupäivää.
Heinolan kotiseutupäivä täydentää ja liittyy oleellisena osana Heinolan koulujen Juuret ja Siivet Heinolasta -projektiin.
Päivän ohjelma:
klo 10
- Liputus
- Kunniakäynti Alli Heinämaan haudalla
- Kouluissa huomioidaan Heinolan kotiseutupäivä, pohjana Juuret ja siivet Heinolasta -projekti
klo 12–15
- Opastettuja museokierroksia
- Kaupunginmuseossa näytteitä Alli Heinämaan keräämistä kokoelmista
- Heinolan kirkko avoinna, opastus
- Heinolan muinaispukukokoelman esittely Valtuustotalon aulassa
- Muinaispukukokoelma julkistetaan myös Heinola-Seuran kotisivuilla
klo 12–19
- Kaupunginkirjaston kotiseutukokoelma esillä kirjaston tutkijahuoneessa, opastus
klo 12–15
- Heinolan kotiseutu- ja perinnekirjoja myytävinä kirjastossa
klo 13–16
- ALLINPÄIVÄN NIMIPÄIVÄKAHVIT Vanhassa Pappilassa
- Kahvitarjoilua ja seurustelua entisajan nimipäivien vieton tapaan
- Tervetulotoivotus, Kalevi Peltola
- Päivän avaus, Mauno Kuusela
- Alli Heinämaan työn merkitys, Kari-Paavo Kokki
- Vapaita muisteloita Alli Heinämaasta
- Vanhoja koululauluja, Leena Calás
- Kotiseututyön ansiomerkkien jako, Heinola-Seura
- Allinpäivän kahviraha Heinola-Seuran kotiseututyölle
klo 18–20
- Allinpäivän iltahetki WPK-talossa. Tilaisuuteen kutsutaan Heinolan seminaarista valmistuneita opettajia, jotka ovat tehneet elämäntyönsä Heinolassa.
Heinolan kaupunki · Heinolan seurakunta · Heinola-Seura
Lue lisää!
TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2008
VUONNA 2007 TAPAHTUNUTTA
matkat, konsertit, näyttelyt, kalamarkkinat, unikeko...
UUSI PERINNEKIRJA TEKEILLÄ
Lähde mukaan toimitustyöhön!
|
|